Pääministeri Matti Vanhanen sai vihat päälleen tultuaan Rukan hiihtolenkillä siihen lopputulokseen, että eläkkeelle siirtymisen alaikärajaa pitää nostaa.
Ajatus oli oikea, ajoitus ja esittäjä väärä. Työntekijäpuolen etujärjestöt pillastuivat, puolueista erityisesti eduskuntavaaleihin valmistautunut SDP.
Keskustelu on sittemmin Matti Vanhasen hiihtolenkkien jälkeen junnannut paikallaan. Osapuolet tietävät takuulla, että eläkeikään on koskettava. Kun ihmisten keskimääräinen eliniänodote kasvaa koko ajan, on myös eläkkeelle siirryttävä myöhemmin.
Brysselissä toimiva think tank laskeskeli hiljattain, että eläkejärjestelmien luomisen aikaan henkilö oli noin 74 prosenttia elinajastaan työelämän käytettävissä. Nykyään luku on enää vähän päälle 40 prosenttia. Pelkästään matemaattisilla tosiasioilla voi äkkiä perustella sen, että suomalaisten on oltava töissä ainakin viisi vuotta todellista eläkkeellesiirtymisikää pitempään. Muussa tapauksessa hyvinvointiyhteiskunnalta loppuvat rahat.
Ottaen huomioon, miten hyvin työmarkkinaosapuolilla on tiedossaan eläkeproblematiikkaan liittyvät faktat, edistyminen neuvotteluissa on ollut nihkeää.
Oman kummallisuuteensa keskusteluun ovat tuoneet demarien johtavat poliitikot. Jopa eduskunnan puhemies, joka normaalioloissa ei päivänpolitiikkaan koske, on Eero Heinäluoman jykevässä hahmossa paaluttanut, ettei puolue suostu koskemaan lakisääteiseen eläkeikään.
Työntekijäliittojen, samoin kuin SDP:nkin, tiukan kannan voi sikäli ymmärtää, että pelkällä mahtikäskyllä työurat eivät pitene. Työelämän laatuun on satsattava paljon. Ja on työnantajien myös syytä katsoa peiliin. Yritysten saneeraustilanteissa kovin usein putsataan pois iäkkäämmästä päästä.
Oleellista kuitenkin on, että jos työmarkkinaosapuolet ovat nyt löytäneet toisensa, valtiovallalla ei pitäisi olla mitään syytä puuttua asiaan – ei ainakaan torpedoida hanketta. Talouselämä -lehti kertoi menneellä viikolla, että työmarkkinajärjestöt olisivat hyvin lähellä sopua eläkepaketista. Toivottavasti tieto pitää paikkansa.
Hyvinvointi syntyy vain ja ainoastaan työstä. Suomalaiset on saatava entistä nuorempina ja töihin ja pysymään töissä entistä pitempään. Siinä projektissa tarvitaan lainsäädäntöä, työmarkkinaosapuolia ja laaja-alaisia yhteiskuntapoliittisia toimenpiteitä alkaen yritysverotuksesta koulutukseen.
Suomea kutsuttiin takavuosina konsensus-yhteiskunnaksi. Termin taustalla oli huoli idänsuhteista, minkä vuoksi konsensuksesta tuli melkein kirosana.
Nyt Suomi tarvitsisi konsensusta, oikein tosissaan. Meidän pitäisi olla yhtä mieltä perustavaa laatua olevista yhteiskunnallisista kysymyksistä, joista yksi on työuran pituus. Ja kun osapuolet saavat pidentämisestä kestävän yhteisymmärryksen aikaan, samojen osapuolten pitää ryhtyä hakemaan konsensusta keinoista, joilla suomalaisen työn kilpailukykyä parannetaan. Sillä ilman kilpailukykyä ei ole työuraa eikä eläkkeitäkään.