Jos ihminen on uhrannut koko elämänsä työlle, voi eläkkeelle jääminen tuntua vaikealta. On kuin seisoisi tyhjän päällä. Suuri elämänmuutos se on jokaiselle. Onneksi juuri silloin voi löytää itsestään uusia, uinuvia kykyjä. Luovuus ja kekseliäisyys eivät katso ikää.
Anna-Liisa Ängeslevä hyppäsi syksyllä 1996 tyhjyyteen. Hän oli ajatellut viihtyvänsä työelämässä pitkään, mutta toisin kävi. Nopeassa tahdissa seurasivat toisiaan avioero, sairastuminen ja lopputili. Aivoista löytyi nyrkin kokoinen, hyvänlaatuinen kasvain. Kuolema kävi lähellä kolme kertaa. Hurtilla huumorilla ja annoksella itseironiaa 62-vuotias Ängeslevä selvisi ja on tänä päivänä energinen ja iloinen eläkeläinen. "Muita sairauksia ei ole kuin kulkutauti ja puheripuli", hän nauraa.
Ängeslevä on laatinut ohjelmansa siten, että jokaiselle päivälle on jokin harrastus. Lisäksi hän tekee vapaaehtoistyötä, autellen yksin asuvia vanhuksia pikkuaskareissa. Ja onpa hän varamummonakin eräälle perheelle.
Tärkeä kiinnekohta elämässä on Oulunsuun suuralueen asukastupa. Siellä Ängeslevä käy lähes päivittäin tuttavien kanssa rupattelemassa. Vuosien myötä hän on oppinut elämään yksin, olematta yksinäinen. "Netissä tein Elämä pelissä -ohjelmaan liittyvän onnellisuustestin ja sain 85/100 pistettä", hän iloitsee.
Mieli pysyy vireänä myös liikkumalla. Kesäisin ja talvisin hän pyöräilee, jumppaa ja harrastaa avantouintia.
Entä mitä tehdä syysiltojen pimetessä? Silloin Ängeslevä tekee käsitöitä, katselee televisiota tai avaa tietokoneen. "Kävin atk-kurssit ja suosittelen tietokonetta kaikille iäkkäimmille ihmisillekin. Tietokone on mukava keksintö ja sieltä voi lukea kaikenlaista, on keskustelufoorumeita ja niin edelleen." Ja on Ängeslevällä Skypekin, jonka välityksellä hän pääsee raatailemaan Yhdysvalloissa asuvan tuttavansa kanssa.
Yksi asia, josta Ängeslevä luopui, on ruuanlaitto. "Kymmeniä vuosia laitoin perheelle ruokaa ja olen oman osani tehnyt. Aamupuuron keitän, mutta muutoin käyn syömässä asukastuvalla tai milloin missäkin. Asukastuvalla on perjantaisin myös miesten kokkikerho, jonka maukkaita tuotoksia me naiset voimme ostaa."
Ängeslevällä muistaa, kuinka eräs sukulaismies kyseli, onko hänellä uusi hella, kun levyt kiiltävät uutuuttaan. "Sanoin miehelle, ei suinkaan. Olen asuntosäästäjä", Ängeslevä leukailee.
Tomeran naisen voi nähdä lomamatkoillaan myös huristelemassa tien päällä asuntovaunu perässään. Lapset ja lastenlapset asuvat kaukana.
Myyntiedustajana työuransa tehnyt, 63-vuotias Pertti Lapinkari jäi eläkkeelle vuoden vaihteessa. Työssä hän olisi voinut vielä jatkaa, mutta kun on lähtenyt matkaan pitkästi yli neljäkymmentä vuotta, ajaen noin 70 000 kilometriä vuodessa, tuntui että mittari tuli täyteen. "Yhtenäkään aamuna ei ole tuntunut siltä, että pääsisinpä tien päälle."
Eläkkeelle jäätyään Lapinkari liittyi välittömästi Kiimingin Eläkeläisiin. "Se antaa uutta sisältöä elämään. Kokoonnumme kaksi kertaa kuukaudessa. Vieraina on usein luennoimassa eri alojen asiantuntijoita. Vuoden aikana teemme useita retkiä", hän kiittää.
Lisäksi Lapinkari laulaa Kiimingin Eläkeläisten kuorossa, harrastaa liikuntaa ja käy Kiiminkijoen opistolla opiskelemassa "Lontoon kieltä". Lapinkarin vaimo, Marjatta Lapinkari jäi eläkkeelle sopivasti yhtä aikaa miehensä kanssa. Ensimmäinen kesä vierähti asuntovaunun kanssa Suomea kierrellen.
Samalla vierailtiin Vantaalla asuvan tyttären perheen luona. Toisen tyttären perhe asuu Jäälissä, miltei naapurissa.
"Vaimon kanssa meillä on sekä yhteisiä että omia harrastuksia. Nyt esimerkiksi vaimo lähti Kiiminkijoen opiston kuvataidekurssille. Minä taas tykkään käydä kalastelemassa." Lapinkareilla talon isäntä kokkaa ja vaimo hoitaa muut kotityöt.
Terveydentilan asettamien rajoitteiden lisäksi raha sanelee sen, mitä kaikkea eläkeiässä voi puuhata. Lapinkari kertoo, että eläkejärjestöissä touhuaminen on edullista ja ne tarjoavat tilojensa rajoissa monenlaista harrastemahdollisuutta aina pikku nikkarointia myöten.
Sekä Ängeslevä että Lapinkari pitävät eläkkeelle jäävän suurimpana riskinä sitä, ettei ihminen syystä tai toisesta kykene hakeutumaan toisten seuraan ja jää yksin kotiin suremaan. "Jotkut viihtyvät yksin, mutta jos näin ei ole, pitäisi sukulaisten ja tuttavien tulla avuksi", Lapinkari muistuttaa yhteisvastuun tärkeydestä.
Eläkkeelle jääminen on uusi elämänvaihe, mikä tarjoaa mahdollisuuden toteuttaa unelmia, joihin ei kiireisinä työelämän vuosina ehtinyt tarttua. Aina voi oppia uutta, iästä riippumatta. "Omasta kunnosta huolehtiminen onkin toimintakyvyn säilymisen kannalta tärkeää", Lapinkari toteaa. Molemmat ovat tyytyväisiä eläkepäiviinsä. "Aika kuluu kuin siivillä lentäen", Ängeslevä nauraa.
