Helsingin Etelärannan suuressa järjestöuudistuksessa saavutettiin keskiviikkona kulminaatiopiste, kun Christoffer Taxell valittiin Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) hallituksen puheenjohtajaksi. Taxellilla on ministerin arvonimi, mutta ei ministerin virkaa, ja hän on harvinainen EK:n puheenjohtaja siksi, ettei hän ole yritysjohtaja - enää. Hän lähti Partekin toimitusjohtajan paikalta ovet paukkuen protestiksi yrityskaupalle, josta hänet oli pidetty ulkona.
Taxell jätti myös silloisen Teollisuuden ja työnantajain keskusliiton hallituksen puheenjohtajuuden, mutta on nyt tehnyt komean come backin Etelärantaan koko elinkeinoelämän ylimmäksi edunvalvojaksi. Taxell on EK:n kannalta ihannepuheenjohtaja. Hän on pitkäaikainen kansanedustaja ja valtioneuvoston jäsen. Hän tuntee teollisuutta ja muuta elinkeinoelämää sekä kaikki tuntemisen arvoiset vaikuttajat. Hän on henkisesti laaja-alainen, sivistynyt ja terävä kuin partaveitsi. Kaiken lisäksi hän on henkilönä hyvin arvostettu ja pidetty.
Kun Taxellilla ei ole enää päätyötä, hän pystyy keskittymään EK:n puheenjohtajuuteen paljon paremmin kuin yksikään suuryrityksen johtaja. Perästä kuuluu.
Elinkeinoelämä on tehnyt toisenkin kiintoisan kaappauksen. Ecofinin pääjohtajasta Sixten Korkmanista tulee Pentti Vartian seuraaja Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen (Etla) ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan (Eva) toimitusjohtajana ensi syksynä. Tohtori Korkmanin tietoja ja taitoja, terävyyttä, osaamista, yhteiskuntasuhteita ja luonteenpiirteitä voi luonnehtia melkein samoilla laatusanoilla kuin Taxellinkin. Korkman on myös kuin luotu raskaan sarjan järjestölobbariksi.
Korkman ei ole tehnyt poliittista uraa, mutta hän ehti seurata pitkään valtiovarainministeriön korkeana virkamiehenä poliittista päätöksentekoa avainpaikalta. Hän oli aikoinaan valtiovarainministeri Erkki Liikasen suosikki, jonka veikattiin päätyvän Suomen Pankin johtoon, mutta sielläpä istua killottaakin Liikanen.
Kun elinkeinoelämän kaksikkoon lisätään vielä ulkoministeriöstä tuotu Leif Fagernäs ja Genevestä World Economic Forumista muutama vuosi sitten palannut Evan johtaja Risto E.J. Penttilä, voi sanoa, että elinkeinoelämä on virittänyt yhteiskunnallisen vaikuttamisen instrumenttinsa huippukuntoon. Hynttyynsä yhteen pannut elinkeinoelämä haluaa puhua yhdellä äänellä ja tekee kaikkensa myös henkilövalinnoillaan, että sen sanoma menee perille.
EK:n aloittaa muodollisesti toimintansa vasta vuoden vaihteessa, mutta Risto Penttilällä on ollut iso vaihde päällä jo jonkin aikaa. Evalta on tullut tiukkoja keskustelunavauksia, joissa elinkeinoelämän näkemyksiä ja arvoja on tuotu suorasukaisesti esiin. Etenkin päätoimittaja Tapani Ruokasen laatima, yritysjohtajien haastatteluihin perustuva raportti on saanut monet näkemään punaista, mutta eipä Helsingin kunnallispolitiikkaa käsittelevä kirjanenkaan ole mennyt ohi huomaamatta.
Ruokasen Eva-raportissa yritysjohtajat kertovat avoimesti, mitä heidän mielestään Suomessa pitäisi tehdä ja tapahtua, jotta maalla olisi tulevaisuutta ja täällä riittäisi halukkuutta yrittämiseen. Puhe on avointa ja rehellistä tilitystä, mutta sellaista ei haluta kuulla. Totta tai ei, kyyti tuntuu liian kylmältä.
Henkisestä vyörytyksestä tulee väkisinkin mieleen 1970-luvun alkupuolisko, jolloin "herrojen Eva" aloitti toimintansa. Evan toimitusjohtajaksi pestattiin Suomen Tukholman-suurlähetystöstä Max Jakobssonin, joka oli hävinnyt vain muutama vuosi aikaisemmin taistelun YK:n pääsihteerin paikasta. Kovemman tason vaikuttajaa kuin Jakobsson ei Evaan olisi voitu keksiä.
Evaa ja Jakobssonia tarvittiin torjumaan vasemmiston ideologista hyökkäystä suomalaista yhteiskuntajärjestystä vastaan. Peli oli kovaa. Esimerkiksi SDP hyväksyi Jyväskylän puoluekokouksessaan 1975 linjauksen apteekkien ja liikepankkien ottamiseksi yhteiskunnan haltuun. Tekstin muotoili nuori Paavo Lipponen, jota on haukuttu jo ainakin viimeiset kymmenen vuotta liian oikeistolaiseksi.
Suomen yhteiskuntajärjestys ei ole nyt uhattuna miltään suunnalta, mutta silti elinkeinoelämällä on menossa vastaavanlainen henkinen vyörytys kuin 1970-luvulla. Sillä näyttää olevan yksi ainoa tavoite: suomalaisen yhteiskunnan muovaaminen sellaiseksi, että siellä olisi tilaa harjoittaa menestyvää yritystoimintaa.
Siihen on helppo yhtyä periaatetasolla. Yritykset synnyttävät vaurautta ja ilman niitä ei ole hyvinvointipalveluja. Ongelmat alkavat, kun pitäisi tehdä valintoja, mistä kaikesta tavallisten ihmisten olisi luovuttava yritystoiminnan edellytysten parantamiseksi. Elinkeinoelämä on oikealla ja tärkeällä asialla, mutta jos se hyökkää koko voimallaan ja supertähtineen tavallisten suomalaisten arvomaailman kimppuun liian kylmäkiskoisesti, se tekee vain karhunpalveluksen asialleen.
Taxellilta, Fagernäsilta, Korkmanilta ja Penttilältä vaaditaan myös yhteiskunnallista oikeudentajua ja kykyä nähdä tavallisten ihmisten aivoituksia, kun he argumentoivat muutoksen puolesta. Vyörytys epäonnistuu, jos se säikäyttää suomalaiset ja he ryhmittyvät puolustamaan etujaan. Kannattaa muistaa, että SDP sai komeimman voittonsa sotien jälkeen laman jälkeisissä eduskuntavaaleissa 1995.