Useimmille urheilu on harrastus. Harvoille se on työ ja muutamille elämäntapa.
Janne Lahtelalle, 31, urheilu on enemmän. Kumparelasku on hänen intohimonsa ja rakkautensa. Kumpareikossa Lahtela on omassa elementissään.
"Tämä on mun elämääni", neljän vuoden takainen olympiavoittaja sanoo.
Suksille Lahtela kiipesi kolmevuotiaana räkänokkana. Ensimmäisiin kumparekisoihin hän osallistui 9-vuotiaana. Sen jälkeen sukset ja kumpareet ovat vieneet Kemijärven poikaa maailmaa ristiin ja rastiin.
Lahtela tuhahtaa ajatukselle, että olisi joutunut uhraamaan urheilun vuoksi jotain - luopumaan jostakin.
"Olen tehnyt sitä, mitä olen halunnutkin tehdä. Olen nauttinut, eikä minun ole tarvinnut jättää tekemättä mitään sellaista, mitä on sattunut juolahtamaan mieleeni."
Elämän suola
ja lisämausteet
Elämä kumpareissa on ottanut ja antanut. Enimmäkseen antanut.
23 vuodessa Lahtelan takinliepeisiin on tarttunut muun muassa olympiavoitto ja maailmanmestaruus, kasa muita arvokisamitaleja, voittoja maailmancupissa, rahaa, oma suksimerkki, nimeä, mainetta ja kunniaa.
Hienoja asioita urheilija-Lahtelalle. Toissijaisia seikkoja elämäntaiteilija-Lahtelalle.
"Menestys on kivaa plussaa. Lisämauste elämään, mutta en minä niiden vuoksi laske."
Elämän suola Lahtelalle on itse laskeminen.
Muiden kumparelaskijoiden harmiksi Lahtela sattuu olemaan niitä ihmisiä, jotka eivät tee mitään vasemmalla kädellä.
"Teen asiat kerralla loppuun. Teen niin, että tuntuu."
Kun Lahtela kyyristyy kisoissa starttiviivalle, mielessä on vain yksi asia: voitto.
"Niin se on myös Torinossa", viidensiin olympialaisiinsa lähtevä kumpareguru sanoo.
Elämän jäljet
kehossa
Lahtela ei ole valinnut helpointa mahdollista tapaa elää. Kumpareikko on kova paikka.
Elämän jäljet näkyvät ja tuntuvat eri puolella kehoa. Muiden kumparekonkareiden tapaan Lahtelaa on leikelty ja harsittu kasaan vähän sieltä ja täältä. Kovimmalla ovat olleet polvet ja selkä.
Viimeksi romuna on ollut selkä. Viime talvena iskeneet ala-
selän vaivat pitivät Lahtelan pois suksilta yhdeksän pitkää kuukautta.
Kilpailukautensa hän aloitti vasta kuukausi sitten.
"Kolme välilevyä oli ihan paskana. Niitä oli revennyt ja pullistunut", Lahtela irvistää.
Kisakuntoon Lahtela on vääntänyt itsensä Kines-terapialla. Kevät, kesä, syksy ja osa talvea on ollut lähes pelkkää kuntoutusta. Suksituntuma ennen kisakauden alkua jäi todella vähiin.
"Ihmeen kummasti laskeminen sieltä löytyi."
Olympiaprojekti oli tyssätä heti lyhyen kilpailukauden alkuunsa. Toisen maailmancupin kisan lämmittelyssä Deer Valleyssä Lahtela mätkähti selälleen ja laski kisan kakkoseksi selkä jäykkänä ja pelkällä pahalla sisullaan.
"Kolmeen vuorokauteen en pystynyt nukkumaan. Selkä oli ihan hapoilla. Suksilta piti olla pois kymmenen päivää."
"Mutta tässä taas ollaan", mies hymyilee viiksiensä takaa.
Elämä sukset
jalassa jatkuu
Lahtelan lähtökohdat olympialaisiin eivät ole parhaat mahdolliset. Tilanne on tuttu.
Neljä vuotta sitten ennen Salt Lake Cityn olympialaisia Lahtela oli polvivammansa vuoksi telakalla 11 kuukautta. Kultamitalinsa hän laski toipilaana, lähes yksijalkaisena.
"Tilanne vain oli sellainen, että minun oli ihan pakko voittaa - vaikka sitten yhdellä jalalla."
Pakkomielle otti koville. Lahtela oli kisojen jälkeen täysin piipussa sekä henkisesti että fyysisesti.
Moni laski, että ura on ohi. Mutta ei: Lahtela veti vuoden henkeä ja palasi suksille entistä ehompana.
Torinon kisojen lähestyessä supina Lahtelan uran päätepisteestä on taas voimistunut. Mies on itsekin puhunut Torinosta ja lopettamisesta samoissa lauseissa.
"Sitä tulee joskus sanottua mitä sattuu, välillä yhtä ja välillä toista", Lahtela pyörittelee kuumaa perunaa.
Totuus on, ettei Lahtela itsekään tiedä, mitä tekee tämän talven jälkeen.
"Projekti on vielä kesken. Katsotaan sitten, mitä tapahtuu."
Loppuupa kilpaura Torinoon tai myöhemmin, yksi asia on kuitenkin varma: Suksille Lahtela nousee niin kauan kuin mieli tekee ja jalat kantavat.
Maisemat voivat vaihtua, mutta elämä suksilla jatkuu.