Siiri Magga-Miettunen kertoo uudesta kirjastaan Oulun kaupunginkirjaston maakuntakokoelmahuoneessa keskiviikkona 13. joulukuuta
kello 18.30.
Siiri Magga-Miettusen kirja lapsuudestaan ja nuoruudestaan Kutturassa Ivalojoen rannalla on yltänyt viidenteen painokseen. Tuttavat ja kylänmiehet ovat kuitenkin olleet tyytymättömiä, koska tarina jäi kesken.
"Miten jatkuu Siirin kirja, mitä sille ja sille henkilölle kuuluu", Siiri Magga-Miettuselta on kyselty turuilla ja toreilla.
Jatko-osa eli Siirin elämä on tullut juuri painosta ja siinä Siiri Magga-Miettunen kuljettaa perheensä ja sukukuntansa tähän päivään. Se tarkoittaa, että tarinapolku on nyt kirjoitettu loppuun. Kymmenlapsisesta perheestä kaksi vanhinta jäivät pohjoiseen, muut ovat pystyttäneet asentopaikkansa etelämmäksi.
Kirjailija itse asuu Kemissä, mutta Kutturan kotitalon kautta kulkee yhä elämän valta-akseli. Siellä kuluvat kesät, joulu ja talven pilkkiaika.
"Piti autokin vielä ostaa, vaikka olin päättänyt, etten enää koskaan. Kutturasta kun on matkaa yleiselle tielle 40 kilometriä."
Kuttura kelpaa eteläänkin
Suvun pikkumuksut elävät etelässä linnanmäkien ja muiden huvikumpujen taikapiirissä, mutta Kutturan kilpailijoiksi niistä ei ole. Ivalojoen rannalla poikalapset pääsevät kesäisin pasteerailemaan isäntien lailla tuppipuukko vyöllään ja vuolla suihkaisemaan lastun kun huvittaa.
"Ja kivointa kesässä on, kun on saanut olla ahkun (isoäidin) kanssa verkoilla Kutturassa", Siiri Magga-Miettuselle on todistettu monella pienellä suulla.
Suhteet kariutuvat, avioliitot hajoavat, mutta suku sen kun on ja pysyy.
"Ulkopuolista jopa saattaa ärsyttää saamelaisten loputon sukurakkaus. On siinä miniöillä ja vävyillä kestämistä, että taasko ne noita vanhoja asioita jauhavat", Magga-Miettunen nauraa.
Eikä sukuyhteys suinkaan kärsinyt "Siirin kirjan" vuoksi, vaikka siinä kukin nimellään esiintyykin. Kukaan ei myöskään vaatinut päästä varjoon, päinvastoin.
"Olisit sinä saanut minusta enemmänkin kirjoittaa kuin sen, että lapsena söin sisiliskon", kommentoi esimerkiksi veli HeikkiMagga, oululainen rehtori.
Toinen kirja oli Siiri Magga-Miettusen mukaan vaikeampi kirjoittaa kuin esikoinen. Nyt piti tuoda näyttämölle veljet ja sisaret aikuisina ihmisinä ja erityisesti oma itsensä.
Kasvamisen myötä myös näkökulma muuttui. Esimerkiksi äiti ja isä pienenivät. Isä ei ollut enää suurmies jalustalla vaan tavallinen vanheneva mies, mutta silti rakas.
Esikoiskirjan kannessa äitinsä sylissä istuu pyöreäkasvoinen pikku-Siiri. Hän sai kuulla pyöreistä poskistaan lapsena niin, että se pahoitti mielen melkein ikiajoiksi. Tuon tunnekolhun vuoksi Siiri Magga-Miettusen hääkuvakin oli vuosikymmenet kätkössä laatikossa, papereiden seassa. Ei koskaan raameissa seinällä tai piirongin päällä.
Nyt kuva on ensimmäisen kerran nähtävänä uusimman kirjan kannessa.
"Kun (kustantajan edustaja) Veli-Pekka Lehtola näki kuvan, hän sanoi, että tämä se on. Vieläkin silti on tunne, että minulla on maailman pyörein naama."
Alkuperäiskansat kiinnostavat
Siiri Magga-Miettusta on aina kiehtonut alkuperäiskansojen tarinamaailma.
Saamelaisten, intiaanien, eskimoiden. Tarinoissa on aina kaksi kerrosta, aikuisten ja lasten.
"Ja Afrikan alkuperäiset tarinat, joihin nykysadut pohjautuvat. Kuinka saada tarinat sellaiseen muotoon, että niitä voidaan lukea ja näytellä kouluissa?"
"Että millainenko oli Siirin elämä? Äiti sanoi, että koppelon selkä on kirjava, mutta elämä on vielä kirjavampi. Sellainen se on ollut."