Elintarvikevirasto ja Elintarviketeollisuusliitto kokoontuvat tänä aamuna pohtimaan eilen julkistetun ruotsalaistutkimuksen seuraamuksia. Tutkimuksen mukaan monissa elintarvikkeissa saattaa olla syöpää aiheuttavaa akryyliamidia.
"Tämä on elintarvikeviranomaisten ensimmäinen kokous, jossa pohditaan tutkimuksen seuraamuksia. Kokouksessa pohditaan, minkälaisia toimenpiteitä teollisuus tekee tämän asian tiimoilta", kertoo elintarvikeviraston viestintäpäällikkö Marja Pohjanpalo.
Kokous alkaa kello yhdeksän. Pohjanpalolla ei ollut vielä aamulla tietoa siitä, annetaanko kokouksessa jonkinlaisia ravintosuosituksia. Pohjanpalo arveli, että suosituksia ei vielä tehdä, koska kyseessä on vain yksi tutkimus.
"Tänään on myös WHO:n kokous, joten odotamme, mitä siellä todetaan."
Pohjanpalo muistutti, että voimassa olevia ravitsemussuosituksia kannattaa edelleen noudattaa. Suomalaisten kannattaa siis suosia monipuolista ravintoa, etenkin kuitupitoisia viljavalmisteita, juureksia, vihanneksia sekä hedelmiä ja välttää rasvaisia ruokia. Myös ruuan käristämistä kovalla lämmöllä on syytä välttää.
Tukholman yliopiston tutkimuksessa selvisi, että monissa peruselintarvikkeissa, kuten näkkileivässä, ranskanperunoissa ja perunalastuissa saattaa olla runsaasti akryyliamidia, joka saattaa aiheuttaa syöpää. Ainetta syntyy lähinnä tärkkelyksen muuttuessa kuumennettaessa.