Japanissa eletään ennennäkemätöntä kriisiä, liittouma ojentaa Muammar Gaddafia raskaalla kädellä, arabimaissa kuohuu. Nokia aloittaa 16 000 ihmistä koskevat yt-neuvottelut, vaalit lähestyvät ja ääriliikkeiden kannatus kasvaa.
Voisi kuvitella, ettei maailmassa muuta tapahdukaan. Mutta onneksi on Facebook, tuo mainio asioiden suhteuttaja. Se kertoo tietotulvan sumuttamalle toimittajallekin, mistä todella puhutaan.
Hetki oli mykistävä, kun selasin Japanin katastrofin alkupäivinä sosiaalista mediaa, etupäässä Facebookia. Olin varma, että se on täynnä huolta ja kommenttia, linkkiä ja valpasta keskustelua siitä, missä mennään. Olin totaalisen väärässä.
Tietoa tuli tiedotusvälineiden päivityksissä, mutta se, mistä suurin osa ihmisistä vaihtoi mielipiteitään, oli jotakin ihan muuta. Keskustelua käytiin Idolsista, lapsista, kissoista ja koirista, hiusmalleista ja ankeista aamuherätyksistä. Siis kaikesta siitä, mistä aina ennenkin.
Toki Japanistakin keskusteltiin, mutta häviävän vähän siihen nähden, kuinka valtava mediamyllytys asian ympärillä oli. Libya kiinnostaa facebookkaajia vielä vähemmän.
Mutta jokin sentään herättelee. Sain tuoreeltaan tiedon siitä, että ufot olivat siepanneet Van Halenin ex-solistin Sammy Hagarin. Musiikkikanava MTV:n uutiseen pohjautuva linkki kertoi, että ufomiehet olivat kytkeneet itsensä Hagarin aivoihin ladatakseen hänen päästään jotakin itselleen. Järkeä kenties.
Myös se puhuttaa, että Nightwishin Tuomas Holopainen uskoo muumion kirouksen kohdanneen bändiään, ja että Britanniassa krääsänvalmistajat ovat mokanneet ja painaneet väärän prinssin kuvan tulevien megahäiden siivellä myytäviin kippoihinsa.
Yksi suosikkikohde on jo pitkään ollut Johanna Tukiainen ja hänen edesottamuksensa: laihdutus, kuntoilu, häät ja tietenkin koiranruokaa syövä nyx-ex-enttententten -mies.
Koska yhden naamakirjan ystävävalikko on melko suppea, testasin tätä myös parin taustoiltaan keskenään erilaisen tuttavani naamakirjaa kahlaamalla. Tulos oli hyvin samanlainen.
Facebookin sisältö ei minua huolestuta, jos onkin ilmiönä mielenkiintoinen. Facebook on ja sen pitää ollakin juuri sitä, mitä käyttäjä itse siltä haluaa. Mutta yleinen median viihteellistyminen ja sen kuluttajien laiskistuminen huolestuttaa senkin edestä.
Varsinkin nuoremman mediankäyttäjäsukupolven asenne on harmittavan usein mallia ismo = ihan sama mulle, oikeesti. Maailmanlukutaito haetaan lähinnä viihdeuutisista ja kaupallisten soittorasioiden sietämättömän kevyistä löpinöistä.
Vastikään joku missi tai vastaava lähinnä kauneudelleen itsensä elättävä totesi, että hän seuraa vain viihdeuutisia, koska saa niistä kaiken sen tiedon, mitä elämässään tarvitsee. Mieleen piirtyi melko simppeli kuva kyseisen kommentoijan elämästä.
Asioiden kiinnostamattomuuden taustalla on monta syytä, mutta ehkä yksi olennainen on se, että meillä on asiat liian hyvin. Ei tarvitse tietää, ei tarvitse vaikuttaa, ei tarvitse osallistua. Joku muu tekee sen puolestani. Riittää kuin chillailee menemään ja kimaltaa.
Osa ihmisistä tuntuu olevan onnellisen tietämättömiä siitä, mitä ympärillä tapahtuu. Parhaiten tai pahiten tämä näkyy suhtautumisessa yhteiskuntaan ja sen päätöksentekokoneistoon. Yhteiskunta ja valtio mieltyy itsenäiseksi eliöksi, jonka ulkopuolella eletään ei koske meitä -kuvitelmalla.
Keneenkään ei voi syöttää tietoa väkisin, ellei sitten ufomiehillä ole siihen konstit käytössään Hagarin kanssa harjoiteltuaan.
Kuitenkin sen seuraaminen, mitä maailmassa, lähellä ja kaukana tapahtuu, tuntuu lähes kansalaisvelvollisuudelta ja edellytykseltä toimia yhteiskunnassa vastuullisia valintoja tehden.