AAMUPÄIVÄ:
OULUN KAUPUNGINKIRJASTO
Toimettoman päivän aamu alkaa kaupunginkirjastosta. Ajattelin lukea päivän lehdet kahvikupillisen (1,80 euroa) ääressä. Jospa lehti kertoisi, mitä voisi tehdä tai minne kannattaisi mennä.
Suunnitelma tyrehtyy nopeasti. Vaikka lehtisali ja kahvila ovat vierekkäin, saliin ei saa mennä kahvikupin kera eikä kahvilaan saa viedä lehteä salista.
Kirjastossa näkee mielenkiintoisia ihmisiä, mutta heitä ei tapaa millään tapaa. Voisivatkohan kirjastot olla rennompia kohtaamispaikkoja? Jos tässä haudanhiljaisuudessa sattuu jutustelemaan, niin aina löytyy se joku, joka mulkoilee ja vaatii lukurauhaa. Se suotakoon, vaikka kirjan voisi myös lainata ja lukea sitä rauhassa kotona. (Sekään ei välttämättä onnistu, jos kotona on äänekäs puoliso tai lapsia.)
Ja jos todella haluaa hiljentyä, niin eivätkö kirkot ole juuri sitä varten?
KESKIPÄIVÄ:
TUOMIOKIRKKO
Käyn Oulun tuomiokirkon ovella puolenpäivän aikoihin. Ovi on säpissä, eikä missään näy ketään. Herran huoneeseen ei näköjään pääse keskellä päivää, vaikka syystä tai toisesta sinne haluaisikin.
Ennen uskottiin luontoon ja ihminen nähtiin osana sitä. Nykyihminen on yhä enemmän vieraantunut luonnostaan. Tänään kirkon nimessä on tuomio.
ILTAPÄIVÄ:
LEHTIÄ
Lehtien menopalstoilta löytyy tavanomainen setti baareja, keikkoja, leffoja, näyttelyitä. Kaikkia eivät kulttuuririennot kiinnosta, ja nekin ovat usein maksullista huvia. Jotkut galleriat ovat ilmaisia, ainakin perjantaisin.
Taiteesta nauttiminen on silti pohjimmiltaan melko yksinäistä hommaa, oman mielen liikkeiden tarkkailua, aistimuksia.
Kärppä-matsiin voisi mennä, jos olisi rahaa ja kiinnostusta. Siellä katsojat huutavat koko Pohjois-Suomen oman joukkueen puolesta. Erätauolla voisi käydä nurkkabaarissa juomassa kaljaa.
Bongaan lehdestä ilmoituksen Toppilan kierrätyskeskuksessa järjestettävästä sinkkujen kierrätysillasta. Se kuulostaa tuoreelta ja erilaiselta. Samalla saan vietyä ylimääräisiä rojuja pois nurkista.
ALKUILTA:
KIERRÄTYSKESKUS
Kierrätyskeskuksen portit ovat auki, ja ulkotulet toivottavat tervetulleeksi. Avulias henkilökunta ottaa vastaan kaiken kierrätyskelpoisen ja auttaa kantamisessa.
Poikkeuksellisen myöhään illalla auki oleva kierrätyskeskus järjestää teemailtansa toista kertaa. Ensimmäinen oli suunnattu lapsiperheille, ja sinkkujen jälkeen vuorossa ovat seniorit. Päihteettömässä tapahtumassa on tarjolla pikkupurtavaa, vissyä ja pommacia.
Oulun jätehuollon tiedottaja Lea Ansamaa ja kierrätyskeskuksen kassa Nina Kilpeläinen vaikuttavat hyväntuulisilta. Kävijöitä on illan aikana ollut yli sata, ja puhelinnumeroita on kuulemma sinkkujen kesken vaihdeltu.
"Illan idea lähti kahvipöytäkeskustelusta, kun mietimme, mitä kaikkea voisi kierrättää. No, ihmisiä", Ansamaa nauraa.
Kun naisilta kysyy nykymenolle vaihtoehtoisia kohtaamispaikkoja, ei kummallakaan tule mitään mieleen. He ovat silti yhtä mieltä siitä, että aikuisillekin pitäisi olla enemmän ja erilaisia paikkoja, joissa tavata.
"Esimerkiksi keilahallit ja muut harrastuspaikat voisivat järjestää erilaista toimintaa ja teemailtoja", Kilpeläinen heittää.
Hyllyjen välissä rauhallisesti kulkeva Outi sanoo tulleensa kierrätysiltaan katselemaan sekä huonekaluja että sinkkuja. Hänen mielestään kierrätyskeskuksen järjestämä erikoisilta on erittäin hyvä idea.
Hän kertoo netissä olevasta sivustosta, jonka kautta voi järjestellä tapaamisia sinkkujen kesken. Tämän foorumin kautta hän sanoo olleensa sushi-illassa, jossa kuusi sinkkua kokoontui yhden kotiin viettämään aikaa ja opettelemaan sushin saloja.
Ostan farkut 20 sentillä, pyörin vielä hetken ja poistun paikalta yksin.
ILTA:
KULTTUURITALO VALVE
Haahuilen Oulun keskustassa. Vastaantulijat näyttävät kiireisiltä, useimmilla on ostoskassit käsissään.
Isoveli valvoo lähes joka nurkalla, ja valvontakameroiden määrä näyttää vain lisääntyvän. Nyt tekisi mieli mennä kahvilaan tai baariin katsomaan, näkyykö tuttuja. Päätän vielä sinnitellä baarittomalla tiellä.
Päädyn Kulttuuritalo Valveeseen, ajatuksenani on käydä katsastamassa uusin taidenäyttely. Kahviossahan on kirkasvalolamppujakin.
Sattumoisin elokuvateatteri Studiossa on alkamaisillaan ilmaisnäytös. Sinne. Illan elokuva kertoo nuorenparin onnettomasta suhteesta. Leffan leik-
kauksessa on unohdettu huomiopisteen tärkeys jatkuvuuden kannalta. Sama toimii metaforana tämän päivän ihmiselosta. Huomiopiste on hukassa.
Mikä on oikeasti tärkeää ja huomionarvoista tässä yhä enemmän ärsykkeitä tarjoavassa informaatiotulvassa, jota myös hyvinvointivaltioksi kutsutaan?