Kaksi lippomiestä ujuttaa pitkävartista pyyntivälinettään tulvivan Kukkolankosken pyörteissä. Kalan nappaaminen vaatii kauhaisun poikineen. Tähän aikaan lippoon eksyvä eläjä on tavallisimmin ylisestä Karunginjärvestä alavirtaan lasketteleva kirsisiika. Tuhdimmat siikasaaliit saadaan yleensä heinäkuulta lähtien.
Kukkolankosken kansallismaisemaan tulevan turistin verkkokalvoihin piirtyvät juuri kosken kuohut, siian lippoaminen, varrassiian paistaminen ja perinteinen manttaalien mukainen saaliin jakaminen kesäiltaisin. Silmä lepää maisemassa ja makuhermoja viekoittelee varrassiian tuoksu.
Tällä yksinkertaisella perusreseptillä Kukkolankoski vetää kesäisin noin 40 000 matkailijaa. Myllypirtin kahvilaa lukuunottamatta palvelut puuttuvat. Vasta viime kesänä koskelle tulivat ensimmäiset oppaat.
Kosken länsirannalla Ruotsissa toimii matkailukeskus moderneine palveluineen, turistejakin on lähes kolminkertaisesti. Ruotsin Kukkolankoskella kyläperinteet ovat kehittämisen myötä pyyhkiytyneet historian kirjoihin niin, että kosken toiselta rannalta turisteja käytetään katsomassa itärannan vanhoja tapoja.
Elävää historiaa
Kukkolan kyläläiset aikovat myös pitää tiukasti kiinni vuosisataisista perinteistä. Niiden elävänä säilyttämiseksi ja samalla matkailun hallitun kasvun aikaansaamiseksi on parhaillaan menossa kyläyhdistyksen vetämä projekti, joka tuottaa muun muassa kuvateoksen ja videon kosken ja kalastuksen historiasta, kyläläisten haastatteluja sekä historiikin.
"Meidän tavoitteenamme on eksoottinen matkailupaikka, ei massakohde", projektin vetäjä Heikki Mäkikallio kiteyttää.
Perikunnan omistama koskikenttä rakennuksineen on säilynyt vuosien myllerryksissä hyvin. "Aluetta ei ole runneltu ja kehittäminen on ollut hidasta. Ympäristö ja perinteiset toimintatavat ovat siten säilyneet."
Länsirannalla esimerkiksi siian lippoamisoikeudet myydään huutokaupalla. Suomen Kukkolankoskella perinteistä lippoamista on pidetty hengissä myös kursittamalla nuoria lipon varteen. Siika on kosken kuningaskala.
Koski-isäntä ja "lippokurssilehtori" Juhani Hannu ei ole huolissaan perinteen jatkumisesta. Kukkolankoskella lippoavien ikähaitari on leveä: 85-vuotiaasta ikäpresidentistä toisella kymmenellä oleviin nuorukaisiin.
Siltaa odotellessa
Meneillään olevan perinneprojektin rinnalle on vireillä toinen, myös osin EU-rahoitteinen hanke, jolla pyritään rakentamaan palveluja myös Suomen puoleiselle Kukkolankoskelle. Ohjelmapalvelut perustuvat kalastusperinteeseen.
"Kun silta tulee kosken yli, meilläkin on oltava palveluja tarjolla", projektin vetäjäksi tuleva Hannu Alatalo perustelee.
Mäkikallio huomauttaa, että turisteista ei käydä kilpailua, vaan koskenrannat täydentävät toisiaan. Vuosia on jo haaveiltu joen ylittävästä sillasta, joka "olisi lottovoitto molemmille rannoille". Museovirastostakin on liputettu sillan puolesta.
Kulttuurisillaksi kutsutun kävelysillan piirustukset on tehty jo vuonna 1975, mutta ne ovat joutuneet mappiin odottamaan parempia aikoja. Mäkikallio uskoo, että asenteet ovat kypsymässä sillalle suopeammiksi. "Se rakennetaan seuraavan kymmenen vuoden sisällä. Kyllä me sen vielä näemme."
Perinteistä kiinni pitävän projektin yhtenä tavoitteena on, että yhdessäkään Kukkolankoskella myytävässä tuotteessa ei lue Made in China. Kolme koskikentän aittaa on kunnostettu käsitöiden tuotanto- ja myyntipajoiksi. Yhteen aitoista on tulossa hopeaseppä.
"Osa kyläläisistä on vahvasti sitoutunut tuotteiden tekemiseen. Aluksi aitat ovat auki kesäisin, mutta tavoittelemme ympärivuotisuutta", Alatalo kertoo. Ruotsin puolen malliin majoitustiloja ei näillä näkymin ole tulossa, mutta kylältä kartoitetaan majoitusmahdollisuuksia.
Koskikenttä on vanhaa kartanomiljöötä, jossa aikanaan on ollut muun muassa talli, lampola ja kaksi viljamyllyä.