Suomalainen elokuva täyttää syksyllä sata vuotta. Ensimmäiset elävät kuvat saapuivat Suomeen Pietarista vuonna 1896, mutta vuonna 1904 esitettiin ensimmäiset suomalaiset filmipätkät. Ensimmäisissä suomalaisissa filmeissä esiintyy koululaisia välitunnilla Nikolainkadun kansakoulun pihalla Helsingin Kruununhaassa.
Sadan vuoden ajan elävä kuva on säilönyt omalta osaltaan myös suomalaista historiaa ja perinnettä. Suomen elokuva-arkiston erikoistutkija ja Elävän kuvan museohankkeen vetäjä Lauri Tykkyläinen kirjoittaa Museo-lehdessä (2/2004) elokuvan historiasta ja sen säilyttämisen tarpeellisuudesta. Aikanaan elokuva käänsi monella tapaa uuden lehden suuren yleisön kulttuurikuluttamisessa.
"Suomalaisia dokumentoitiin, hämmästytettiin, huvitettiin ja valistettiin sadoilla kotimaisilla ja tuhansilla ulkomaisilla elokuvilla", Tykkyläinen luonnehtii elokuvan monia merkityksiä taidemuodon alkutaipaleella.
Jo hyvin varhain kulttuuripiirit ryhtyivät ajamaan myös oman museon perustamista uudelle taidemuodolle. Tämä tapahtui 1920-luvulla, äänielokuvaan siirtymisen kynnyksellä. Jo tuolloin elokuvasta oli tullut suuren yleisön suosittu taidemuoto.
Nyt, lähes sata vuotta myöhemmin, Suomesta puuttuu edelleen elokuvan tärkeä näyteikkuna, elävän kuvan museo. Suomen elokuva-arkisto on vastannut vuodesta 1957 lähtien monista elokuvan tutkimukseen ja arkistointiin liittyvistä tehtävistä.
"Elokuvien ja niihin liittyvän tekniikan ja dokumenttien arkistointi ja restaurointi, tutkimus sekä historiallisten esityssarjojen järjestäminen ovat elokuva-arkistotyön tunnettuja toiminnan muotoja", Lauri Tykkyläinen muistuttaa.
Monissa muissa maissa nämä tehtävät kuuluvat nimenomaan elokuvamuseon toimialaan. Elokuvan satavuotisjuhlien alla on jälleen ryhdytty puuhaamaan erillisen elokuvamuseon perustamista Suomeen.
Esimakua mahdollisesta elokuvamuseosta saadaan jo syksyllä. Tuolloin avautuu Suomen elokuva-arkiston museoteknisen kokoelman säilytystiloissa pinta-alaltaan pohjoismaiden suurin alan kokoelma.
"Elävän kuvan museon välttämättömyys nopeassa muutoksessa olevan av-kulttuurin ilmiöiden taltioijana on oivallettu laajemminkin. Hiljattain on käynnistynyt parikin merkittävää suunnitteluhanketta, joissa museolle on kaavailtu keskeistä roolia. Tulevaisuus näyttää lupaavalta", Lauri Tykkyläinen kirjoittaa toiveikkaasti.
Kyllä kai elävä kuvakin ansaitsee Suomeen oman museonsa lähes sadan vuoden odotuksen jälkeen?