Suuri yllätys ei ole se, että myös Oulun kaupunki joutuu miettimään tulojaan ja menojaan laman ottaessa yhä tiukemmin otettaan kuntataloudesta. Kun kansantuote romahtaa tavalla, jota Suomessa ei ole sodan jälkeen nähty, tuska osuu jokaiseen niemeen ja notkoon.
Sekään ei ole yllätys, että hallintokuntien menotoiveet jälleen ylittävät arvioidut tulot. Tällä kertaa ero on kymmenen miljoonaa ero. Se on kaupunginhallituksen tavoitteen ja hallintokuntien välinen ero. Ja tuskin sekään yllättää, että lääkkeeksi otetaan jälleen hanakasti verotuksen kiristäminen. Oulussa tuloveroprosentti nousee ensi vuonna 19:ään, ja muun muassa vesi ja energia kallistuvat molemmat.
Epätasapainoon pitää puuttua heti, kun se havaitaan. Edes kaupunki ei voi määrättömästi elää yli varojensa.
Mutta miksi talouden tasapainottaminen alkaa aina siitä helpoimmasta eli verojen ja kunnallisten maksujen nostamisesta? Lamaa edelsi vuosien mittainen tukeva talouden nousukausi. Kuntien verotulot kasvoivat. Valitettavasti jokaiselle eurolle, myös Oulussa, keksittiin saman tien käyttöä. Koko Suomessa kuntien lainataakka kaksinkertaistui.
Nyt kansantalous sukeltaa. Verotulot ovat romahtaneet. Kunnilla on totinen paikka edessä. Pitäisi vihdoinkin myöntää, etteivät kunnat selviä ilman perusteellista rakenteellista remonttia, johon on ryhdyttävä välittömästi. Edessä on muuten päättymätön veronkorotusten tie.
Oulun kohdalla tilanne ei ole vielä hälyttävä. Siksi rakenteiden oikaisemiseen on ryhdyttävä heti, eikä aina kirjoittaa ensimmäiseksi lääkkeeksi lisää veroja.