Aku Ankan monipolvisia vaiheita valotetaan tiistaina 16. maaliskuuta klo 17.30 alkaen Oulun Elokuvakeskuksen järjestämässä teemaillassa. Äänessä on tutkija Pekka Tuliara, joka kertoo elokuva- kuin dianäyttein eläkeikäisestä sarjakuvasankarista. Elokuvateatteri Studiossa (Hallituskatu 7, II krs.) järjestettävään tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Vuosi 2004 merkitsee virstanpylvästä kahdellekin jo ikoniksi muodostuneelle populaarikulttuurin hahmolle. Georges Remin eli nimimerkki Hergén ideoima Tintti ehti jo täyttää 75 vuottaan, kun amerikkalaiskollega Aku Ankka puolestaan yltää kohta 70-vuotiaaksi.
Paitsi ikoneista, kysymys on myös kulttuurilähettiläistä monella tasolla: ne mediat, joissa hahmot esiintyvät, leviävät tehokkaasti.
Yhdistäviä tekijöitä näillä kahdella hahmolla on paitsi se, että molemmat ovat päteneet niin sarjakuvan kuin elokuvan saralla, myös se, että ne edustavat yhtaikaa sekä keskiluokkaisia arvoja että seikkailullista elämäntapaa, Tintti viimeksi mainittua Akua enemmän.
Eläkevaareiksi kummastakaan ei ole, vaikka esimerkiksi uutta Tintti-albumia ei ole ilmestynyt sitten vuoden 1976 - Hergékin kuoli 1980-luvun alkupuolella.
Tintti loi oman koulukunnan
Tintin hahmo muodostaa ehkä sen kestävimmän pohjan ranskalais-belgialaisen alueen sarjakuvalle, vaikka perinne oli pitkä jo silloin, kun Hergé loi tutkivan journalistin katoliseen lastenlehteen Le petit vingtième vuonna 1929.
Hänen pikkutarkka, pedanttinen otteensa synnytti oman koulukunnan, jonka tuotoksia leimasi ligne claire -tyyli: jälki oli selkeää, joskin hivenen jäykkää ja vanhakantaista. Piirrostyylin kannalta 1930-luvun lopun ja 1970-luvun seikkailuilla ei ole suurta eroa.
1920-1930-lukujen ensimmäisissä tarinoissa oli mukana kaukomaiden viehätystä ja eksotiikkaa, Tintti kävi muun muassa Neuvostovaltiossa, Afrikassa ja Villissä Lännessä. Sama miljöiden vaihtelevuus leimasi myös Aku Ankan ensimmäisiä pitkiä sarjakuvaseikkailuja 1940-luvun alusta lähtien, erityisesti niitä pitkäjänteisiä, jopa eeppisiä tarinoita, joita Carl Barks mestarillisesti kehitteli.
Aku oli katupojan muunnelma
Mutta siinä, missä Tintin luonnekuva oli lähes alusta alkaen valmis, Aku on kokenut huomattavia muutoksia. Alkujaan vuonna 1934 lyhytpiirretyn Viisas Kana Kananen sivuhahmoksi kehitelty merimiesasuinen ankka oli kuin kepposteleva pikkupoika, joka tavoitteli omaa etuaan. Nimikkoelokuvasarjansa hahmo sai paria vuotta myöhemmin.
Aku Ankka oli ensi alkuun niin elokuvissa kuin sarjakuvissa - strippisarja alkoi ilmestyä Al Taliaferron piirtämänä 1936 - amerikkalaisen katupojan sivistyneempi muunnelma. Se oli hyökkäävä, mutta fyysinen olemus ja äly eivät yltäneet uhman mittoihin: varhainen Aku oli yleensä häviäjä.
Sillä oli kuitenkin sama pyrkimys kuin useimmilla Disney-hahmoilla, tulla hyväksytyksi ja saavuttaa keskiluokkaiset arvot.
