Pieni ja äänekäs vähemmistö määrittelee tarhauskeskustelun rajat, eläintenhoidon normit ja synnyttää vaikutelmaa siitä, että Suomessa turkistarhaajat olisivat suoranaisia rikollisia. Suomessa on elämänaloja, joilla vallitsee vähemmistöjen diktatuuri.
Harvoin television katselu ottaa niin päähän kuin se teki viime tiistaina. Ajankohtaisen kakkosen teemaillassa keskusteltiin tuotantoeläimistä ja niiden kohtelusta. Vastakkain oli kaksi täysin toisilleen vierasta maailmaa. Studioon oli tullut vihaisia ihmisiä, joista enemmistö nuoria ja jotka nostivat turkistarhaajat, elintarviketeollisuuden edustajat, maataloustuottajat ja lihantuottajat kuvaannollisesti seinälle.
Taustalla olivat taannoiset filminpätkät, joissa näkyi huonosti hoidettuja ja jopa julmasti kohdeltuja eläimiä. Kuvat nostattivat valtavan vihantunteen, joka levisi kätevästi netissä.
Teki pahaa seurata keskustelua. Kameran edessä olivat rikolliset ja heidän syyttäjänsä.
Lapsuudesta maaseudulla on syöpynyt mieleen hetki joskus 1970-luvun taitteessa. Teurasauto vei pari viimeistä lehmänkannikkaa, joista mummoni joutui luopumaan, kun hänen kuntonsa ei enää sallinut eläinten pitämistä. Mummo itki.
Lehmillä oli nimet, joita en enää muista. Sen muistan, että mummo jutteli niille navetassa. Ja takuulla huolehti niistä. Teurasauton hävittyä tien päähän tuntui kuin maailma olisi loppunut.
Pikkupoikana ei tullut kertaakaan vastaan isäntää tai emäntää, joka olisi purkanut kiukkunsa hevoseen, lehmään tai pihalla viipottavaan koiraansa. Yleisesti ottaen maajussit rakastivat eläimiään. Osaksi tietysti välttämättömyydestä: toimeentulo oli kiinni eläinten hyvinvoinnista. Enkä tosiaan jaksa uskoa, että meno olisi joksikin muuttunut.
Toki poikkeuksia mahtuu joukkoon kuin joukkoon. Jokaisessa ammattiryhmässä löytyy niitä, joille määräykset ovat ilmaa. Videot kaltoinkohdelluista eläimistä ovat varmaankin totta. Niillä ei kuitenkaan pitäisi leimata yhtä ammattikuntaa.
Ajankohtaisen kakkosen teettämän mielipidemittauksen mukaan suunnilleen joka neljäs suomalainen hyväksyy turkistarhauksen varauksetta ja hiukan yli puolet pienin varauksin. 17 prosenttia katsoi turkistarhauksen eettisesti vääräksi ja halusi lopettaa sen heti.
83 prosenttia suomalaisista siis hyväksyy turkistarhauksen. Silti pieni ja äänekäs vähemmistö määrittelee tarhauskeskustelun rajat, eläintenhoidon normit ja synnyttää vaikutelmaa siitä, että Suomessa turkistarhaajat olisivat suoranaisia rikollisia. Modernissa ja sivistyneessä Suomessa on elämänaloja, joilla vallitsee vähemmistöjen diktatuuri.
Kaiken huippu ohjelmassa oli filosofi, joka halusi luoda yhdennentoista käskyn, joka kieltäisi tappamasta eläimiä. Hän katsoi, ettei ihmisellä ole oikeutta kasvattaa lihakarjaa saatikka teurastaa sitä ruoakseen. Hänen mielestään eläimet ovat tunteellisempia kuin jotkut ihmiset.
Ihmisen vieraantuminen luonnosta ja eläimistä on edennyt pitkälle. Susien hyvinvoinnista kannetaan kamalasti huolta eduskuntaa myöten. Broilerien kasvattajia vaaditaan kantamaan huolta kanojen yksilönoikeuksista. Joku Ajankohtaisen kakkosen keskustelijoista vaati esiin tietoa siitä, kuka on antanut ihmiselle oikeuden tappaa eläimiä ravinnokseen.
Joku toinen vaati vähentämään lihansyöntiä, jotta eläinten oikeudet tulisivat paremmin turvatuiksi. Ilmastonmuutos, niin sekin on lihansyöjien syytä. Varmaan eduskuntaan pyrkii ensi kerralla joku, joka vaatii eläimille "ihmisoikeuksia". Seuraavaksi vuorossa ovat kalat. Niidenkin oikeuksista pitää huolehtia.
Mistä näitä hörheltäjiä oikein tulee?
Eläintensuojelun käsite on laajennut niin, ettei sitä hallitse enää kukaan.
Aivan oikein on laittaa vastuuseen kaikki ne koijarit, jotka antavat eläintensä riutua nälässä ja sonnassa ja kuljettavat niitä juottamatta saastaisissa kuljetusautoissa. Tässä suhteessa salaa kuvatut videoklipit ovat olleet paikallaan. Joka ei tunne sääliä eläimiään kohtaan, ei ansaitse sääliä itsekään.
Kunhan vain jokin suhteellisuudentaju säilyisi -- ja sen suhteellisuudentajun pitäisi kummuta nälästä. Suomesta on tullut niin sivistynyt, ettei se kohta enää uskalla tuottaa ruokaa itselleen millään konstilla.
Hyvinvointivaltio on nostattanut läpinäkymättömän muurin höyryävän lautasen ja teurastamon välille. Ensimmäisen tarvitsee jokainen, mutta kasvavaa joukkoa kammoksuttaa jälkimmäinen.
Sama muuri on sähköntuotannon ja sähkön käyttämisen välillä. Suomalaiset ostavat rajoituksetta digibokseja, massiivisia televisioita, kännyköitä, kannettavia tietokoneita ja ties mitä. Kojeiden tarvitseman sähkön jauhamiselle sen sijaan keksitään rajoituksia solkenaan.
1960-luvulla tiedostaminen liittyi ideologiaan, suurvaltasuhteisiin, Vietnamin sotaan ja geopolitiikkaan. 2010-luvulla tiedostaminen liittyy eläimiin ja energiaan.
Jokainen sukupolvi näköjään löytää lähteen radikalismilleen.
***
Paine keskustan puoluesihteeriä Jarmo Korhosta vastaan kasvoi viikolla jopa omiensa keskuudessa. On selvää, että lähtö puoluesihteerin paikalta on vain ajan kysymys. Kenttäväeltä sopii toisaalta kysyä, mikä on miehen suurin synti. Korhonenhan lupasi järjestää puolueelle rahaa, minkä lupauksen hän on pitänyt. Rahan lähteistä ei tainnut olla puhetta.