Oululaiset luottavat osaajiin ja osaajat luottavat Ouluun. Jotenkin näin meille takavuosina taottiin otsalohkoihin. Tähystäjä on kuitenkin huomannut, että liikenteessä ei ole osaajia, ei ainakaan Oulussa.
Aloitetaan hitaimmista. Jalankulkijat eivät käytä suojateitä vaan hipsivät katujen ja kujien yli mistä sattuu. Röyhkeimmät oikaisevat suoraan risteyksen halki.
Vihreiden valojen vaihtumista oululaiset odottavat kengänkärjet viisi senttiä kadun puolella, jotta autoilijoiden on pakko kiertää kauempaa. Mustuisivat muuten kaduntallaajien kynnet. Kun sitten viimein valo vaihtuu vihreäksi, alkaa hidas löntystys. Punaisen syttyessä kärkijoukko on vasta keskitiellä, viimeiset hädin tuskin kadulla. Autoilijoita nämä hitaasti kiiruhtavat mulkoilevat murhaavasti.
Entäs sitten polkupyöräilijät? Oulussa luullaan, että täällä on maan parhaat pyörätiet. Ensinnäkin, pyöräteitä ei ole olemassakaan. Oikea termi on kevyenliikenteenväylä, jolle pitäisi uskaltaa myös muiden.
Jos on väylät parhaat, pyöräilijät ovat maan surkeimmistoa. Kevyenliikenteenväylillä ajetaan kahta ja kolmea rinnakkain, joten vastaantulijan on väistettävä olemattomalle pientareelle. Ilman pirrikelloa olevat suhahtavat ihan vierestä niin, että heikompaa hirvittää. Pirrikellon omistavat soittavat rinkutintaan varmuuden vuoksi pitkään ja hartaasti.
Hölmöimmät polkijat ajavat jalkakäytävillä ja vielä hölmömmät vispaavat yksisuuntaisella väärään suuntaan, holtittomista skootterikuskeista puhumattakaan.
Oululainen autoilu on ihan oma lukunsa. Jalankulkijoita ei väistetä eikä varsinkaan pyöräilijöitä. Väistämättä jätetään myös kaistanvaihtajaa. Se rako, johon vilkkua käyttämätön kaistanvaihtaja ilmiselvästi pyrkii, tukitaan runttaamalla kaasupedaali pohjaan. Liikennevaloista oululaiset lähtevät kuin täit tervasta. Kun siihen lisätään salamannopeasti punaiseksi vaihtuvat liikennevalot, varmistetaan ruuhkien syntyminen.
Liikenneympyrä eli kiertoliittymä on liian monimutkainen oululaisille aivoille. Vilkkua käytetään ja ei käytetä, väistämissäännöistä ei ole tietoakaan.
Moottoritielle mennessään oululainen pysähtyy kiihdytyskaistan päähän kuin naulattu. Ja kun nelikaistaiselle baanalle on päästy, ajetaan vain ohituskaistaa.
Yhtenäistä kaikille oululaisautoilijoille on se, että puolet kaahaavat ja toinen puoli ajaa liian hitaasti.
Mutta onko ossaajiin luottamista aidan takana, jossa ruoho ikivihertää? Tähystäjän luotettavat tietolähteet, kalakaverin kummin kaima sekä entisen naapurin lanko ovat nähneet maailmaa omaa nokkaansa pidemmälle. Helsingisä ja ulukomailla liikenteesä mennään eikä meinata.
Stadilaiset autoilijat nostavat kytkintä heti, kun valo vaihtuu vihreäksi. Koko jono ehtii samoilla valoilla. Tukholmassa jalkamiehet ja -naiset ylittävät kadun ripeästi, heti kun vain autojen välissä on rakoa. Punaisten ja vihreiden ukkojen vaihtumisella tolpan nokassa ei ole merkitystä.
Maanteillä ruåttalaiset ovat kohteliaita, ajavat lujaa, mutta tien laidassa. Saksassa ohituskaistan merkitys on sisäistetty hyvin. Heti kun hitaammasta on päästy ohi, vaihdetaan takaisin oikeanpuoleiselle kaistalle.
Eteläisemmässä Euroopassa liikenne on jo täyttä kaaosta, mutta ystävällistä: vilkun näyttäjälle löytyy aina tilaa. Tyyttiä käytetään tosin herkemmin, mutta nyrkin heilutuksen päälle hymyillään.
Olisiko aihetta kirjata EU:n perustuslakiin tai vähintäänkin direktiiviin, jotta liikennekulttuurin tulee olla yhtenäinen. Ja tukku virkamiehiä sääntöä valvomaan.