Olen kuulemma ensimmäinen nainen, joka saa laskeutua Late ja Lahjattomat -yhtyeen treenikämppään entisen karkkitehtaan kellariin.
Tila näyttää juuri siltä, kuin miehiset rokkikämpät yleensä. Karua meininkiä. Vanhoja mattoja seinillä. Kamalasti tekniikkaa ja kaiken maailman piuhoja. Epämääräistä tavaraa siellä täällä.
Erona teinipoikien treenikämppään on, ettei nurkissa pyöri pulloja eikä tupakantumppeja.
Late ja Lahjattomat -bändin seinältä huomaankin käyttäytymissäännöt, joista yksi kuuluu: "Ei saa tuoda eikä juoda alkoholia". Ja sitten vielä huomautetaan: "Ei saa kuseksia lavuaariin".
Tämä on hyvä muistaa.
Rokkiklassikko Shaking All Over tärähtää niin lujaa, että pitelen korviani. Tässä kolmen hengen yhtyeessä rumpali Lauri Liimatta, 49, toimii myös laulajana. Hän laulaa silmät kiinni, ja kitaristi Heikki Puumalainen, 48, sekä basisti Hannu Asamäki, 48, antavat palaa.
Kun biisi loppuu, soittajat kaivavat korvatulpat korvistaan. Kuulo on tallella ja basisti kertoo, että Late ja Lahjattomat soittaa jäsentensä nuoruuden musiikkia 1960- ja 70-luvuilta. Biisilistalta löytyy muun muassa Hurriganesia, Juicea ja Eaglesia.
"Dr Feelgoodia saisi olla kyllä enemmän", Asamäki huomauttaa.
Late ja Lahjattomat on ollut kasassa useamman vuoden. Treenejä pyritään pitämään kerran viikossa. "Mutta joskus saattaa tulla pitkäkin tauko", sanoo kitaristi Puumalainen.
Vuosien aikana yhtye on kehittänyt soittotaitoaan. Yhtään keikkaa Late ja Lahjattomat ei kuitenkaan ole tehnyt.
Latella ja Lahjattomilla on nuoruudesta himppusen verran soittokokemusta. Kun perheet ja työt tulivat mukaan kuvioihin, miesten soittoharrastus jäi. Kun lapset kasvoivat isoiksi, päättivät miehet kasata kolmistaan bändin ja ruveta soittamaan harrastusmielessä.
"Aluksi treenasimme meidän autotallissamme", rumpali-laulaja Liimatta kertoo.
Lopulta oikea treenikämppä löytyi kitaristin työsuhteen avulla. Bändi huomauttaa, ettei treenitilan löytäminen ole helppoa. Siihen voi töksähtää monen aloittelevan bändin taival.
"Aina sanotaan, ettei nuorilla ole paikkaa missä olla, mutta ei sitä paikkaa ole meillä aikuisilla miehilläkään", soittajat sanovat puolitosissaan.
Bänditouhun aloittaminen viisikymppisenä on helppoa sen jälkeen, kun treenitila ja sopivat kaverit ovat löytyneet. Soittimia ja muita bändikamoja saa käytettynä halvalla. Sitä paitsi aikuisella saattaa olla rahaakin jo sen verran, että on helppo kävellä suoraan kauppaan ja täräyttää uudet vehkeet. Nykyaikana halvatkin soittimet ovat priimatavaraa verrattuna 70-luvun halpissoittimiin.
"Ei se ainakaan vehkeistä ole kiinni", basisti vahvistaa.
Late ja Lahjattomat korostaa, että tärkeintä bändiharrastuksessa on samanhenkinen porukka. "Ja tietysti se, että ollaan myös soittotaidollisesti samalla tasolla", Asamäki muistuttaa.
Laten ja Lahjattomien treeneissä olennaista on soittamisen lisäksi jutustelu ja kuulumisten vaihto. Treeneissä vierähtää kerralla pari kolme tuntia.
Mutta onko kyse mielenhäiriöstä, kun viisikymppinen mies haluaa rokkibändiin? Toisethan ostavat moottoripyörän tai lähtevät muuten vain baanalle.
"Ehkä kyse on jollain tavalla paluusta nuoruuteen; siitä, että haluaa tehdä vielä jotain, joka silloin jäi kesken tai tekemättä", analysoi Puumalainen.
Bändin mielessä on pilkahtanut myös ajatus mahdollisesta keikasta. Pienimuotoisen keikan Late ja Lahjattomat voisi heittää esimerkiksi jonkun jäsenensä viisikymppisbileissä.
Joka tapauksessa Late ja Lahjattomat aikoo soittaa yhdessä niin kauan kuin se on hauskaa. Stressiä harrastuksesta ei sovi repiä.
Jätän nyt Laten ja Lahjattomat karkkitehtaan uumeniin, että saavat treenata rauhassa. Pyydän soittamaan läksiäisiksi jotain ihanaa.
Virittäydyn tunnelmaan, kun Puumalainen näppäilee The House of the Rising Sun -kappaleen alkusointuja. Liimatta ja Asamäki fiilistelevät mukana.
Sitten alkaa laulu, jossa on mahtavasti rosoa. Se on aikuisen miehen tulkintaa täydestä sydämestä.
"There is a house in New Orleans, they call it the Rising SunÊ6;"