"Kivihiili on kallista. Se maksaa tonnilta kuusi tuhatta ruplaa. Laitan joka kuukausi eläkkeestä säästöön sata ruplaa", Kerttu Kozlova sanoo ja katsoo kivihiilellä toimivaan lämmitysuuniinsa. Sitten siirrymme hänen eteiseensä, jossa on kaksi suurta nestekaasupulloa, kumpikin painaa varmasti 50 kilon verran.
"Yhtenä päivänä ne piti täyttää. Kannoin ne tien varteen ja odotin puoli päivää, mutta kukaan ei tullut, vaikka oli luvattu."
Kerttu Kozlova on 75-vuotias kolppanalainen eläkeläinen, joka tiukan säästämisen lisäksi hoitaa edelleen kaikki kotitalonsa työt. Kaasupullojen kantamisen lisäksi hän kantaa taloonsa kivihiilisäkit, pilkkoo kalliilla ostamansa puut, viljelee pientä peltotilkkuaan, josta hän sitten nostaa kaiken mahdollisen tarpeellisen.
Tiukkaa on eläkeläisen toimeentulo Venäjällä. Kerttu Kozlova ei kuitenkaan valita, vaan löytää asioista aina positiivisemman puolen.
"Äidilläni ei ollut aikoinaan minkäänlaista eläkettä ja silti hän eli 87-vuotiaaksi."
Välillä evakossa Laihialla
Tiukat olivat menneisyyden ajat kauan sitten. Kerttu Kozlovan uskomatonta positiivisuutta korostaa se, että hän on elämänsä aikana nähnyt ja kokenut monet kauhut. Kolppanassa syntynyt Kerttu koki ja näki sodan. Mummo ammuttiin perheen silmien edessä. Saksalaiset tappoivat myös Kertun kaksi tätiä.
Kun viimeistä sotalinjaa ennen Pietarin suurta puolustuslinjaa pidettiin aivan näillä nurkilla, joutui paikallinen väki tasapainottelemaan venäläisten ja saksalaisten välillä. Samalla piti yrittää pitää itsensä hengissä.
Välillä oltiin evakossa Suomessa, Laihialla. Sitten väki tuotiin takaisin, mutta vietiin pidemmälle Venäjälle. Jossain keskellä suuria metsiä silloin 14-vuotias Kerttu selvisi hengissä syömällä keväistä heinää ja puun kuoren alta kaivettua pettua. Sitä ennen oli matkattu jalan useita satoja kilometrejä. Kulkeminen ja ravinnonpuute rassasivat ja moni kuoli metsiin.
Päätyönsä Kerttu Kozlova teki sotateollisuuteen liittyvässä tehtaassa Hatsinassa. Töihin hän oli mennyt jo 13-vuotiaana.
"Työ oli raskasta, sellaista, johon miehet eivät edes suostuneet. Siitä maksettiin paremmin kuin tavallisesta työstä."
Eläkeläisen elämä ei ole Venäjällä helppoa, sillä Kerttu teki eläkkeelle jäännin jälkeen vielä 13 vuotta töitä makkaratehtaalla muun muassa siivoustöissä. Rahaa oli saatava, sillä mies oli jättänyt Kertun 15 vuotta nuoremman naisen vuoksi ja vienyt kodista seinät tyhjiksi.
Erikoista on, että sitten 20 vuotta miehen lähdön jälkeen tämä sokeutui ja sairastui, jolloin nuorempi vaimo toi miehen takaisin Kertun hoidettavaksi. Kerttu hoiti entistä miestään seitsemän vuoden ajan aina tämän kuolemaan asti.
Eläkkeellä olevia näkee Venäjällä töissä kaikkialla.
"En tiedä ketään eläkkeelle jäävää, joka olisi voinut vain jäädä olemaan. Kaikki ovat jossain töissä."
Osa eläkeläisistä saa eläkkeen ja lisäansioiden lisäksi myös humanitääristä apua. Moni turvautuu myös henkisiin arvoihin, kuten uskontoon.
Kerttu Kozlovaa eivät kaikki hinnannousut rasita. Hän ei aja autolla, eikä siten joudu ostamaan bensiiniä.
Hänen oma rahankulutuksensa on pientä. Ja apua on silti liiennyt vuosien varrella myös lapsille, lapsenlapsille eli vunukoille sekä ensimmäiselle vunukan lapselle.
Kirjoittaja Markus Ahonen on heinolalainen vapaa toimittaja. Kaleva julkaisee viisi Venäjän nykyoloista kertovaa Ahosen reportaasia.