Kovin merkillinen "työtaistelu" on tällä viikolla alkanut Suomessa. Maan johtavat elokuvien tuottajat julistivat itse itsensä tuotantosulkuun, jota he myös lakoksi kutsuvat. Uusiin elokuvahankkeisiin ei ryhdytä, meneillään olevat viedään kyllä loppuun.
Yleensä lakot toimivat painostuskeinona siksi, että ne aiheuttavat nopeasti taloudellista tai muuta haittaa työantajalle ja asiakkaille. Nyt kukaan ei huomaa mitään. Protestin vaikutus on se, että parin vuoden päästä joitakin filmejä ei valmistukaan aikataulun mukaan. Teatterien omistajilta jää silloin tuloja saamatta, mutta sitä ennen elokuvien tekijät itse ovat vailla töitä. Yleisö ei saa eteensä filmejä, joita se tosin ei ole osannut vielä kaivatakaan.
Tämä siksi, että kulttuuriministeri Stefan Wallinin puheet on ymmärretty väärin. Elokuvaväki tulkitsee hänen luvanneen kesällä 1,2 miljoonaa euroa lisärahoitusta. Ministeri itse sanoo ilmaisseensa tukensa tason nostamiseen. Ilmeisesti elokuvien tekijöiltä jäi hoksaamatta, ettei kukaan ministeri voi ennen budjetin tekoa luvata sitovasti tuollaisia summia omin päin mihinkään. Juuri sen vuoksi poliitikot usein puhuvat ympäripyöreitä.
Tuotantokustannukset nousevat, ja elokuvien teko maksaa. On selvää, että elokuvantekijät kaipaavat lisää rahaa, mutta mikä ala ei kaipaisi? Elokuvat pystyvät myös keräämään tuloja, jos ne kiinnostavat katsojia. Tuottajien julkilausumassa esitetty kiukkuinen vertailu Kansallisoopperan tukeen on halpahintaista.
Tempaus todennäköisesti vain mutkistaa tulokseen pääsyä. Pienessä maassa elokuvien tekoa pitää tukea, mutta asia ei ruikuttamalla parane.