Elekt­ro­bit hakee kasvua USA:n vi­ran­omais­sek­to­ril­ta

Elektrobitin Wireless-yksikön toimitusjohtaja Hannu Huttunen luonnehtii uutta julkaisua merkittäväksi kansainväliseksi askeleeksi.

Elektrobitin Wireless-yksikön toimitusjohtaja Hannu Huttunen esittelee tuotealustalle tehtyä aiempaa prototyyppiä. "Android-käyttöjärjestelmä on tullut puhtaasti asiakaskentältä", Huttunen sanoo käyttöjärjestelmävalinnasta.
Elektrobitin Wireless-yksikön toimitusjohtaja Hannu Huttunen esittelee tuotealustalle tehtyä aiempaa prototyyppiä. "Android-käyttöjärjestelmä on tullut puhtaasti asiakaskentältä", Huttunen sanoo käyttöjärjestelmävalinnasta.
Kuva: Jukka Leinonen

Oululainen Elektrobit on julkaissut uuden, Android 4.0 -pohjaisen tuotealustan, joka on tehty Yhdysvaltain viranomaisten tulevaa tietoliikenneverkkoa varten. Yhtiö sanoo hakevansa tosissaan kasvua viranomais- ja puolustusvoimasektoreilta, mistä uusi julkistus on osoitus.

Elektrobitin Wireless-yksikön toimitusjohtaja Hannu Huttunen luonnehtii uutta julkaisua merkittäväksi kansainväliseksi askeleeksi.

”Kyseessä on vuosien sitoutuminen. Viranomaismarkkinat liikkuvat hitaasti, tuotesyklit ja tukitarpeet ovat pitkiä, joten tämä vaatii meiltä pitkäjänteisyyttä”,  Huttunen sanoo.

Huttusen mukaan noin vuoden verran kehitelty EB Specialized Device Platform –tuotealusta työllistää nyt jo kymmeniä oululaisia. Yhtiössä uskotaan ja toivotaan tuotealustan kehitystyön työllistävän vaikutuksen kasvavan tästä tulevaisuudessa.

Tuotealustajulkistuksessa uutta on Yhdysvaltain viranomais-LTE-verkkoteknologian tukeminen. Julkistuksen taustalla on USA:n siirtyminen nykyisestä hyvin hajanaisesta viranomaisviestinnästä kohti yhtenäistä tietoliikennejärjestelmää, jossa eri organisaatiot kuten poliisi, palokunta ja sairaanhoito voivat toimia yhteensopivassa ympäristössä. Suomessa vastaava järjestelmä on viranomaisverkko VIRVE.

Yhdysvallat sijoittaa liittovaltiotasolla seitsemän miljardia dollaria 700 megahertsin taajuusalueella toimivaan viranomaisverkkoon, joka perustuu LTE-verkkoteknologiaan, eli tutummin 4G-teknologiaan.

Viranomaisia kiinnostavat kuluttajapuolelta tutut nopean tietoliikenneteknologian edut, kuten esimerkiksi suurten tiedostojen nopea siirtäminen, videopuhelut ja striimaus.

Mainos
Kalevan pelit

Pelaa Kalevan digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä