Helsinki Näyttelyiden osalta yhä jatkuva ISEA2004 eli 12th International Symposium of Electronic Arts oli paitsi vaikuttava voimanponnistus, myös osoitus suomalaisten ja virolaisten järjestäjien huimasta kunnianhimosta ja mielikuvituksesta.
Tapahtumasta kehittyi viikon mittainen mediataiteen ja -kulttuurin elämysmatka, joka tuskin pääsee katoamaan 51 eri maasta saapuneiden osallistujien mielistä.
Mediataiteen saavutuksia ja mediakulttuurin näköaloja ryhdyttiin avaamaan Tukholmaan ja Maarianhaminaan ulottuneella laivaristeilyllä.
Siljan Opera-laivalle oli kerääntynyt monisatapäinen joukko taiteilijoita, tutkijoita, kriitikoita ja muita kiinnostuneita kuuntelemaan Scannerin tapaisten mestarien teknomusiikkia, kokeilemaan multimediateoksia, ihailemaan saaristonäkymiä tai vain tutustumaan toisiinsa seisovan pöydän ääressä.
Varsinainen työskentely alkoi kun laiva oli rantautunut Tallinnaan, jossa tapahtumaa isännöi Viron Taideakatemia. Näyttelyitä oli pystytetty eri puolille kaupunkia, ja seminaari-istuntoja seurattiin Kosmos-elokuvapalatsissa sekä taideakatemian tiloissa.
Pari päivän kuluttua hypättiin taas laivaan, ja meno jatkui Helsingissä Taideteollisen korkeakoulun Lume-keskuksessa, Kiasmassa ja monissa muissa paikoissa.
Kokonaisuudesta kasvoi runsaudensarvi, joka vaikutti väliin ylitsepursuavalta. Sulatettavaa olisi ollut useankin viikon edestä. Varsinkin rinnakkaisseminaarien suuri määrä harmitti: mielenkiintoista kuunneltavaa kun olisi ollut samaan aikaan useassakin salissa. Paniikki ja väsymys oli iskeä päälle näyttelystä toiseen laukatessa.
Tunne tapahtuman ainutlaatuisuudesta oli silti ilmeinen. ISEA-konferensseja on järjestetty eri puolilla maailmaa vuodesta 1988 lähtien, kymmenen vuotta sitten myös Helsingissä. Edelliset, Pariisin (2000) ja Nagoyan (2002) tapahtumat olivat aika puisevia ja kaavoihinsa kangistuneita, mediakulttuurin pakkopullaa.
Helsingin, Tallinnan ja Itämeren tapahtuma oli toista maata: se suorastaan pursuili ideoita ja innostusta ja ikään kuin keksi ISEA:n uudestaan. Seuraavan, San Josessa Kaliforniassa järjestettävän tapahtuman (2006) työryhmällä, jota vetää tunnettu kuraattori Steve Dietz, on täysi työ saada kokoon jotain yhtä haastavaa.
Medioihin pukeutumista
Tapio Mäkelän (Helsinki) ja Mare Trallan (Tallinna) luotsaaman suururakan, jonka pääjärjestäjät olivat M-cult-yhdistys Helsingistä sekä Viron Taideakatemia, onnistuminen johtui monestakin seikasta.
Niistä tärkeimpiä oli teemojen valinta. ISEA:ssa pohdittiin langattoman viestinnän kulttuuria, median geopolitiikkaa, medioihin "pukeutumista", kriittistä vuorovaikutussuunnittelua sekä "uuden historioita" - kaikki tuoreita ja ajankohtaisia puheenaiheita.
ISEA oli onnistunut hankkimaan keynote-puhujiksi erinomaisia, nousussa olevia asiantuntijoita, kuten Kanadassa vaikuttavan puolalaissyntyisen Joanna Berzowskan, brittiläisen Sarah Kemberin, japanilaisen Machiko Kusaharan ja yhdysvaltalaisen Wendy Hui Kyong Chunin.
Merkillepantavaa oli naistutkijoiden korostunut osuus. Tavanomaisen mutinan tai akateemisen käsitemagian sijasta kuultiin terävää analyysia ja vahvoja näkemyksiä, jotka haastoivat keskustelemaan ja väittelemään.
Teemoja tukemaan oli pystytetty näyttelyitä, mielenkiintoisimmat niistä Tallinnaan. Viron taidemuseon Rotermannin suolavarasto -näyttelytilassa sataman kupeessa oli esillä hienoja vuorovaikutteisia installaatioita.
Karvaton nainen kulttuurinen idea
Yhdysvaltalais-italialaisen Silvia Rigonin Venus Villosa -teoksessa lateksista valmistettujen "rintojen" koskettelu saa kankaalle projisoidun naisen kehon karvoittumaan - monimielinen idea, joka viittaa niin hirviömäisyyden ja poikkeavuuden historiaan, kuin naisellisuuden määritelmien keinotekoisuuteen.
Karvaton nainen on kulttuurinen, ei yleismaailmallinen idea.
Itselleni antoisin oli Viron Taideteollisuusmuseon wearable experience -kokonaisuus, joka rikkoo tuoreesti taiteen, designin, muodin ja mediakulttuurin välisiä raja-aitoja.
Yhä jatkuvaan näyttelyyn on koottu "päälle pantavia" teoksia ja kokeiluja, jotka viittaavat paitsi mediataiteen, myös pukeutumiskulttuurin tulevaisuudennäkymiin.
Yhdysvaltalaisen Kelly Dobsonin ScreamBody on mukana kannettava "huutopussi", johon voi purkaa henkilökohtaisia turhaumiaan muita häiritsemättä. Katherine Moriwakin teknovaatteet taas sisältävät voimakkaita magneetteja, jotka vaikuttavat käyttäjän liikkeisiin. Ne voivat myös "muistaa ja unohtaa", vaikka väriä vaihtamalla.
Tämä antaa niille uuden merkityksen suhteessa käyttäjänsä arkeen.
Oslossa professorina vaikuttava suomalaistaiteilija Laura Beloff oli yhdessä Erich Bergerin ja Martin Pichlmairin kanssa toteuttanut Seitsemän peninkulman saappaat, joiden käyttäjä voi kuljeskella äänellisissä verkotetuissa chat-ympäristöissä.
Tällaiset teokset, joiden tekijät lähes poikkeuksetta ovat naisia, saavat pohtimaan mediakulttuurin mahdollisuuksia tuoreista ja innostavista näkökulmista.
Tallinnan taideteollisuusmuseon (Lai-katu 17) Wearable Experience -näyttely on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin 19. syyskuuta saakka.
Kirjoittaja toimii professorina Kalifornian yliopistossa Los Angelesissa (UCLA), muotoilun ja mediataiteen laitoksella