Elinkeinoelämän keskusliitto EK heitti keskitetyt tuloratkaisut roskakoriin. Linjaus on hätäinen. Maailmantalouden arvaamattomuuden takia tupot olisi viisasta jättää työmarkkinoiden työkalupakkiin.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK vahvisti keskiviikkona aikeensa irrottautua keskitetyistä työmarkkinaratkaisuista. Se linjasi hallituksensa puheenjohtajan Antti Herlinin suulla, että työehtosopimukset on neuvoteltava joka alalla erikseen ja että päätösvaltaa on siirrettävä työpaikoille.
EK:n linjaukset tuntuvat äkkiseltään järkeviltä: yritysten menestys ja suomalaiset työpaikat voidaan turvata vain joustavilla sopimuksilla, jotka ottavat huomioon yritysten ja toimialojen erot sekä liiketoiminnan nopeat muutokset. EK:n mielestä uudella sopimuspolitiikalla voidaan myös edistää hyviin työsuorituksiin perustuvaa kannustavaa palkkausta.
Tuo kaikki kuulostaa hyvältä jopa työntekijänkin kannalta. EK:n kanta myös selventää asetelmia, kun lähdetään seuraavalle sopimuskierrokselle. Niiden alkajaisiksi ei enää ole tarpeen selvitellä, saataisiinko aikaan keskitetty sopimus. Tältä ainakin nyt vaikuttaa.
Kaikesta tästä huolimatta EK:n linjanveto on turhan ehdoton. Herlinin mukaan Suomi ei elä enää neuvostoaikaa vaan globaalia kilpailutaloutta. Se on tietysti totta, mutta myös EK:n uusi työmarkkinapoliittinen oppi kuulostaa neuvostomallisen dogmaattiselta. Miksei joustavuutta ja vaihtoehtoja voi jättää myös niihin muotoihin, joilla sopimukset tehdään?
Juuri nyt liitto- ja työpaikkakohtaiset neuvottelut näyttävät työnantajien näkökulmasta mielekkäimmiltä. Kukaan ei voi silti tietää, millaisiin tilanteisiin suomalainen yrityselämä ja kansantalous voivat joutua tulevaisuudessa esimerkiksi maailmantalouden myrskyjen vuoksi. Tulopoliittiset ratkaisut ovat neljän vuosikymmenen aikana osoittaneet Suomessa voimansa juuri taloudellisten kriisien ja epävakauden aikana. Siksi niiden heittäminen roskakoriin on hätiköintiä.
EK:n uusi oppi oli työnantajien aloitteesta käytössä viime sopimuskierroksella, joka ei edes elinkeinoelämän itsensä mielestä mennyt nappiin. Palkankorotukset hurahtivat lukemiin, jollaisia ei ole nähty vuosiin. Elinkeinoelämä ei näyttänyt kantavan suurta huolta aiemmasta perusopistaan eli kustannusten hillinnästä. Nyt Herlin piti palkkojen kilpajuoksua päättyneen neuvottelukierroksen "suurena epäonnistumisena". Olivatko liittojen kovat vaatimukset siis työnantajalle yllätys? Eivät varmasti. Kierroksen tulokset voi tiivistää niin, että EK sai, mitä tilasi.
Samalla tämä kierros latasi jo valmiiksi paineita vuoden 2010 palkkaneuvotteluihin. Niissä useampikin ala voi esittää rätinkejä, jotka kertovat niiden jääneen tällä kierroksella jälkeen joihinkin muihin aloihin verrattuna.
Työmarkkinaosapuolten joukossa into hylätä tupot on EK:n yksinäinen missio. Muut keskusjärjestöt olisivat valmiita jatkamaan tulopolitiikkaa, samoin hallitus, joka viimeksi seurasi passiivisesti katseella inflaatiota kiihdyttävien ja kilpailukykyä rapauttavien sopimusten syntyä. Tulosten säpsäyttämänä pääministeri Matti Vanhanen on jo perännyt paluuta laajoihin sopimuksiin, mutta niiden aikaan saamiseksi hallitukselta tarvittaisiin aivan jotain muuta kuin viimeksi nähtiin.
Sinänsä voi olettaa, että EK:kin olisi valmis tarkastelemaan linjaustaan uudestaan, jos paluu tulopolitiikkaan vaikuttaa sen näkökulmasta tarkoituksenmukaiselta. Mutta mitä tiukemmin se nyt hyväksymäänsä oppiin nauliutuu, sitä vaikeampaa sen voi olla siitä irtautua silloinkin kun se on tarpeen.