Ruohonleikkuri on huollettu talviteloille ja viety varastoon. Tänä vuonna talvi saapui aikaisin. Lumilinko on jo käyttövalmiina.
– Poika odottaa, että pääsee linkoamaan, Pertti Latvala kertoo.Latvala toimii viidettä vuotta Oulun ensi- ja turvakoti ry:n mieskaveritoiminnan mieskaverina kahdelle lapselle, 11-vuotiaalle tytölle ja 14-vuotiaalle pojalle.
Omat lapset ovat aikuisia, lapsenlapsia on jo kuusi.
– Asuvat niin kaukana, ryökäleet. En vertaile lapsenlapsia ja kaverilapsia. Kaikki ovat omanlaisiaan ja tärkeitä.
Latvala löysi aikoinaan esitteen mieskavereiden toiminnasta terveyskeskuksen aulasta.
– Ajattelin, että tuossapa taitaa olla eläkeläiselle toimintaa. Ei tarvitse vain mummon kanssa katsella toisiamme silmiin.
Toinen mieskaveri, Sakarias Littow, on vielä nuori ja lapseton.
Kaverina lapselle
Mieskavereiden nykyisestä 70 kurssitetusta miehestä 40 toimii aktiivisesti kaveritoiminnassa. Ensimmäisen kerran toiminta alkoi 1990-luvulla, jolloin se ehti pyöriä kolme vuotta.
– 1990-luvulta on yksi paappa, joka aikoinaan toimi mieskaverina. Nykyään nuo kaverilapset käyvät paapan luona tiskaamassa, toiminnanjohtaja Raija Lohilahti kertoo.
1990-luvulla toiminta hiipui osallistujien puutteen vuoksi. Uudelleen se käynnistettiin vuonna 2014.
Toiminta yhdistää miehet ja sellaiset lapset, joilla ei ole isää tai jotka ovat vain vähän tekemisissä isänsä kanssa. Mieskaveri ei kuitenkaan missään nimessä ole varaisä: hän ei toimi tukihenkilönä, eikä hänellä ole kasvatusvastuuta.
– Joskus toive mieskaverista tulee lapselta itseltään. Lapsi voi vaikka tarhassa nähdä, että muilla on isä ja toivoa sellaista itsellekin. Äidit ajattelvat, että lapsi tarvitsee miesnäkemystä. Toimintaan lähtevät äidit ovat valveutuneita naisia, Lohilahti kertoo.
Latvala ja Littow tuntuvat olevan toistensa vastakohtia: toinen on nuori opiskelija, toinen vanhempi eläkeläinen. Siinä missä Latvala puuhaa lasten kanssa omakotitalossa tehtäviä tavanomaisia arkipäivän asioita, 25-vuotias opettajaopiskelija keskittyy viisivuotiaan kaverilapsensa kanssa toisenlaisiin tekemisiin: leluilla leikkimistä, puistoilua, pahvisen robottipuvun kokoamista.
Mieskaverina voi toimia myös sellainen, jolla on omat pienet lapset. Kaverilapsi voi osallistua perheen toimiin joukon jatkeena.
Mikä lapsen kaveriksi haluavia miehiä yhdistää?
– Se, että ovat miehiä. Turvallisia ja tavallisia miehiä, Lohilahti vastaa.
"Yhteyttä pidän hautaan saakka"
Littowin omat nuoremmat sisarukset ovat jo kasvaneet niin, että alkavat olla aika isoja.
– Olen isosta perheestä ja lapsirakas. Pienen lapsen kanssa on mukava tehdä asioita, Littow sanoo.
5-vuotiaan kaverilapsen kanssa Littow on tuntenut vuoden. Ensin tapaamisia oli kerran viikossa, nykyisin kerran kahdessa viikossa pari kolme tuntia kerrallaan.
Ensimmäisen kerran ajatus jäi kytemään, kun hän näki vastaavan toiminnan ilmoituksen yliopiston ilmoitustaululla.
– Sitten kuuntelin podcastia, jossa kerrottiin, miten miehen puute lapsen elämässä vaikuttaa kärsivällisyyteen ja luovuttamiseen. Toivon, että voisin jättää jäljen lapsen asenteeseen: että uskaltaa tehdä, mitä ikinä haluaa. Lisätä rohkeutta ja oma-aloitteisuutta. Virheitä saa aina tehdä, eikä se haittaa.
Latvala haluaa korostaa positiivista elämänasennetta ja erilaisuuden rikkautta.
– Että voidaan toimia omina itsenämme yhdessä, uskaltaa lähteä kokeilemaan. Minä näytän, sinä kokeilet, sitten katsotaan miten menee, Latvala lisää.
Lapsen ja aikuisen välinen suhde lujittuu ajan myötä, jos on lujittuakseen.
– Yhteyttä pidän hautaan saakka. En ala mieskaveriksi kevyin perustein, että kun kyllästyy, heittää pois, Latvala sanoo.