Ekonomien palkat ovat viime vuonna kasvaneet selvästi yleistä ansiokehitystä nopeammin. Kun yleisen ansioiden nousun on Tilastokeskuksessa arvioitu olevan 4,5 prosentin tasoa, Suomen ekonomiliiton selvityksen mukaan sen jäsenistön tulot kasvoivat vuonna 2001 keskimäärin 5,4 prosenttia.
Nousu oli selvä etenkin yksityisellä sektorilla, jossa palkankorotukset olivat seitsemän prosentin luokkaa. Teollisuudessa yllettiin 7,7 prosenttiin.
Ulkomaisessa omistuksessa olevissa yrityksissä maksetaan selvästi kotimaisia paremmin.
Keskiarvopalkka on liiton tekemän selvityksen mukaan noin 4 100 euroa (24 375 mk). Ekonomien mediaanipalkka nousi viisi prosenttia ja oli lokakuussa 3532 euroa (21 000 markkaa). Mediaanipalkalla tarkoitetaan summaa, jota enemmän ja vähemmän ansaitsevia on yhtä paljon.
Yksityisellä sektorilla mediaanipalkka oli 3 800 euroa, kunnilla ja kuntayhtymillä 2 940 ja valtiolla 2 812 euroa.
Palkankorotuksia sai viime vuonna 74 prosenttia vastanneista. Keskimäärin nousu oli 393 euroa (2 300 mk). Tyypillinen nousu oli tästä vajaa puolet. Vastanneista 14 prosenttia ilmoitti ansioidensa pysyneen ennallaan.
58 prosentilla ansioita nosti kevään 2001 yleiskorotus ja 40 prosenttia sai henkilökohtaisen palkankorotuksen. Kysely lähetettiin viime lokakuussa reilulle 11 800 liiton jäsenelle. Heistä yli puolet vastasi. Palvelusektoria edusti noin 70 prosenttia.
Liitto on tehnyt selvityksensä vuodesta 1963 lähtien.
Ekonomit eivät juuri pelkää menettävänsä nykyistä työpaikkaansa. Vain muutama prosentti pitää mahdollisena omalle kohdalle osuvaa lomautusta tai irtisanomista. Sen sijaan yrityksensä osalta 13 prosenttia arvelee irtisanomisten olevan mahdollisia tai todennäköisiä. Lomautuksiin uskoo kuusi prosenttia.