Ei va­li­tus­lu­paa – Anneli Auerin va­paut­ta­va tuomio jää voimaan

Korkein oikeus ei myönnä valituslupaa Ulvilan murhajutussa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Anneli Auerin vapauttava tuomio jää voimaan.

Ulvilan murhajuttu on käynyt kaikki oikeusasteet läpi kaksi kertaa.
Ulvilan murhajuttu on käynyt kaikki oikeusasteet läpi kaksi kertaa.

Korkein oikeus ei myönnä valituslupaa Ulvilan murhajutussa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että Anneli Auerin vapauttava tuomio jää voimaan.

Hovioikeus katsoi helmikuussa, että Auer on syytön miehensä murhaan. Hovioikeus ratkaisi asian äänin 2–1. Oikeusoppineiden mukaan hovioikeus perkasi surman näytön tuolloin poikkeuksellisen perusteellisesti.

Syyttäjät, osa Auerin lapsista sekä yksi uhrin omaisista yrittivät saada asian vielä korkeimman oikeuden puntariin, mikä ei siis onnistunut. Syyttäjät hakivat valituslupaa muun muassa sillä perusteella, että heistä tuomitsemiskynnys oli nostettu Ulvilan henkirikosasiassa poikkeuksellisen korkealle.

Päätöksen valitusluvan hakemisesta teki valtakunnansyyttäjä Matti Nissinen. Hänestä valitusluvan hakemiseen oli myös painava syy sen vuoksi, mikä merkitys sillä on koko rikosoikeudenhoidon uskottavuudelle ja oikeuskäytäntöjen yhtenäisyydelle.

Ulvilan murhajuttu on käynyt kaikki oikeusasteet läpi kaksi kertaa. Auer on katsottu käräjillä kahdesti syylliseksi ja hovioikeudessa kahdesti syyttömäksi. Korkein oikeus palautti edellisellä kerralla jutun takaisin lähtöruutuun, koska asiassa oli ilmennyt uusia todisteita. Käytännössä nämä uudet todisteet olivat Auerin lasten kertomuksia.

Anneli Auerin puoliso surmattiin perheen kotona Ulvilassa joulukuussa 2006. Ensimmäinen käräjäratkaisu henkirikosasiassa annettiin vuonna 2010.

Oikeusministeriö arvioi jo keväällä, että Ulvilan surman oikeudenkäyntikulut nousevat yli kahteen miljoonaan euroon.