Eli­sa­beth-mu­si­kaa­li vetää yleisöä Turussa

Itävalta-Unkarin viimeisen keisarinnan Elisabethin eli Sissin elämästä kertova musikaali on herättänyt Turussa valtaisan kiinnostuksen. Kaikki syksyn esitykset on myyty loppuun jo ennen ensi-iltaa, joka on 23. syyskuuta. Varauksia on jo tehty runsaasti myös kevään näytöksiin.

Vuonna 1992 Wienissä kantaesitettyä musikaalia ei ole aiemmin nähty Suomessa.

Elisabeth naitiin hoviin 16-vuotiaana. Hän joutui ristiriitoihin hovin kanssa, koska kieltäytyi alistumasta perinteisiin rooliodotuksiin ja halusi itse päättää omasta elämästään. Aikaansa edellä olleen itsenäisen naisen tarinan ohjaa Katariina Lahti.

Musikaalin libreton on kirjoittanut Michael Kunze ja säveltänyt Sylvester Levay.

Nimiroolin tulkitsee lyyrinen koloratuurisopraano Therese Karlsson, joka on esiintynyt pääosassa useissa ooppera- ja musiikkiteatteriproduktioissa Suomessa ja Ruotsissa. Keisari Franz Josefina nähdään Tomi Metsäketo.

Musikaalia on esitetty myös Saksassa, Hollannissa, Ruotsissa, Unkarissa ja Japanissa.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – löydä suosikkisi klassikoiden ja uutuuksien joukosta.

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä