Elin­kei­no­elä­män kes­kus­liit­to valmis tu­po-neu­vot­te­lui­hin

Elinkeinoelämän keskusliitto on valmis aloittamaan neuvottelut keskitetystä tulosopimuksesta. EK:n hallitus päätti asiasta puolentoista tunnin keskustelun jälkeen. Ehdot ovat kuitenkin tiukat.

Elinkeinoelämän keskusliitto on valmis aloittamaan neuvottelut keskitetystä tulosopimuksesta. EK:n hallitus päätti asiasta puolentoista tunnin keskustelun jälkeen. Ehdot ovat kuitenkin tiukat.

EK:n lähtökohtana ovat edelleen erittäin maltilliset yleiskorotukset ja yrityskohtaiset erät. Näillä erillä korostetaan sitä, että yritykset ovat erilaisissa tilanteissa.

SAK:n puheenjohtajan Lauri Ihalaisen mielestä on myönteistä, että työnantajien EK on päättänyt - joskin epäröinnin jälkeen - olevansa valmis neuvotteluihin kattavan talous- ja tuloratkaisun aikaansaamiseksi.

Myös toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää oli tyytyväinen.

Muut työmarkkinoiden keskusjärjestöt ovat jo aiemmin ilmoittaneet valmiutensa neuvottelujen aloittamiseen.

Sen sijaan Suomen Yrittäjät toimitusjohtaja Jussi Järventaus varoitti lausunnossaan, että EK:n kannanmuutos saattaa himmentää työmarkkinoiden tarpeellisten muutosten vakavuutta.

Ilmoita asiavirheestä