Elinkeinoelämän keskusliitosta EK:sta on tullut yhä näkyvämmin teollisuuspatruunoiden perussuomalaiset. EK räksyttää kuin rakkikoira, nuotti kuulostaa samalta yksitoikkoiselta louskutukselta.
EK kiteytti viestinsä tällä viikolla julkaistuun reseptiin pohjoismaisen hyvinvointimallin pelastamiseksi. Siinä keskeistä on vähentää julkisia menoja ja alentaa veroja. Julkisista menoista EK on valmis lohkaisemaan kolme miljardia euroa tulevalla vaalikaudella ja leikkaamaan veroista neljä miljardia.
Samaa lääkettä EK on toki tarjonnut ennenkin. Miljardeja on helppo heitellä pöytään vaikka kuinka paljon, jos asiaa ei tarvitse punnita kuin oman lompsan näkökulmasta.
EK mahdollistaisi julkisten menojen leikkaukset luopumalla vähemmän tärkeästä kuten järjestön nokkamies, entinen kokoomusministeri Jyri Häkämies julkisuudessa selventää.
Melkoinen oivallus, eikö vain. Tästä puuttuu enää vain tieto siitä, mitä EK tällä tarkoittaa.
Onko kyse siitä kuuluisasta turhan byrokratian vähentämisestä, jonka EK pukee muotoon vähemmän tärkeiden rönsyjen karsiminen? Sitähän kaikki kannattavat. Kunhan vain täsmennettäisiin, missä se turha byrokratia luuraa. Ilman jonkin sorttista byrokratiaa ei taida pyöriä edes Elinkeinoelämän keskusjärjestö.
EK:n mukaan ainoa mahdollisuus on, että menot mitoitetaan kantokyvyn mukaan. Taitaa tämäkin lausahdus vaatia hieman täsmennystä.
Pitkässä juoksussa menot on saatava vastaamaan tuloja. Tavallisen tallaajan tie on kuljettu pian loppuun, ellei näin toimi. Myös yrityselämässä tämä luulisi tiedettävän. Niin monta konkurssia on kaatunut veronmaksajien syliin.
EK:n suuret linjaukset eivät suinkaan lopu tähän.
Seuraavana listalla on vaatimus luoda lisää työtä. Varsinainen viisaus järjestöltä, jonka taustavoimilla on kaikki avaimet luoda työpaikkoja. Millään muulla tekijällä ei moista valtaa ole tässä yhteiskunnassa.
EK voisi aloittaa vaatimuksensa toteuttamisen kehottamalla taustavoimiaan lopettamaan työn vähentämisen, johon ne ovat ruutiaan haaskanneet.
Osaavan, ammattitaitoisen ja motivoituneen työvoiman potkiminen pois työpaikoilta on suurimpia vahinkoja, joita viime vuosina on tehty. Sen yhteiskunnalle aiheutuvan laskun lopullista suuruutta ei osaa kukaan arvioida. Eikä vahingontekijää tarvitse hakea kaukaa EK:sta.
On eri asia sanoa luoda työpaikkoja kuin tehdä se.
Peiliin EK voisi katsoa myös vaatimuksessaan ottaa pitkä harppaus tuottavuuden kehittämisessä. Yrityselämässä tälle ei ole muuta estettä kuin mielikuvituksen rajat. Julkisella puolella saattaa ilmaantua muitakin jarrutekijöitä, mutta EK:han voisi aloittaa omilta pihoiltaan.
Mielenkiintoinen on EK:n jatkuvasti toistama vaatimus ottaa mallia Saksasta ja Ruotsista.
Ilmeisesti EK ei kuitenkaan tarkoita sitä mallia, jonka Saksa on tarjonnut pitkin vuotta laajoine lakkoineen ja 4–5 prosentin palkankorotuksineen. Suomessa oltaisiin kovasti tyytyväisiä puolet pienempiin palkankorotuksiin, nyt ei ylletä edes kymmenesosaan.
Jos sitten tarkoitetaan alipalkkaisten osa-aikatöiden lisäämistä, se puolestaan sotii julkisten menojen leikkausvaatimusta vastaan. Osa-aikaisena kun saa osapalkan, eikä se riitä kokoaikaiseen elämiseen. Sitä täydentämään tarvitaan veroilla katettavaa sosiaaliturvaa.
Loppupäätelmä EK:n reseptistä on, että kaikki sujuisi kuin rasvattu kunhan vain julkiset menot ja verot saataisiin alas.
Se EK:ssakin ymmärretään, että ostovoima pitäisi turvata jotenkin. Tähän tehtävään kelpaa valtio. Palkkojen korotuksen järjestö siirtäisi yhteiskunnan vastuulle; veronalennus korvaisi tarpeen nostaa ansioita. Ilman rahaahan loputkin pyörät lakkaavat pyörimästä.
Kolumni