Eino Leinon kuolemasta on kulunut 80 vuotta, mutta kirjailijana hän ei ole kuollut. Leinon lyyrinen runous elää edelleen.
Leinolta julkaistaan valikoimia, joissa toistuvat samat runot, eräänlaiset kanonisoidun kansallisrunoilijan laatimat lukijain suosikit.
Tämä saattaa supistaa entisestään Leino-kuvaa. Eikö mitään muuta muistamisen arvoista hänen suunnattoman laajassa tuotannossaan ole?
Leino kirjoitti lähes yhtä paljon näytelmiä kuin runoteoksia. Rajat tosin liukuvat, koska osa hänen dramatiikastaan on runonäytelmiä, jotkut suppeita näytelmärunoja. Näytelmistä löytyisi varmasti myös nykyteatteriinkin sopivaa, jos joku vain osaisi hakea.
Esimerkiksi näytelmä Ilotulitus (1909) saattaisi tarjota kytkentöjä tähän aikaan. Ilotulitus sisältää Leinolle tyypillisesti useita limittyviä tasoja.
Moderneja näytelmiä
Ilotulitus on aviokriisin kuvaus, mutta toisaalta se on taiteellisen työn metafora. Ilotulitusnäytöksiä antava satanistinen Director Lucifer on Reino ja Salme Petäjän aviolliseen paratiisiin luikertava käärme, mutta myös terroristi ja pyromaani.
Pyromaanin piirteet ovat tulkittavissa myös symbolisesti rakkauden tuhoavuudeksi, josta Leino usein käyttää tulen ja palamisen kielikuvia. Näytelmä voisi toimia kokeilevalla studionäyttämöllä tai televisiossa.
Kolmen roolin näytelmä Johan Wilhelm (1900) - jossa nimihenkilö ei esiinny näyttämöllä; hänestä vain puhutaan - soveltuisi kuunnelmaksi, sillä tässä psykologisessa keskusteludraamassa ei ole toimintaa nimeksikään.
Kaupunkilainen Leino
Entä Leinon romaanit? Niistä on sanottu useasti, ettei niistä paljon mihinkään ole.
Ei varmasti olekaan, jos mittapuuna on kaiken yläpuolelle kohotettu eeppinen realismi, mieluiten maaseudulle sijoittuva. Suomessa kun ei muunlaisia kerronnallisia ilmaisumuotoja vieläkään oikein sallita.
Leinon romaanien tapahtumapaikka on kaupunki, toisinaan ulkomailla. Päähenkilö on usein lehtimies, kirjailija tai muu sivistyneistön edustaja.
Aikanaan ne aihe- ja henkilövalinnoillaan sekä lähes juonettomalla rakenteellaan poikkesivat täysin valtavirrasta. Ne vaikuttavat yhä niin moderneilta, että ne olisi voitu kirjoittaa sotien jälkeen, jolloin suomenkieliseen proosaan vasta alkoi laajemmin ilmestyä kokeilevia piirteitä.
Leinon tuotanto on epätasaista. Siihen on kuitenkin syy: Leino elätti itsensä kirjoittamisella. Hänellä ei ollut toista työtä tai muuta virkaa.