Ankan kiistanhaluista temperamenttia tasoittavat sivuhenkilöinä esiintyvät veljen- (oikeastaan sisaren-) pojat Tupu, Hupu ja Lupu sekä tyttöystävä Iines, joiden vastavoima hioo pois Akun särmiä.
Kiintoisa vastakohta puolestaan on, että vauhdikkaan, mutta hahmona varsin neutraalin Tintin seikkailut saivat uutta ytyä, kun mukaan tuli viskiin mieltynyt ja voimasanat suvereenisti taitava Kapteeni Haddock.
Reportterin puhdasotsaisuus säilyi, mutta huumori sai uusia, ristiriitaisiakin kontrasteja Haddockin ottaessa kantaakseen negatiivisia sävyjä.
Tintin maailmankuvassa tapahtui vuosikymmenten mittaan laajenemista ja asenteiden pehmenemistä. Sävy muuttui yleishumaaniksi: eri osapuolten motiiveja, erilaisia kulttuuritaustoja ja -tapoja koetettiin käsitellä tasapuolisesti.
Hergé jopa piirsi useita varhaisia, niin mustavalkoisia kuin väriseikkailuja uudelleen modernisoiden ne uutta aikaa vastaaviksi. Samalla lievennettiin alkuaikojen pahimpia rasistisia ja klisheemäisiä kärjistyksiä.
Roope oli
merkittävä lisä
Varhainen Aku Ankka -sarjakuva nojasi animaatioiden muodostamaan traditioon paitsi stripeissä, ensi alkuun myös pitemmissä seikkailuissa: juonet olivat yksiulotteisempia ja piirrostyyli pelkistetympää kuin myöhemmin.
Myöhemmin vähennettiin törmäilevää tilannekomiikkaa ja tarinoiden sisältöä jäntevöitettiin. Luonnekuvat syvenivät, merkittävä lisä ankkaklaaniin oli Barksin 1940-luvun lopulla keksimä Roope-setä.
Niin Tintillä kuin Aku Ankalla on kummallakin oikeastaan monta kehittäjää. Tintin kohdalla tuo pidettiin paljolti pimennossa, Hergén nimi nousi ylitse muiden. Hänen luovaa panostaan vähättelemättä on kuitenkin muistettava, että hänen II maailmansodan aikana perustetussa studiossaan työskenteli kymmeniä taiteilijoita sekä omien sarjojensa että Tintin parissa.
Samaa hegemonian vikaa oli vielä enemmän Disneyn puolella: murros tapahtui oikeastaan vasta 1960-luvun alussa, tieto miehistä ankan takana alkoi levitä.
Aku levitti uudenlaista elämänmuotoa
Tintin voittokulku muualle Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin käynnistyi 1950-luvun lopulla. Ensimmäiset valkokangasversiot tehtiin samoihin aikoihin, pari työtä jopa näytelmäelokuvana.
Meillä sarjaa nähtiin ensimmäisen kerran Uuden Kuvalehden ja Radiokuuntelijan kylkiäisenä, ensimmäiset albumit ilmestyivät seuraavan vuosikymmenen alussa.
Varsinainen läpimurto niin Tintin kuin ranskankielisen sarjakuvan kohdalla yleensäkin tapahtui vasta 1970-luvulla.
Aku Ankan kohdalla tilanne oli toinen: sodanjälkeisissä Pohjoismaissa hahmon nimikkolehti oli jättimenestys kertaheitolla. Yhdysvaltalainen elämäntapa, uudet asenteet levisivät niukkuuden keskelle.
Suomessa Aku Ankka -lehti hallitsee yhä sarjakuvakenttää yli 50 vuoden ilmestymisen jälkeen.
Omassa maassaan sarjakuva-Aku ei kuitenkaan ollut eikä ole profeetta, amerikkalaisille Aku Ankka on yhä nimenomaan elokuvahahmo.