Sunnuntaina tulee kuluneeksi 50 vuotta siitä, kun Kassatalossa Hallituskadulla sijaitseva elokuvateatteri Rio aloitti Oulussa toimintansa. Avajaiselokuvana ihmeteltiin Walt Disneyn värillistä luontofilmiä Erämaa elää. Se olikin valtaisa menestys, jonot ylsivät silloisen Kalevan toimituksen kulmille Kirkkokadulle.
Suomi Filmi Oy:n 400-paikkainen Rio oli silloin oululaiselokuvateatterijoukon toiseksi suurin heti Kiistolan jälkeen. Nykyisin 304 henkeä vetävä Rio on kaupungin suurin sali.
Ensimmäisinä vuosikymmeninään Rio työllisti kymmenkunta henkeä. Paikannäyttäjiä ja vahtimestareita tarvittiin kaksin kappalein, sillä saliin oli alkujaan kaksi sisäänkäyntiä. Kovan kysynnän takia kaikkien piti huhkia pitkää päivää.
Elokuva imi mukaansa
Yksi Rion työntekijöistä oli Jorma Valtanen, joka sattui 9-vuotiaana kurkistamaan vielä keskeneräisiin tiloihin parisen viikkoa ennen avajaisia. Uteliaisuus koitui lapsukaisen kohtaloksi, sillä elokuvamaailma tempaisi hänet mukaansa melkein kolmeksi vuosikymmeneksi.
Aluksi Valtanen kiersi vaihtamassa julisteita eri puolilla kaupunkia oleviin mainoskaappeihin. Palkkioksi hän pääsi ilmaiseksi elokuviin. Harrastus poiki myös roolin Pojat-elokuvaan vuonna 1962.
Myöhemmin pitkään Rion vahtimestarina toiminut Valtanen vaihtoi alaa vasta samoihin aikoihin, kun teatterin pitkäaikainen johtaja Uuno Malo jäi eläkkeelle huhtikuussa 1982.
Valtanen muistelee Rion ohjelmistoon kuuluneen yleensä kolme elokuvaa kerrallaan. Esimerkiksi sunnuntai käynnistyi lastennäytöksillä jo aamusta, ja pääfilmin jälkeen päivä päättyi yönäytökseen. Lisäksi lauantai-iltapäivien erikoisnäytöksissä esitettiin klassikoita.
Ben-Hur upposi
Suosituimmat elokuvat pyörivät Riossa yleensä useita viikkoja ja palasivat uusintakierrokselle säännöllisin väliajoin. Kansaan upposivat ainakin Ben-Hur, Exodus, Kwai-joen silta, Sheriffi, Tuulen viemää ja Täältä ikuisuuteen. Tarzanit taas olivat erityisesti nuorison mieleen.
"Naisten suosikki oli Aamiainen Tiffanyllä, josta pidin kyllä itsekin. Audrey Hepburn oli erittäin hieno näyttelijä, ja siinä oli myös Henry Mancinin sävellys Moon River, jonka Hepburn itse lauloi. Se oli niin herkkä elokuva, että naisilla näki usein nenäliinoja", Valtanen muistelee.
Suomen elokuva-arkiston tutkija Lauri Tykkyläinen pitää 50 vuotta merkittävänä ikänä, vaikka samanikäisiä ja vanhempiakin elokuvateattereita Suomesta löytyy. Rion arvoa kuitenkin lisää, että teatteri on ollut jatkuvassa käytössä. Erilaiset katkokset ovat saattaneet pitää vanhoja esityspaikkoja kiinni pitkiäkin aikoja.
"Rion ensimmäinen vuosikymmen 1950-luku oli 1930-luvun tavoin kiivasta elokuvateattereiden pystytysaikaa. Usko alan mahdollisuuksiin oli vankka", Tykkyläinen toteaa.
"Monet eivät kuitenkaan eläneet kuin syksystä jouluun, sillä televisiovastaanottimien yleistyminen 1960-luvulle tultaessa kaatoi kymmeniä teattereita vain muutaman toimintavuoden kuluttua. Seuraava - tosin lievempi - suonenisku koettiin videoläpimurron yhteydessä 1980-luvulla."
Valtasen mukaan Riokin o li liipasimella ainakin kertaalleen.
"Se oli pahinta tv- tai lama-aikaa. Muistelen, että niihin tiloihin olisi haluttu tehdä marketti. Teatteri kuitenkin jatkoi."