Isä on hankkinut tietokoneen. Hän on yksi niistä lähes 200 000 suomalaisesta, jotka ostivat viime vuonna kotiin uuden vehkeen, jolla kiinnittyä ulkomaailmaan.
Suomalaiset hankkivat tietokoneita epätahdissa suhdanteiden kanssa. Ne eivät kelvanneet koteihin kummastikaan vuosikymmenen taitteessa, nousukauden aikaan. Nyt työntekijöitä irtisanotaan, mutta kysyntä jatkuu joulun jälkeenkin hyvänä. Etenkin kannettavat viedään käsistä.
Kauppa saattaa vain arvailla syitä yhtäkkiseen intoon. Sillä vaikka hinnanalennukset ovat satojen euron luokkaa ja kannettavankin hinta pudonnut 2 000 euron tienoille, edelleenkin tietokone on harkinnan veroinen hankinta.
Yhtenä syynä pidetään myös laajakaistan etenemistä. Lisäksi jatkuu digitaalikameroiden voittokulku. Niiden myynti ylitti viime vuonna ensi kerran perinteisten kameroiden kysynnän. Kannettavia markkinoidaankin varsinkin digikuvaajien tueksi. Osassa laitteista on jo valmiiksi asennettuna oma arkistointi-ohjelmansa.
70-vuotias isäni investoi tietokoneeseen ja laajakaistayhteyteen ihan toisesta syystä. Valistunutta entistä opettajaa alkoi yksinkertaisesti harmittaa. Niin lehdissä kuin mainoksissakin viitataan jatkuvasti lisäinformaatioon verkossa. Olo oli kuin ulkopuolisella kaiken salatiedon keskellä.
Harmitus purkautui jo pari vuotta sitten, tuolloin hyllyyn ilmestyi paksu käsikirja Hyötyä ja huvia tietokoneesta. Kuivaharjoittelua seurasi kansalaisopiston tietokonekurssi, sentään 39 tuntia aamupäivän vertaisryhmässä.
En ole vielä ollenkaan menettänyt toivoani, tietoyhteiskuntamme eläkeläisjäsen raportoi sisukkaana. Tavatonta vain, miten päivät kuluvat päätteen ääressä. Miten sitä voi viettää aikaa tietokoneen kanssa aivan kaksistaan, kunnes havahtuu iltaan pilkkopimeässä talossa.
Näpräily koneella ei suinkaan ole päämäärätöntä surffailua. Työn alla on laaja matka.
Vielä ei voi sanoa, että olemme tietokoneen kanssa hyvät tuttavat, hän tosin tunnustaa. Sähköposti avautuu jo ja liitetiedostokin on koettu. Sen sijaan hakeminen verkossa on yhä alkutekijöissään, hakusanat hukassa.
Pelaan vain rauhoittaakseni itseäni, isä tunnustaa. On hyvä jäähdytellä parilla erällä pasianssia, kun tuntikausien haku loppuu taas ilman, että olisi päässyt kohdemaahan saatikka oikeille laivareiteille.
Tietokonemyyjät ovat jo huomanneet potentiaalin aktiivisten eläkeläisen taholla. Siksikään edustajat eivät enää painota pelejä kotikoneiden markkinoinnissa.
Kaikilla tietokonekursseilla sen sijaan ei eläkeläisten tarpeita tai omaksumisvauhtia ihan ole tajuttu. Isäkin opetteli lähes koko lukukauden pöytäkirjojen tekoa ja laitojen rajauksia. Ihan mielenkiintoista, hän toteaa kohteliaasti.
Sen sijaan himon kohdetta, sähköpostia ja internetiä, näitä nuorison ja työikäisten itsestäänselviä kanavia ulkomaailmaan, kurssilla vain sivuttiin kovaa kyytiä. Vaikka juuri niiden käyttö vaatii aivan uutta ymmärrystä, kaivautumista monille ei tasoille. Nettipankkiyhteys onkin vielä avaamatta. Asia vilahti ohi ennen kuin huomasikaan.
Nykyeläkeläiset ovat tietokoneajan väliinputoajia. He aloittavat uuden asian aivan alusta. Kiinniotto vie aikansa. Mutta halu pysyä kehityksessä mukana on olemassa. Ja se on paljon kovempi kuin nopea, nuorisokeskeinen tietoyhteiskunta ollenkaan ymmärtää. Toiveissa on nyt syventävä kurssi.
Arja Mikkola