"Tragedia Oidipuksesta perustuu Sofokleen näytelmään, jossa Sigmund Freud näki universaalin psykologisen rakenteen: Miehellä on tarve voittaa isänsä tullakseen omaksi itsekseen. Suhteessaan äitiinsä mies kokee isän kilpailijakseen. Isä voi vastaavasti kokea pojan kilpailijakseen." Näin valottaa professori Henry Bacon elokuvan syvätason ominaisuuksia psykoanalyysin isän Sigmund Freudin syntymän 150. juhlavuonna.
Elokuvassaan Oidipus (1967) ohjaaja Pier Paolo Pasolini pyrkii tuomaan esille Freudin näkemyksiä siitä, mistä Sofokleen näytelmässä on kysymys. Baconin mielestä Pasolini tekee nokkelan tempun yhdistäessään psykoanalyyttisen löydöksen omiin ongelmiinsa suhteessa fasismiin.
Eletään fasismin aikaisessa Italiassa: Lapsi syntyy. On isä, joka tunnistaa pienokaisessa kilpailijansa suhteessa vaimonsa rakkauteen. Tapahtumat huipentuvat isänmurhaan, ja vihdoin mieheksi kasvanut poika tietämättään ottaa äitinsä vaimokseen. Pasolini konkretisoi Sofokleen tarinan kautta tämän perustavaa laatua olevan vietin ihmisessä. Pasolini vihasi isäänsä, joka oli fasisminaikainen korkea-arvoinen virkailija ja sotilas.
"Pasolini ilmeisesti koki Sofokleen tarinan ja Freudin siitä esittämän tulkinnan hyvin omakohtaisena. Hänellä oli läheinen suhde äitiinsä, jopa siinä määrin, että hän laittoi äitinsä esittämään Mariaa elokuvassa Matteuksen evankeliumi", Bacon sanoo.
Elokuvaa katsottaessa tapahtuu paljon: kokemuksia, ajatuksia, aistihavaintoja ja tunteita. Katsoja tunnistaa elokuvassa oman tilanteensa alitajuisella tasolla, ja siksi hän kokee elokuvan vahvana. Baconin mielestä tämä selittää myös Shakespearen Hamletin suosion.
"Siinä on hyvin samantapainen rakenne. Hamletin viha isään kohdistuu tähän setä-hahmoon, joka on mennyt naimisiin hänen äitinsä kanssa. Tässäkin on kyseessä oidipaalinen suhde", Bacon sanoo.
Krzysztof Kieslowskin elokuvista Bacon ei muista nähneensä erityisiä freudilaisia tulkintoja. Syvää, sanatonta ja puhuttelevaa virtaa kyllä. Ajatuksen siitä, että ihmisen sisällä on impulsseja, jotka ohjaavat häntä.
"Ihminen ei usein itsekään ymmärrä, miksi hän toimii niin kuin toimii. Elokuvassa Sininen Julie toimii tietyllä tavalla, mutta hän ei ole täysin itsensä hallinnassa. Julien sisäiset impulssit, kuten musiikki, vähitellen pulpahtavat esille. Koen Kieslowskin Sinisen voimakkaana: se manifestoi elämäuskoa ja mahdollisuutta ylittää jopa äärimmäisen tuskallisia menetyksiä", Bacon paljastaa.
Luis Buñuelin ja Salvador Dalin elokuvat olivat Freudin ajatusten popularisointia. "Freudin ajatukset olivat tavattoman inspiroivia surrealisteille niin maalaustaiteen, runouden kuin elokuvan parissa. Yksi surrealistien keskeinen idea oli unen kautta kirjoittaminen, pyrkimys hyödyntää unia ja käyttää niitä oman taiteensa inspiraation lähteenä. Ajatuksena oli ilmentää sitä osaa ihmisestä, joka on vapaa järkiperäisyyden kahleesta", Bacon tietää.
Andalusialainen koira -elokuvassa Buñuelin ja Dalin perusperiaate oli, että mikään ei saa olla järjellä selitettävissä. Ensimmäisissä kuvissa silmä viilletään auki partaveitsellä. Mitä se kertoo?
"Aukaista jonkun silmät -metaforan paradoksi on siinä, että silmän aukaisu on jotain niin dramaattista, että se myös tuhoaa näön. Maailman avaaminen täysimittaisena voisi olla meille niin kauheaa, että emme kestäisi sitä, vaan sokeutuisimme. Päädymme taas Oidipukseen, joka lopulta näkee, mitä on tapahtunut. Hänen ainoa keinonsa kestää tuska on sokeuttaa itsensä."
Freudin vaikutus koko länsimaiseen kulttuuriin on ollut merkittävä.