"Tämä on tahallaan rumasti tehty", esittelee lasitaiteilija Mary Jane Gregory luomustaan.
Pöydällä on ametistikiteitä muistuttavista lasisärmistä muotoiltu kirkas joulukranssi.
"Jokainen näistä lasinpaloista on kuin elämä, elämäntarina. Siksi ne ovat koossa aika rajusti ja rumasti. Liimaukset näkyvät. Meidän elämämme on juuri sellaista: menneisyys, tulevaisuus ja kaikki yhdessä pläntissä", taiteilija selittää.
Gregorylle työn idea on juuri rosoisuus, särmikkyys.
"Siinä on todella teräviä paloja", hän varoittaa.
Teoksen nimi on Elämän kranssi. Se on leikattu paksusta kierrätyslasista, jonka pintaa on työstetty.
"En ole ostanut mitään tätä varten. Se oli minulle tärkeää. Jouluna ihmisten yksinäisyys ja köyhyys korostuvat. Ajatellaan, että joulun pitäisi olla täydellinen ja pitäisi olla kalliita lahjoja. Raha ei kuitenkaan ole tärkeää, vaan se että on hyvä on tunnelma."
Jotakin
odottamatonta
"Se on harvinaista, että saan tehdä ruman työn", Mary Jane Gregory hämmästelee. "Isosiskoni Barbara sanoo, että minä otan aina mitä tahansa ikäviä asioita ja yritän tehdä niistä kauniita. Nyt piti muistaa, ettei lopputulos saa olla liian kaunis."
Taiteilija tahtoi myös yllättää ja tehdä jotain sellaista, mitä häneltä ei odoteta.
"Kranssi on muhinut mielessäni monta kuukautta. Minulla oli kaksi vaihtoehtoa: hyvin hento, fragile tai ronski, rujo versio. Sitten ajattelin, että onko hento liian lähellä joulukaupan krääsää."
Yht´äkkiä perheen 20-vuotias Pelle-kissa ilmestyy kuuntelemaan taidekeskustelua.
"Mieheni on ihmetellyt, miksi ihmeessä rakensin kranssin olohuoneen pöydälle. Kissakin ihmetteli. Pelle kävelee aika usein lasin päällä. Se tiesi, että se on kiellettyä, niinpä se vähän kuin virnuili. Arvasi, että taas lasitaiteilija huolestuu."
Musta Pelle onkin kuin nokinen fakiiri.
Gregory muistuttaa, että joulu on oikeastaan näkymätön asia. Jokainen meistä rakentaa joulun itse tradition ja omien perinteiden mukaan.
"Itse en ole kristitty, minulla on ehkä erilainen näkökulma jouluun. Joulu kuuluu ihmisille. Se on monille henkisesti tärkeä asia. Joulu ei kuitenkaan ole kristinuskossa tärkein juhla vaan pääsiäinen: ylösnousemus."
Taiteilijan perhe viettää joulua tekemällä juhlan vanhalle pariskunnalle.
"Lähdemme tekemään joulun tuttaville, joka asuvat yksin. Olen luvannut paistaa kalkkunan."
Monet ystävistäkin värkkäävät jouluna vähän erilaisia, vaihtoehtoisia asioita.
"Yksi perhe Raahessa koristelee linnuille joulupuun. Joka joulu he valitsevat metsästä eri puun. Se on tosi kaunis idea. On monta tapaa viettää joulua. Mutta olisi ihana, jos ihmiset edes muistaisivat toisiaan."
Joulu tuli postilaatikkoon
Mary Jane Gregory on kotoisin Alaskasta, King Salmon eli Kuningaslohi-nimisestä kylästä läheltä Bristolin lahtea, jonne luonnonvaraiset punalohet nousevat. Kylän inuitinkielinen nimi on Naknek.
"Meitä oli vain 50 valkoista, kaikki muut olivat heimolaisia: inuiteja ja eri intiaaniheimoja. Siellä päin valkoiset ovat outoja", taiteilija kertoo.
"Kaikkein mukavin lapsuusmuistoni on, että otetaan huskyn reki ja veljeni pikkuinen Honda-moottoripyörä ja ajetaan metsään hakemaan joulupuuta. Asuimme keskellä ei-mitään. Kaikki mikä liittyi jouluun, tuli postilaatikkoon, koska kylässä oli vain yksi kauppa."
Mary Janen isä halusi, että lapset tekivät joululahjat itse.
"Isän tavaroista löytyi liina, johon olin tehnyt tilkuista hahmon, jolla oli parta ja silinterihattu päässä. Isälläni oli lyhyen aikaa parta. Kun katsoo hahmoa, se näyttää presidentti Abraham Lincolnilta. Se on varmasti joku yhdistelmä", Mary Jane Gregory nauraa.
Taiteilija kertoo, että hänellä on hirveän huono näkö. Asia huomattiin vasta 9-vuotiaana.
"Siksi minulla on Alaskasta hurjan paljon muistoja, jotka ovat lähikuvia. Tutkin kaiken hirveän läheltä. Sumu ja usva ovat minulle ihania juttuja. Se on sitä mitä elämä on, kun ei näe kunnolla."
Lasitaiteen Mary Jane Gregory löysi vieraillessaan 17-vuotiaana Strasbourgissa Ranskassa bahai-yhteisössä. Sitä ennen hän oli nähnyt Yhdysvalloissa asuessaan kirkoissa värikkäitä lasimaalauksia - äkäisen näköisiä miehiä ja piispoja.
"Strasbourgissa joka ikisen talon käytävässä tai portaikossa oli jugendmaisia tai moderneja lasimaalauksia. En ollut ennen tajunnut, että lasimaalaus voi olla talon elementti. Se oli minulle ahaa-elämys."
Virginian yliopistossa latvialainen professori opetti, että lasitaide on kuvataidetta eikä käsityötä.
"Minulle on ollut alusta alkaen selvää, ettei tämä ole mitään liukuhihnalta satatuhatta kappaletta tuottamista vaan kaikki on uniikkia."
Haasteellisinta lasitaiteessa on sommittelu, sommittelu ja sommittelu.
"Tekniikka voi aina parantua, mutta jos on huono sommittelu, vaikka työ on kuinka hyvin tehty, se on kuitenkin huono."
"Lasi on haaste. Siitä voi tulla vaikka sokeaksi. Kielletty kiinnostaa minua."