Vanhempi konstaapeli Emma Pihlajamäki pyyhkii pölyjä mustan maastopyörän päältä Rovaniemen poliisilaitoksen takapihalla. Rovaniemellä on kaksi pyörää ja neljä koulutettua polkupyöräpoliisia, mutta käytännössä Pihlajamäki pääsee pyöräilemään parhaimmillaan vain muutaman kerran viikossa.
"Varsinkin kesälomakautena pyörän selkään pääsee vain harvoin, sillä muutamasta partiosta ei ole varaa irrottaa poliiseja pyörän selkään", Pihlajamäki harmittelee.
Polkupyöräpoliisin fillari on 27-vaihteinen maastopyörä, josta löytyy niin juomapullo, matkamittari kuin valotkin. Poliisin teipit niin kypärässä kuin pyörässäkin kertovat ohikulkijoille mistä on kyse. Fillarin laukusta löytyy ensiapupakkaus, yleisimmin kysytyt lomakkeet ja tarroja lapsille.
"Oho, täällä ei näköjään ole sakkolappuja. Ehkä ne ovat toisen pyörän laukussa", Pihlajamäki huomaa. Sakkolappujen jakeleminen ei Pihlajamäen mukaan juuri kuulu polkupyöräpoliisin toimenkuvaan ainakaan Rovaniemellä.
"Olemme ottaneet sen periaatteen että emme sakota, sillä polkupyörätoiminta on kuitenkin täällä niin epäsäännöllistä."
Portaikot eivät hidasta
Polkupyöräpoliisitoiminnan hyviin puoliin kuuluu tavoitettavuus ja nopeus keskustassa liikuttaessa. Poliisit koulutetaan liikkumaan pyörän kanssa vaikeissakin paikoissa.
"Jos täytyy saada joku kiinni, niin portaikot ja metsiköt eivät saa hidastaa polkupyörälläkään", Pihlajamäki perustelee.
Polkupyörän selässä poliisi voi käyttää näkö- ja kuuloaistejaan aivan ei tavalla kuin autossa. Pihlajamäkeä houkuttaakin ajatus yöllisestä fillariretkestä pahimmille automurtoalueille.
Aiheesta enemmän huomisen Kalevassa.