Kalle Sahlstedt tietää, miltä tuntuu, kun maailma pysähtyy. Se tapahtui marraskuun 21. päivänä viime syksynä. Kärppien joukkue oli juuri laskeutunut Helsinkiin, ja Sahlstedt kuunteli vastaajastaan viestin.
Äänessä oli hänen avovaimonsa, jonka sanat iskivät syvälle tajuntaan. Perheen kolmevuotiaan Samuel-pojan vatsasta oli löydetty iso kasvain - lääketieteelliseltä nimeltään Wilmsin tuumori.
"Olin murtunut mies. Joukkuekaverit auttoivat minut koneesta ulos, ja minulle järjestettiin heti seuraavaan koneeseen lento takaisin Ouluun", Sahlstedt muistaa.
Järkytys levisi koko joukkueeseen. Illan ottelussa HIFK vei Kärppiä, joka pelasi sekavassa mielentilassa.
Ennen lopullista diagnoosia Samuelilla oli ollut pari viikkoa kuumetta, vatsa pömpötti, ja lopulta pikkumies alkoi olla hyvin väsynyt.
"Kun lääkärit OYS:ssa eivät kiinnittäneet kuumeeseen kovinkaan paljon huomiota, aloin olla huolissani."
Mielessä kaikki vaihtoehdot
Ensimmäinen viikko oli perheelle karmea.
"Kun testejä otettiin lisää, koko ajan kaikki meni pahempaan suuntaan. Etäpesäkkeet olivat levinneet keuhkoihin. Olin kolme viikkoa kuin sumussa. Mielessä pyörivät kaikki mahdolliset vaihtoehdot", Sahlstedt hiljenee.
Kalle ja hänen avovaimonsa olivat aamusta iltaan kolme viikkoa OYS:ssa. Ohessa piti hoitaa myös perheen puolitoistavuotiasta Luukasta. Ilman ulkopuolista apua kuvio ei olisi toiminut.
Vähitellen hoidot alkoivat purra, ja isä saattoi ajatella palaavansa työpaikalleen Raksilaan.
"Mietin pitkään, että minun pitää saada arjesta kiinni. Samuelille tilanne olisi normaalimpi, kun isä olisi töissä", Sahlstedt kertoo.
Ajatus ei
pysynyt kasassa
Päätös syntyi pikkuhiljaa, ja Sahlstedt palasi kaukaloon tammikuun puolessa välissä - kahden kuukauden tauon jälkeen.
"Sain alle vain pari treeniä, eikä peli tietenkään voinut kulkea. Sovimme Kojon (Kari Jalonen), että otan vauhtia neloskentästä, koska ajatus ei pysynyt kasassa."
Samuel leikattiin tammikuussa, ja kovat lääkehoidot jatkuivat.
"Takapakkiakin tuli välillä, ja hoitokaavioksi piti ottaa kovin mahdollinen."
Joukkueen sisällä asioista puhuttiin avoimesti, mutta määrällisesti ei liikaa. Kun joukkue oli jo pitkään antanut hänelle kaiken tukensa, ja alkoi takaisinmaksun aika.
"Halusin tsempata kaikkia ja antaa oman panokseni niin täysillä kuin sen voi vain antaa."
Huhtikuu ilon
kuukausi
Kaukaloonkin alkoi mahtua sankaritekoja. Sahlstedt syötti kolmannessa ja ratkaisevassa finaaliottelussa Jokereita vastaan äärimmäisen tärkeän 2-1-johtomaalin.
Kausi päättyi urheilulliseen täyttymykseen, kun Kärpät voitti kultaa. Tämänkin tunnetilan ylitse vyöryivät OYS:sta saadut uutiset.
"Maanantaina ja tiistaina otetuissa kuvissa ei näkynyt etäpesäkkeitä. Ei tämän parempaa tunnetta voi ollakaan. Hirmu hyvältä tuntuu", Sahlstedt riemuitsee - ja taustalta kuuluu iloinen kärppänauru.
"Olemme tässä joukkueen kanssa juuri lähdössä Leville. Viime viikonlopun juhlat olivat minulle vielä vähän laimeita, mutta nyt voi päästellä täysillä."
Myös pelaajaura jatkuu. Jos ei Kärpissä, niin jossain muualla. Uudet sopimusneuvottelut alkavat lähiviikkoina.
"Pienistä ei
pitäisi valittaa"
Oman pojan vakava sairaus on saanut myös Sahlstedtin kohdalla elämänarvoja ja näkökulmaa uusiksi.
"Ihmisten ei pitäisi kaikista vastoinkäymisistä valittaa. Suomalaisten ja oululaisten on syytä olla iloisia, vaikka ei olisi työtä tai rahaa - kunhan on terveyttä", Sahlstedt kiteyttää.
Samuel joutuu syömään kovia lääkekuureja jopa ensi vuodenvaihteen yli, mutta saa olla pitkiä jaksoja myös kotona. Veriarvoja tarkkaillaan koko ajan, mutta ennuste täydelliseen paranemiseen on lupaava.
"Samuel on touhukas poika, jolla on ihan normaalit leikit", isä varmentaa.
Sahlstedt haluaa nostaa esiin OYS:n koko henkilökunnan, jota hän "ei voi ikinä kyllin kiittää".
"Hoitajien palkkaus ja työajat ovat mitä ovat. Heillä on hirveä kiire koko ajan, mutta aina he järjestivät aikaa. Jos jotain työtä arvostan kaikkein eniten, se on hoitotyö."