Hevi reissu (Suomi 2018)
Ohjaus: Juuso Laatio & Jukka Vidgren.
Käsikirjoitus: Juuso Laatio, Jukka Vidgren, Aleksi Puranen & Jari Olavi Rantala.
Kuvaus: Harri Räty.
Pääosissa: Johannes Holopainen, Minka Kuustonen, Ville Tiihonen.
Plaza & Star, Oulu.
Oululaisten Juuso Laation ja Jukka Vidgrenin musiikkihöysteinen kaverikomedia Hevi reissu on piristävä ilmestys kotimaisen elokuvan saralla.
Taivalkoskelaisten kaverusten unelmasta päästä soittamaan norjalaiselle metallifestivaalille kertova elokuva vertautuu meikäläisittäin lähinnä Perttu LepänPitkään kuumaan kesään (1999), vaikka uutuus absurdeihimpiin sfääreihin lopulta karkaakin.
Lepän elokuva seurasi joensuulaisen Kalle Päätalo -nimisen punkyhtyeen matkaa kohti maineikasta Tavastia-klubia. Hauska sattuma muuten, että nimeen innoittanut kirjailija oli lähtöisin Taivalkoskelta.
Hevi reissu alkaa tietoisen kliseisesti.
Heti ensimmäisessä kuvassa tepastelee tarinan paikallistava poro, ja välittömästi sen jälkeen autojaan rassaavat amispojat haukkuvat pitkätukkaista päähenkilöä homoksi.
Pitkätukka on siivoojana työskentelevä ja bändissä laulava Turo Moilanen (Johannes Holopainen). Poroteurastamon kellarissa treenaavaan kokoonpanoon kuuluvat myös huippunopea kitaristi (Samuli Jaskio), kaikki kuulemansa biisit muistava basisti (Max Ovaska) ja jo pariin kertaan kuolleeksi julistettu rumpali (Antti Heikkinen). Pitkästä yhteisestä historiastaan huolimatta nelikko ei ole tehnyt yhtään keikkaa.
Turon entinen luokkakaveri ja ihastus Miia (Minka Kuustonen) on ainoa, jolta löytyy ymmärrystä bändiä kohtaan.
Ääni kellossa kuitenkin muuttuu, kun kylällä alkaa levitä tieto yhtyeen tulevasta keikasta, ja sekös harmittaa Miiaa liehittelevää paikallista iskelmälaulajaa Jouni Tulkkua (Ville Tiihonen).
Sympaattinen ja vilpitön Hevi reissu kirvoittaa naurut muutamilla aivan mainioilla oivalluksilla, kuten kohtauksella, jossa yhtye tekee ensimmäistä biisiään tullen samalla esitelleeksi metallimusiikin merkkipaaluja.
Kokonaisuus jää kuitenkin hieman epätasaiseksi. Omintakeinen huumori ei aina osu maaliinsa, komedianäyttelemisessä on haasteita, ja loppua kohti ote muutenkin kirpoaa.
Anssi Juntto