Vaikka Helsingin Musiikkitalo on varmasti viimeisen päälle hieno paikka soittaa ja kuunnella etenkin klassista musiikkia, koko kansan musiikkitaloa siitä tuskin tulee.
Keskiviikkoiltana Helsingin Mannerheimintiellä, vastapäätä eduskuntataloa, oli ilmassa suuren kulttuurijuhlan tuntua. Helsingin uusi uljas Musiikkitalo avattiin juhlavin menoin. Paikalla oli tasavallan kerma, vain presidentti ja kulttuuriministeri puuttuivat.
Musiikkitaloa tehtiin kuin Iisakin kirkkoa, lähes 20 vuotta. Taival on ollut täynnä skandaaleja, rahoitus on ollut monesti vaakalaudalla ja kaiken huipuksi talon alta väistymään joutuneet tsaarin tallit paloivat.
Ei siinä mitään: Sibelius-akatemia, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri kieltämättä ansaitsevat kunnon tilat. Sellaiset ne myös ensikommenttien mukaan saivat.
Olisi ollut surkuhupaisaa, jos lopulta 190 miljoonaa euroa maksamaan tulleen talon akustiikka olisi osoittautunut sudeksi.
Suureellinen hanke herättää kuitenkin kriittisiä kysymyksiä. Vaikka talon varauskirja näyttää ainakin alkuhuumassa melko täydeltä, pysyykö tilanne yhtä hyvänä jatkossa?
Onko olemassa vaara, että talosta tulee kansallisoopperan tapainen tasavallan kerman pönötyspaikka, jonka lippu- ja vuokratulot eivät pidemmän päälle riitä ja että lisärahoitusta tarvitaan verovaroista?
Oma kysymyksensä on pitkään pyöritelty Yleisradion rahoitusosuus. Talousvaikeuksissa oleva Yle omistaa musiikkitalosta 26 prosentin siivun.
Missä määrin tv-maksun maksavat subventoivat kohtuullisen pienen kansanosan korkeakulttuurisia musiikkipyrintöjä ja saavat tv-maksun vastineeksi yhä enemmän uusintoja ja yhä vähemmän suuria urheilutapahtumia?
Yleisradio suostui rahoittamaan Musiikkitaloa sen jälkeen kun valtio oli lupautunut auttamaan Yleä talon osakkeiden myynnissä ulkopuolisille sijoittajille. Jos ostajia ei löydy vuoteen 2016 mennessä, valtion Senaatti-kiinteistöt lunastaa Ylen osuuden.
On ironista, että samana päivänä kun Musiikkitalo avattiin, tuli tieto että Yleisradio panee Ison Pajan ja muut isot kiinteistönsä myyntiin.
Musiikkitalon ja sen lähialueen arkkitehtonisesta kokonaisuudestakin voi olla monta mieltä. Keskeiset rakennukset -- eduskuntatalo, Musiikkitalo, Sanomatalo ja nykytaiteen museo Kiasma -- ovat kaikki kuin eri maailmoista.
Oma oopperansa on se, että Musiikkitalon pääsali vetää vain 1?800 henkeä. Näin talosta ei voi koskaan tulla suurta yleisöä vetävien konserttien pitopaikkaa. Niistä kiinnostuneet maksavat lipuista suolaiset hinnat eivätkä ole niin kranttuja akustiikan hienouksista.
Musiikkitalon ohjelmisto ja esiintyjäkaarti näyttävät kyllä ilahduttavan monipuolisilta, mutta yhteisin verovaroin kustannetusta pyhätöstä tuskin tulee koko kansan musiikkimekkaa. Lisäksi pääkaupunkiseudun ulkopuolisen Suomen asukkaat jäävät mopen osille talon käyttäjinä.
Talon valmistumisen jälkeen voi vain miettiä, olisiko ollut järkevämpää rakentaa monitoimitalo, josta olisi löytynyt erikokoisia tiloja ja ohjelmistoa kaikenlaisesta musiikista kiinnostuneelle yleisölle. Niin olisi voitu saada aikaan todella koko kansan musiikkitalo.