Kolumni

EKP:n uusi johtaja Christine Lagarde ei voi pitää rahaliittoa loputtomiin kasassa

Christine Lagarden kahdeksanvuotinen pesti Euroopan keskuspankin EKP:n johtajana alkaa sekavissa tunnelmissa 1.

Christine Lagarden kahdeksanvuotinen pesti Euroopan keskuspankin EKP:n johtajana alkaa sekavissa tunnelmissa 1. marraskuuta. Euroalue on riippuvainen keskuspankin elvytyksestä samaan aikaan kun Saksan, Ranskan, Hollannin, Itävallan ja Viron keskuspankkien johtajat vastustavat julkisesti EKP:n viimeisintä elvytyspäätöstä.

Kaikki alkoi seitsemän vuotta sitten, kun EKP:n johtaja Mario Draghi ilmoitti, että keskuspankki on valmis tekemään mitä tahansa euron säilyttämiseksi – whatever it takes. Nämä kolme sanaa estivät euron hajoamisen.

Antti Ronkainen on poliittisen talouden tutkija Helsingin yliopistossa.
Antti Ronkainen on poliittisen talouden tutkija Helsingin yliopistossa.

Maastrichtin sopimus kieltää EKP:ltä euromaiden tukemisen. Draghin ilmoituksen myötä EKP lupasi kuitenkin ostaa kriisimaiden velkakirjoja rajattomia määriä erityisen osto-ohjelman alaisuudessa (Outright Monetary Transactions). Italian ja Espanjan korot lähtivät laskuun, eikä euroalueen kolmanneksi ja neljänneksi suurimmille talouksille tarvinnut antaa tukipaketteja. Eikä olisi ollut varaakaan. Euromaiden kokoon kyhäämissä vakausmekanismeissa oli rahaa vain pienten euromaiden auttamiseksi.

Draghin ilmoitus oli niin uskottava, että OMT-ohjelman puitteissa ei ole toistaiseksi tarvinnut ostaa eurollakaan kriisimaiden velkakirjoja. Eurokriisi loppui kesällä 2012. Erityisen tapauksesta tekee se, että Draghi ei varoittanut kollegoitaan EKP:ssä mitenkään aikeistaan.

Keskeistä Draghin onnistumisen kannalta oli, että Saksan liittokansleri Angela Merkel ei kritisoinut Draghin lupausta. Toivottavasti Draghi kirjoittaa muistelmat, joissa hän kertoo, oliko hän Merkeliin yhteydessä ennakkoon. Tämä on keskeinen tieto eurokriisin ratkaisun kannalta.

Saksalaiset keskuspankkiirit ja perustuslakijuristit sen sijaan aloittivat vuosia kestäneen oikeustaistelun Draghia vastaan. Saksan Bundesbankin johtaja Jens Weidmann vertasi Draghia Johann Wolfgang von Goethen näytelmän Faustiin, jolle itse Saatana neuvoo printtaamaan rahaa selvitäkseen veloistaan.

Lisäksi Saksan perustuslakituomioistuin yritti mitätöidä Draghin lupauksen uhkaamalla kieltää Bundesbankin osallistumisen OMT-ohjelmaan. Euroopan unionin tuomioistuin kuitenkin katsoi rajattomat ostot lailliseksi ja Saksan perustuslakituomioistuin joutui nielemään tappionsa. Tämän voiton jälkeenkään Draghi ei jäänyt laakereille lepäämään. Tammikuussa 2015 hän ilmoitti uudesta elvytyspaketista, jonka puitteissa EKP alkaisi ostaa arvopapereita euroaluetta uhkaavan deflaation torjumiseksi (Asset Purchase Programme, APP). Tähän päivään mennessä EKP on ostanut yli 2 600 miljardilla eurolla velkakirjoja, mutta tukiostojen toimivuudesta ei vallitse vastaavanlaista konsensusta kuin OMT-ohjelmasta.

EU-tuomioistuin katsoi kuitenkin APP-ohjelmankin lailliseksi. Tämä sinetöi EKP:n muodonmuutoksen Bundesbankin hintavakauteen keskittyvästä rahapolitiikasta kohti Yhdysvaltain keskuspankin kaltaista modernia rahapolitiikkaa. Tukitoimillaan Draghi muutti EKP:tä instituutiona. Draghi ei myöskään nostanut kertaakaan ohjauskorkoa.

Mario Draghin eläköityminen oli myös poikkeuksellinen näytelmä. Syyskuussa Draghi ilmoitti, että EKP käynnistää marraskuussa APP-ohjelman ja alkaa ostaa kuukausittain 20 miljardilla arvopapereita. Draghin tarkoitus oli ilmeisesti varmistaa Christine Lagardelle vaivaton aloitus, mutta päätöksen seurauksena EKP:n sisäisestä likapyykistä tuli julkista. EKP:n johtokunnan saksalainen jäsen Sabine Lautenschläger erosi vastalauseena. Lisäksi EKP:tä perustamassa olleet “keskuspankkien titaanit” julkaisivat kirjoituksen, jossa he väittivät EKP:n menettävän kontrollin rahan luonnista.

Christine Lagarde tulee vakuuttaa markkinat, että EKP tekee Draghin jälkeenkin kaikkensa euron säilyttämiseksi. Hänen tulee saada euromaiden johtajat uskomaan, että EKP:n elvytyksellä on taloudellisia ja poliittisia rajoja. Titaanit ovat oikeassa siinä, että tukiostojen taloudellinen hyöty vähenee samalla kun niiden riskit kasvavat. Lisäksi uusille toimille on yhä vaikeampi saada vihreää valoa EU-tuomioistuimesta.

Euro on yövartijavaltio, jonka toimimattomuudesta on laaja konsensus. Euron heikkous on, että euromaiden talouspolitiikkaa ei koordinoida tarpeeksi, eikä EKP:n vastinparina ole keskushallintoa. Ylijäämämaiden on alettava tukea finanssipoliittisilla toimilla EKP:n elvytystä, minkä lisäksi rahaliiton alijäämiä ja velkaa koskevia sääntöjä on löysättävä.

Vaatimukset euron korjaamisesta ovat kuitenkin kaikuneet kuuroille korville. Ja vaikka Rinteen hallituksesta on viestitty muutosta, Suomi on jatkanut pohjoisten Hansa-maiden kanssa eurolle luotavan budjetin torppaamista.

Mario Draghi voidaan valita vuonna 2021 Italian presidentiksi. Tämä varmistaisi Italian pysymisen eurossa ainakin seuraavat seitsemän vuotta. Jos poliitikot eivät kuitenkaan ota vastuuta eurosta, ei Draghi voi sitä loputtomiin pitää kasassa.

Antti Ronkainen on poliittisen talouden tutkija Helsingin yliopistossa.