Sanomisissaan usein varovaiset kainuulaiset ovat lämmenneet lausumaan mielipiteitään kaivostoiminnasta. Puheissa ja kirjoituksissa vuodatetaan huolta ympäristöstä tutkittuun tietoon nojaten, mutta myös luullen ja arvaillen.
Kaivoksen lähellä sijaitsevan järven suolaantuminen on huolestuttavaa, muttei korjaamaton ekokatastrofi.
Talvivaara on luvannut, että lähijärvien syvänteissä olevien vesien vaikutukset alapuolisiin vesistöihin selvitetään pian.
Valvontaa ja selvityksiä tekevät myös viranomaiset, joiden puolueettomuutta ei sovi epäillä, jos ei toisin osoiteta.
Uutisoinnin arvoista on, että kaivosyhtiö on viranomaisten mukaan leikannut mangaanipäästöjään vuoden alusta
80 prosenttia ja sulfaattivalumat puoleen.
Väittelyltä, ylimääräisiltä selvityksiltä ja uhkailuilta olisi vältytty, jos kaivoksen ympäristölupa olisi tehty nykyistä tarkemmin ehdoin.
Nyt esimerkiksi sulfaatin raja-arvoja ei ole määritelty, koska sitä ei pitänyt syntyä merkittäviä määriä. Yhtiö on toistanut, ettei lupaehtoja ole rikottu, mutta viranomaisten mukaan toiminta ei ole lupaehtojen mukaista silloinkaan, jos päästöt eivät vastaa hakemuksessa esitettyjä arvioita.
Jos päästöt lisääntyvät uudelleen, jättilouhos rikastamoineen voidaan vaikka sulkea. Ympäristölainsäädäntö antaa siihen mahdollisuuden, mutta tuota äärikeinoa ei tarvita vielä.
Käynnistymisvaiheessa oleva kaivos on korjannut tilannetta, ja suunta toivottavasti jatkuu.
Jätevesien vaikutuksia on koettu sielläkin, missä niitä ei voi olla ja välillä hajukin tuntuu kulkevan vastatuuleen.
Kun Ternobylin ydinvoimala räjähti vuonna 1986, Muhoksen raitilla vanhat miehet osoittelivat toisilleen autereista ilmaa ja kauhistelivat, miten säteily näkyy. Luulo ei ole tiedon väärti eikä liioittelu kenenkään etu.
Luonto-Liitto antoi Siilin piikki -palkinnon Talvivaaralle ympäristövaikutusten vähättelystä ja vastuun pakoilusta. Piikki on paikallaan, mutta samalla esitetty vaatimus kaivoksen sulkemisesta ei.
Jo lopetettu leivän isä, Kajaanin paperitehdas, sotki aikoinaan pahasti Oulujärveä.
Valvonnalla, tiukoilla määräyksillä ja yleisen mielipiteen painostuksen ansiosta jätevedet puhdistettiin lopulta varsin hyvin. Sama on vielä paremmin mahdollista Talvivaarassa.
Talvivaaran suurin omistaja, väistyvä toimitusjohtaja Pekka Perä sanoi viime viikolla, että mahdollinen nikkelijalostamo voidaan rakentaa Sotkamon sijaan vaikka Lähi-Itään.
Syyksi hän mainitsi halvan energian, mutta viittasi Savon Sanomien haastattelussa myös mahdottomaksi menevään toimintaympäristöön.
Siinä Luonto-Liiton siilin piikki osuu kohdalleen, että jos Lähi-Itä on Suomea houkuttelevampi sijoituspaikka heikomman lainsäädännön ja valvonnan takia, yhtiön sitoutuminen ympäristövastuulliseen toimintaan menettää uskottavuuttaan.
Talvivaara on opettanut kainuulaiset varovaisiksi. Kaivostyöpaikkoja ei oteta vastaan noin vain, vaan huolellisesti ehtoihin ja vaikutuksiin tutustuen.
Paltamoon talkkikaivosta suunnitteleva Mondo Minerals joutui hämmästymään kuntalaisten esittämästä kritiikistä. Esimerkiksi ilmaisua "mahdollisimman vähän" ei hyväksytty ympäristövaikutuksista puhuttaessa.
Epämääräisiä aikomuksia ei saa hyväksyä lupaviranomainenkaan. Samoja virheitä ei kannata tehdä moneen kertaan.
Kun kaikki mahdolliset ongelmat ja vaikutukset ympäristöön mietitään tarkkaan ja rajat asetetaan epätodennäköisemmillekin päästöille, vältytään turhalta, aikaa vievältä väittelyiltä.
Se on ennen kaikkea kaivoksen vaikutuspiirissä asuvien, mutta myös kaikkien muiden veronmaksajien etu.