Alkuviikolla kuulimme uutisista Kelan raportoimana, että joka päivä Suomessa jää mielenterveyssairauksien vuoksi työkyvyttömyyseläkkeelle viisi alle 30-vuotiasta. Vuonna 2009 heitä oli yhteensä vajaat kaksi tuhatta. Kasvua edelliseen vuoteen oli yli sata nuorta.
Raportti pohtii lyhyesti nuorten mielenterveyshäiriöiden syitä. Mahdollista on, että terveyskäyttäytyminen on muuttunut, mahdollisesti diagnoosin teko on parantunut. Ehkä erilaiset ulkoiset paineet ja odotukset koulussa, opiskelupaikan saannissa, opiskelussa, työpaikan saannissa ja työssä ovat niin lisääntyneet, että herkästi haavoittuvat ja hauraat nuoret eivät selviydy opiskelusta ja työelämästä. Osa syistä on synnynnäisiä, varhaisessa lapsuudessa ilmeneviä. Silloin ne ovat kehitystä rajoittavia vakavia sairauksia ja saattavat vaatia hoitoa jopa loppuelämän ajan.
Kun nuori siirtyy eläkkeelle, hänelle ei ole kertynyt työeläkettä. Hänen eläkkeensä on silloin juuri voimaan tullut takuueläke, hieman alle 700 euroa kuukaudessa. Vuodessa eläkettä maksetaan noin 8?000 euroa, viidessäkymmenessä vuodessa 400?000 euroa. Hän tulee ehkä saamaan eläkeläisen asumistukea, hän saa lääkekorvauksia, hän saa terapioita, ehkä ajoittain toimeentulotukea. Kustannuksia saattaa kertyä lähes miljoona euroa.
Siis tänä vuonna yhteiskunta sitoutuu maksamaan 2?000:sta eläkkeelle jäävästä nuoresta yhteensä kaksi miljardia euroa. Samoin ensi vuonna, sitä seuraavana ja niin edelleen. Lisäksi noin 6?000 yli 30-vuotiasta jää ennenaikaiselle eläkkeelle mielenterveyssyistä joka vuosi. Jos he jäävät eläkkeelle 40--50 vuoden ikäisinä, heille on jo kertynyt työeläkettä. Niinpä jokainen heistä on kokonaisuudessaan yhteiskunnalle lähes yhtä "kallis", ja heidän osaltaan yhteiskunta sitoutuu 5--6 miljardin euron kustannuksiin. Joka vuosi.
Kela pohtii syitä aivan oikein. Osa näistä varhaisista eläköitymisistä on estettävissä. Synnynnäisiin asioihin on toki vaikea puuttua, sen sijaan varhaislapsuuteen, kouluun, opiskeluun, työelämään, työttömyyteen ja siihen liittyvään juurettomuuteen on mahdollista vaikuttaa, jos oivalletaan, mikä vaikuttamisen merkitys on yhteiskunnalle. Ja ennen kaikkea yksilölle itselleen, nuorelle tai jo varttuneemmalle.
Tiedetään, että perheet, joissa on lapsi tai lapsia, ovat viimeisten 15 vuoden aikana köyhtyneet kaikista väestöryhmistä suhteellisesti eniten. Talouden korjaaminen on kuitenkin vain yksi asia. Jo itse syrjäytyneiden vanhempien kyky kasvattaa terveitä lapsia on rajallinen ja tällaisiin perheisiin pitäisi pystyä tuomaan apua. Vaikkapa palauttamalla lapsiperheiden kotiapu.
Vaikeissa perhetilanteissa taas tarvittaisiin ammattitaitoisia perhetyöntekijöitä, joita toki on mutta ei läheskään riittävästi. Kouluissa opinto-ohjaajat ja kuraattorit kyllä tuntevat syrjäytymisriskissä olevat ja ovat useinkin luoneet riskilapsiin ihan hyvät ja luottamukselliset suhteet. Mutta rajallisten rahojen vuoksi keinot ovat vähissä. Osa koululaisista jää sitten tyhjän päälle, kun opiskelu- tai työpaikkaa ei löydy. Tai ei edes ole mitään haluja jatkaa. Suhde omaan luotettuun opoon katkeaa, vastuu siirtyy sosiaali- tai työvoimaviranomaiselle. Kysynkin, miksi opo-suhteen pitää katketa? Eikö koulukuraattorin tai opinto-ohjaajan työnkuvaa voisi laajentaa niin, että hän jatkaa nuoren luotettuna edelleen kunnes paikka maailmassa löytyy? Tämä vaatisi lisää kuraattorityövoimaa, jota jo koulutkin kaipaavat. Se maksaa, mutta raha tulee kyllä takaisin syrjäytymisen ja eläköitymisen estymisenä.
Iso ongelma tänään näyttää olevan työurien jatkaminen. Yhtenä keinona on pidetty opiskelun tiivistämistä. Kun kuitenkin katsotaan nuoruudessa psyykkisten ongelmien aiheuttamia eläkkeelle siirtymisiä, on kysyttävä: eikö opiskelustressi jo riitä? On kysyttävä myös, mikä osuus stressiin on sillä, että 80 prosenttia opiskelijoista kuuluu suomalaisten köyhimpään kymmenesosaan? Onko edes taloudellisesti edullista pyrkiä jatkamaan työuria opiskelijoiden kustannuksella, vaikka toki suurin osa nuorista opiskelustaan selviää?
Keskimääräistä työuraa lyhentävät myös ne 6?000, jotka vuosittain jäävät työstään ennenaikaiselle eläkkeelle psyykkisten syiden vuoksi. Kelan raportista käy ilmi, että mitä vanhempana nuori tai työikäinen jää eläkkeelle, sitä useammin psyykkisenä syynä on masennus ja sen taustalla työuupumus. Työn fyysisiä olosuhteita on parannettu, mutta psyykkiseen työhyvinvointiin ei ole oikein löydetty keinoja. Puhutaan kyllä joustoista, mutta sisältö on jäänyt avoimeksi.
Jousto voisi sisältää vaikkapa työn omatahtisuuden lisäämistä ja sopivaa tauotusta, työn tekemistä mielekkääksi, sopivan haasteelliseksi ja kannustavaksi, työaikojen räätälöimistä, työn monipuolistamista ja tehtävien vaihtamista, hyviä henkilösuhteita ynnä muuta. Hyvinvoiva työntekijä on myös työnantajan etu. Osaava työnantaja pystyy kyllä aistimaan työntekijän yksilölliset tarpeet, joiden perusteella muun muassa edellä lueteltuja asioita voidaan ottaa käyttöön. Vähäarvoista ei olisi sekään, että työterveyshuolto olisi tiiviisti mukana jo työpaikkoja suunniteltaessa.
Oulussa on aloiteltu työhyvinvointivalmentajien kouluttaminen. Toivoa sopii, että valmentaja olisi työpaikan luottotyyppi, joka yhteistyössä työterveyshuollon kanssa saisi työssä jaksamista nykyistä paremmaksi. Ehkäpä tämä edes jonkin verran vähentäisi paineita eläkeiän nostoon.
Kirjoittaja on Kuusamon terveyskeskuksen ylilääkäri.