Oulu Oulun ydinkeskustassa sijaitsevia Byströmin korttelin vanhoja rakennuksia tavoitellaan osaksi nuoriso- ja kulttuurikeskusta.
Byströmin talot ovat ihan kirjaimellisesti kiinni Nuku-keskuksessa ja vanha piharakennus Byströmin Nappi jo saneerattu kulttuurin käyttöön.
Oulun ylioppilasteatteri testaa tällä viikolla, kuinka Byströmin korttelin sisäpiha soveltuu teatterikäyttöön.
Valmisteilla on Elinan Surrrrma, jonka ensi-ilta on jo perjantaina.
"Historiallisen ja arvokkaan Byströmin korttelin sisäpihalla Suomen kuuluisin kansanballadi ja Gustaf von Numersin klassikkoteos Elinan surma herää henkiin aivan ainutlaatuisella tavalla", lupaa ohjaaja Janne Kuustie.
Von Numers kirjoitti näytelmänsä 1891 ja Byströmin talot on rakennettu 1883.
Ei saa kummitella
Byströmin pihapiiri on Kuustien mukaan paikka, jossa kuolleet ja elävät kummittelevat.
Ainoastaan balladissa mainittavan Kaarina-rouva vainaan kummittelu on estetty, sillä harrastajanäyttelijöitä ei päästetty Byströmin puukartanon torniin.
Tornissa olisi ollut kummittelukohtaukseen mainiosti sopiva ikkuna. Kartanon omat kummitukset tuskin olisivat tykänneet huonoa henkevästä teatterillisesta kollegasta.
Harjoituksissa Kaarina-rouva vainaan kummitusta kuitenkin stunttasivat langan päässä keikkuvat kännykkäilmapallot.
Surrrrmanajoa
Traagisen 1500-luvun runon toi jo ennen von Numersia tietoisuuteen Elias LönnrotKantelettaressaan 1840.
Kesäteatterin ohjaajana toimiva Nukketeatteri Akseli Klonkin perustaja ja johtaja Janne Kuustie on lisännyt nimeen muutamia ärriä. Kuvaavatko ne kesäteatterikärpäsen surinaa? "Kyllä se on sitäkin, ja näytelmän lopussa on surrrrmanajokohtaus mopolla, jota ei ole vielä saatu."
Kuustie on sovittanut von Numersin näytelmän ulos ja kesäteatteriin. Von Numersin kieli on hänen mielestään yllättävänkin selkeää ja suuhun sopivaa, ei ollenkaan vanhahtavaa.
Näytelmässä on esillä 1400-luvulla eläneen Klaus Kurjen aikaisia naiskohtaloita ja naimakauppoja esitettyinä ritarillisessa hengessä.
Seinät syövät ääntä
"Kun tekee kesä- tai katuteatteria keskustassa, ei voi ikinä tietää, ajaako yhtäkkiä ambulanssi ohi. Nyt jännitämme, miten torinrannan Valkeat yöt -tapahtuman konsertit kuuluvat Byströmin pihalle asti", kuvailee Janne Kuustie.
Mukana on yksi kohtaus, jossa kuka tahansa Hallituskadun ohikulkija voi joutua mukaan näytelmään.
Janne Kuustiellä on ollut haaveena tehdä teatteria Byströmin pihassa siitä asti kun hän muutti Ouluun ja perusti oman teatterin. Oikeastaan hän olisi nyt halunnut tehdä Aleksis Kiven "epäkypsimmän näytelmän" Karkurit, mutta siinä on ylioppilasteatterilaisille liian vähän naisrooleja.
"Vaikeaa tässä pihassa on äänenkäytön kanssa, sillä seinät syövät ääntä yllättävän paljon eikä sävyjä pysty tekemään niin hyvin kuin sisätilassa", pohtii ohjaaja.
Harjoitusten perusteella hän on kuitenkin onnistunut tekemään Elinan surrrrmasta lennokkaan kesäteatteriversion, jossa ritarillinen Klaus Kurjen joukko laukkaa ratsuillaan kaunista Elina-neitoa noutamaan.
Kun Kiven Nummisuutarin Esko huuteli tilulii, kansanballadin Elina-neito sirkuttaa virilii.