Kunnat ovat olleet toimissaan ympäristötietoisia, sillä ne ovat ottaneet ilmastohaasteen vastaan kunnianhimoisemmin kuin valtio.
Vauraimman kansanosan ökyelämä kuormittaa ympäristöä enemmän kuin köyhien elintavat.
Parhaillaan nautitaan poikkeuksellisen lämpimästä lokakuusta. Hallitustenvälisen ilmastopaneelin IPPC:n ilmastonmuutoksen ja maapallon lämpenemisen etenemisvauhtia ennakoivan raportin valossa lämmintä lokakuuta ei ehkä voi pitää erityisen hyvänä asiana.
Sitran tuore selvitys 50 suurimman kunnan ilmastopolitiikasta kertoo, että monissa kunnissa asiat on otettu vakavasti. Kunnat ovat olleet ilmastotavoitteissaan jopa valtiovaltaa kunnianhimoisempia.
Neljännes suomalaista asuu kunnissa, jotka tavoittelevat hiilineutraalisuutta nopealla aikataululla vuoteen 2030 mennessä ja puolet kunnissa, joissa tavoite on 2040. Suomen tavoite on olla hiilineutraali vuoteen 2045 mennessä. Hiilineutraalisuudella tarkoitetaan sitä, että hiilidioksidipäästöjä tuotetaan vain sen verran kuin niitä pystytään sitomaan.
50 suurinta kuntaa aiheuttavat kolmanneksen kaikista päästöistä ja puolet liikenteen päästöistä. Kuntakohtaiset erot ovat kuitenkin suuria. Oululaisten kasvihuonepäästöt ovat suurten kuntien joukossa keskitasoa, mutta kemiläisten päästöt ovat lähes kaksinkertaiset raahelaisiin nähden, kun läpikulkuliikennettä ja maataloutta ei lasketa mukaan. Kuntakohtaiset erot selittyvätkin usein kaukolämmössä käytetystä polttoaineesta, joukkoliikenteen toimivuudesta ja maatalouden päästöistä.
Pohjoisissa oloissa on ymmärrettävää, että lämmitys ja liikenne ovat merkittäviä päästölähteitä. Asunnot on lämmitettävä ja jos bussi ei kulje, on käytettävä omaa autoa.
Kunnat voivat toteuttaa ilmastopolitiikkaansa maapolitiikalla ja kaavoituksella samoin kuin liikelaitosten ja konsernien omistajaohjauksella. Esimerkiksi Oulussa luovutaan asteittain turpeen käytöstä. Alkuun päästään, kun Oulun Energian rakentama Laanilan uusi biovoimalaitos valmistuu ja korvaa Toppila ykkösen kahden vuoden kuluttua.
Kunnilla onkin keskeinen rooli kansallisten ilmastotavoitteiden saavuttamisessa, sillä valintoja tekevät kunnissa asuvat ja toimivat ihmiset, yritykset ja yhteisöt. Avuksi tarvitaan myös valtakunnallista päätöksentekoa.
Kotitalouksien kasvihuonepäästöt ovat viime vuosina alentuneet. Tämä osoittaa sen, että ihmisten valinnoilla on väliä. Miettimisen aihetta antaa kuitenkin tieto, jonka mukaan hyvätuloisin eliitti kuormittaa ympäristöä huomattavasti enemmän kuin pienituloisimmat kansalaiset (Tieto&Trendit 15.10.).
Pienituloisten rahat menevät pääsääntöisesti ruokaan ja asumiseen, mutta kaikkein varakkaimmilla on varaa ostaa kalliita palveluita, ajaa luksusautoilla, asua hulppeissa asunnoissa ja lennellä ympäri maapalloa. Ökyelämä kuitenkin rasittaa ympäristöä. Vastuuta ympäristökuormituksen pienentämisessä pitääkin olla meillä jokaisella.
Verotuksella ja normeilla kehitystä voidaan ohjata haluttuun suuntaan. Tärkeä tavoite pitäisi kuitenkin olla, että ympäristöä säästävät teknologiset ratkaisut olisivat kaikkein ulottuvilla niin, että kaikilla olisi mahdollisuus tehdä ekotekoja.