Elektronisen sodankäynnin tavoitteena on vihollisen sähköisen infrastruktuurin lamauttaminen tai tuhoaminen. Tässä ei ole mitään uutta, onhan sodankäynnissä aina pyritty vihollisen toiminnan mahdollisimman perusteelliseen estämiseen, mutta merkittävää on elektronisen sodankäynnin aseiden luonne: nyt pyritään tuhoamaan vain laitteet, ei niitä käyttäviä ihmisiä.
Elektronisen sodankäynnin aseet hyödyntävät korkeita sähkömagneettisia piikkejä, jotka kohdistetaan vihollisen sähkölaitteisiin niin, että toiminnan kannalta olennaiset sähkötekniset osat tuhoutuvat. Elolliselle luonnolle elektronisen sodankäynnin aseet ovat harmittomia.
Ensimmäisen kerran sähkömagneettisen pulssin (EMP) käyttökelpoisuus aseena huomattiin korkealla ilmakehässä tehtyjen ydinkokeiden myötä, ja ydinaseiden yhdeksi käyttötarkoitukseksi tulikin nimenomaan vaurioiden aiheuttaminen sähkölaitteille.
Vähitellen kuitenkin siirryttiin kehittämään perinteisemmillä menetelmillä aikaan saatavia sähkömagneettisia pulsseja, ja varsinaisesti elektronisten aseiden kehitys pääsi käyntiin 1980-luvulla.
"Elektronisten aseiden kehityksessä aktiivisia ovat olleet pääasiassa Yhdysvallat, Britannia ja Saksa. Neuvostoliitollakin oli laaja ohjelma, mutta sen rahoitustilanne on heikko", kertoo insinöörimajuri Jyri Kosola Maanpuolustuskorkeakoulusta.
Myös Ruotsissa Bofors Defence on tutkinut sähkömagneettisten pulssien käyttöä, ja Venäjällä on kerrottu kehitetyn hyvin pieniä mikroaaltoaseita. Kosolan mukaan venäläiset ovat olleet hyvin avoimia omista aseistaan.
"Venäjällä etsitään rahoituskumppaneita kehityshankkeisiin, ja siksi näistä aseista on tiedotettu hyvinkin avoimesti. Kun länsimaissa tutkittiin laser-aseita, tutkittiin Neuvostoliitossa elektronisen sodankäynnin aseita, koska heidän optinen osaamisensa ei ollut niin korkealla tasolla kuin länsimaissa."
Kosolan mukaan elektroniset aseet voidaan jakaa kahteen luokkaan. Ensimmäiseen luokkaan kuuluvat kertakäyttöiset e-aseet, joissa yleensä räjähteen tuottama kemiallinen energia muutetaan sähköenergiaksi ja synnytetty virtapiikki syötetään joko mikroaaltolähteeseen tai ajetaan suoraan antenniin. Suoraan antenniin syöttäminen tuottaa varsinainen EMP-pommin, mikroaalloilla saadaan aikaan suunnattava vaikutus.
Toiseen luokkaan kuuluvat useita pulsseja ampuvat aseet, joissa primäärinä virtalähteenä voi toimia esimerkiksi auton tai moottoripyörän akku. Periaatteessa mikä tahansa elementti, joka kykenee varastoimaan riittävän määrän energiaa ja sitten luovuttamaan sen riittävän nopeasti, kelpaa.
Eri tyyppisten aseiden käyttötavoissa on myös luonnollisesti eroja.
"Mikroaaltopulsseja voidaan suunnata ja korkeilla taajuuksilla saadaan aikaan jopa kaukovaikutus. HPM eli High power microwave -aseilla kaukovaikutus voi olla kilometreistä satoihin kilometreihin, kohteen herkkyydestä riippuen", Kosola kertoo.
E-pommeilla vaikutus on paikallisempi, muutamia kymmeniä tai satoja metrejä. Tällöin säteilylähde on tuotava jollakin maaliinsaattolaitteella, esimerkiksi risteilyohjuksella, maalin lähelle.
Sähkömagneettisilta pulsseilta suojautuminen on hankalaa, ja suojautumistapa riippuu muun muassa käytetyn elektronisen aseen luonteesta.
"Esimerkiksi matalammalla taajuudella toimivat EMP-aseet läpäisevät paremmin materiaa. Korkeammalla taajuudella toimivat mikroaaltoaseet eivät läpäise seinämiä lainkaan niin hyvin, mutta säteily saattaa sitten kanavoitua esimerkiksi ilmastointiputkistoa pitkin laitetilaan", sanoo Kosola.
"Laitteiden kotelointi, suojatilojen rakentaminen, ennen kaikkea kaapelointien ja liitosten suojaaminen on tärkeää. Sitten täytyy suojata kulkuaukot, ilmastointikanavat jäähdytysvesiputkistot ja kaikki tällaiset."
Suojautumisen aste riippuu myös käytetystä elektroniikasta. Kosola kertoo, että esimerkiksi matkapuhelimilla tehdyistä testeistä, joissa puhelimet ovat kestäneet EMP:tä täysin suojaamattomina. Ratkaisevaa on se, että matkapuhelimet on suunniteltu sietämään radiotaajuuksia, mutta jokin muu elektroninen laite saattaa rikkoutua jo pienistäkin säteilymääristä.
Elektroniset aseet tarjoavat terroristeille houkuttelevan asetyypin, jolla olisi mahdollista saada aikaan laajaa tuhoa ilman henkilöuhreja. Kosola kuitenkin muistuttaa joistakin e-aseiden saamisen hankaluuksista.
"E-aseet ovat tietysti halpoja, mutta vaativat melko paljon teknistä osaamista. Aina on kuitenkin olemassa riski sotilaskäyttöön tarkoitettujen aseiden väärästä käytöstä, ja olisikin syytä ruveta miettimään sitä, miten e-aseisiin voidaan puuttua. E-aseen ongelmahan on se, että sen vaatimien osien hallussapito on laillista, ja siten valvonta on paljon vaikeampaa kuin kemiallisten tai ydinaseiden kohdalla."