Ruotsi-Suomessa tuomittiin 1700-luvulla satoja ihmisiä kuolemaan ja julmiin ruumiinrangaistuksiin eläimeensekaantumisesta. Sekä maallinen esivalta että kirkko nostivat sen kaikkein törkeimpien rikosten ja syntien joukkoon, suunnilleen tapon ja harkitun murhan välimaastoon.
-- Turun hovioikeus noudatti maltillisempaa tuomiokäytäntöä kuin emämaan oikeusistuimet, mutta senkin katsannossa jo eläimeensekaantumisen yrittäminen oli raskaampi rikos kuin pikkulapsen raiskaaminen, toteaa filosofian maisteri Teemu Keskisarja väitöskirjassaan, jossa käsitellään perversioita, oikeuselämää ja kansankulttuuria 1700-luvun Suomessa.
Ilmiönä eläimeensekaantuminen on tunnettu kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina. Kristikunnassa se katsottiin kuolemansynniksi ja raskaaksi rikokseksi jo varhain. Mutta missään muualla tähän tekoon ryhtyneitä ei ole Keskisarjan mukaan ahdistettu lähimainkaan yhtä ankarasti kuin Ruotsin valtakunnassa.
Lisäksi tapausten määrä saavutti lakipisteensä -- ei pimeällä keskiajalla tai puhdasoppisella 1600-luvulla -- vaan valistuksen ja hyödyn aikakaudella 1700-luvulla.
Tuomiot ankarimmiksi 1600-luvulla
Raamattu vaikutti voimakkaasti kaikkialla kristikunnassa säädettyihin lakeihin. Eläimeensekaantumisen kriminalisointiin vaikutti Keskisarjan mukaan myös vanha ja sitkeästi elänyt uskomus ihmisen ja eläimen yhdynnän synnyttämistä hirviöistä.
-- Epäsikiöuutisia liikkui ympäri Eurooppaa, ja niihin myös uskoi sekä sivistyneistö että rahvas. Ruotsin oikeudellisessa traditiossa eläimeensekaantuminen oli keskiajalta asti käsitteellistetty täsmällisemmin kuin homoseksualismi ja muut luonnonvastaisiksi mielletyt sukupuolisuuden muodot. Mooseksen lain pohjalta kriminalisoidun eläimeensekaantumisen tuomiokäytäntö tuli entistä ankarammaksi 1600-luvulla, jolloin Vanhasta testamentista tuli käypää maallista oikeutta.
-- Kruunun ja kirkon ote paikallisyhteisöstä kiristyi samalla aikakaudella. Eläimeensekaantujat joutuivat aiempaa todennäköisemmin tuomiolle siinä missä lievempiinkin seksuaalirikoksiin hairahtuneet, Keskitalo huomauttaa.
Turun hovioikeuden oma linja
Tutkimustaan varten Teemu Keskisarja kävi läpi vuosina 1728--1778 Turun hovioikeuteen päätyneet eläimeensekaantumistapaukset, joita oli yli 250. Hän kuitenkin arvelee oikeustapausten todellisen luvun tuona aikana nousseen Suomesa yli 500:n.
Varmaa tietoa ei myöskään ole, kuinka monta ihmistä Suomessa mestattiin eläimeensekaantumisesta vuosina 1728--1778, koska luotettavat teloitustilastot alkavat vasta 1700-luvun puolivälissä. Keskisarjan arvion mukaan Turun hovioikeus langetti ehkä nelisenkymmentä kuolemantuomiota, joista viimeiset pantiin täytäntöön vuonna 1766.
Kuolemantuomion Turun hovioikeus vahvisti hänen mukaansa vain silloin, kun näyttö oli korkoineen kasassa.
-- Lainmukaisen todistusteorian vaatimukset täyttyivät vaivalloisesti rikoksessa, josta ei jäänyt helposti havaittavia aihetodisteita. Oikeudenkäynnit etenivät säännönmukaisesti ja vakiintunein käytännöin.
Eläimeensekaantujien kuolemantuomiot loppuivat Suomessa Ruotsia aiemmin ja yleisimmäksi rangaistukseksi vakiintuivat ruoskinta ja pitkä pakkotyö kruunun linnoituksilla. Tuomiokäytäntö säilyi siten edelleenkin ankarampana kuin muissa seksuaalirikoksissa.
Lieventäviksi seikoiksi eläimeensekaantumistapauksissa Turun hovioikeus katsoi muun muassa tekijän nuoruuden ja vähäiset kristinopin tiedot sekä tyhmyyden ja yksinkertaisuuden.
Mutta myös syytetyn korkea ikä saattoi tuoda tuomioon lievennystä. Eräs orimattilalainen mies oli hovioikeuden mukaan nimittäin liian "vanha ja voimaton" teloitettavaksi, mutta ei kuitenkaan liian voimaton kestämään 24 raippaparia sekä kahden vuoden pakkotyötä Loviisan linnoituksilla.
Sekasikiöt huolettivat kansaa
Suomessa eläimeensekaantumisesta syytetyt joutuivat 1700-luvulla oikeuteen naapuriensa, sukulaistensa ja tuttaviensa ilmiantamina. Osa tunnusti teon oma-aloitteisesti. Rikoksesta epäiltyjen tunnustusta vauhdittivat kidutuksenomainen tutkintavankeus sekä pelko sielun kadotuksesta.
Kirkon ja paikallisyhteisön moraalikäsitykset eläimeensekaantumisesta olivat yhteneväiset, koska rahvaskin mielsi sen kauhistuttavaksi teoksi. Todisteet olivat Keskisarjan mukaan harvoin mielikuvituksen tuotetta kuten 1600-luvun noitavainoissa.
-- Suurin osa 1700-luvulla hovioikeuteen päätyneistä eläimeensekaantumistapauksista perustui uskottavasti dokumentoituun silminnäkijähavaintoon. Ilmiantajan ja epäillyn välillä ilmeni harvoin aiempia henkilökohtaisia kaunoja.
Monet ilmiannot tehtiin sen takia, että eläimeensekaantuminen koettiin omaisuusrikokseksi. Kyseisessä aktissa osallisena ollut eläin oli nimittäin tapettava, mikä puolestaan aiheutti niiden omistajille tuntuvia taloudellisia menetyksiä.
-- Sekasikiöihin sekä lihan ja maidon pilaantumiseen liittyneet uhkakuvat piinasivat oikeusoppineita ja paikallisyhteisöä, hän toteaa.
Filosofian maisteri Teemu Keskisarjan historian alaan kuuluva väitöskirja "Secoituxesta järjettömäin luondocappalden canssa -- Perversiot, oikeuselämä ja kansankulttuuri 1700-luvun Suomessa" tarkastettiin Helsingin yliopistossa perjantaina. Vastaväittäjänä oli dosentti Olli Matikainen Jyväskylän yliopistosta ja kustoksena professori Panu Pulma.