Pertti Törmiä, nyt 50, alkoi syksyllä 2000 väsyttää, ei paljon, mutta kuitenkin. Ikänsä kun hiihtänyt oli, hän nousi kuitenkin suksille heti ensilumilla. Vanhasta muistista hiihto sujui sentään joten kuten, mutta jostakin syystä kunto ei tahtonut riittää pitemmille lenkeille.
Mutta kun aktiivinen liikkuja ei seuraavana kesänä pysynyt enää tavallisten kulkijoiden vauhdissa maastopyörälenkillä ja portaidenkin nouseminen kävi jo työlääksi, Törmi ymmärsi, että jotakin on pielessä. Oli pakko hakeutua lääkäriin.
Diagnoosi, aikuisiässä puhjennut synnynnäinen munuaissairaus, pysäytti miehen kerralla - mutta vain hetkeksi. Vain hetkeksi siitäkin huolimatta, että edessä oli viikottainen dialyysihoito sikäli mikäli vaivaa ei saataisi korjatuksi siirtomunuaisella.
Törmi oli tienhaarassa: jäädäkö sängyn pohjalle surkuttelemaan kohtaloaan vai lähteä liikkeelle.
"Kun olin muutaman päivän selvitellyt ajatuksiani, ei ollut kahta puhetta, miten elämä jatkuu. Ei muuta kuin liikkeelle ja niin normaaliin elämään kuin mahdollista."
Törmi kävi yli puolentoista vuoden ajan vähintäin kaksi kertaa viikossa dialyysissä Oulun yliopistosairaalassa. Kun hoito oli ohi puolilta päivin, mies oli jo iltapäivällä normaaliaskareissaan. Tämän mahdollisti vuosien varrella hankittu kova peruskunto.
Uusi munuainen
pikahälytyksellä
Yli puolentoista vuoden jonottaminen elinsiirtojonossa päättyi viime kesäkuun 15. päivä, kun Törmi sai aamuyöllä puhelinkutsun siirtoleikkaukseen Helsinkiin.
"Tapahtumat alkoivat vyöryä niin nopeasti, että siinä ei ehtinyt edes kunnolla pelätä", Törmi muistelee uuden elämänsä ensimmäistä päivää; leikkaushälytys tuli Oulun Maikkulaan aamuyöllä kello 3 ja uusi munuainen oli asennettu paikalleen Helsingin kirurgisessa sairaalassa samana päivänä kello 16.
Hyvä peruskunto takasi niin nopean toipumisen, että vain muutama päivä leikkauksen jälkeen Törmi mittaili jo täyttä päätä Helsingin keskustan katuja. Kolmen viikon kuluessa pääkaupungin keskusta ehti tulla jo varsin tutuksi.
"Olihan se mahtavaa, kun pystyi taas väsymättä kävelemään vaikka koko päivän. Sellaista liikunnan riemua on vaikea sanoin kuvata."
Liikunta kohensi
ruumista ja sielua
Aikanaan aktiivihiihtäjänä ja myöhemmin valmentajana Törmi on perusteellisesti perehtynyt liikunnan vaikutuksiin. Mutta sairauden myötä hän löysi liikunnasta aivan uusia ulottuvuuksia.
"Sairauden toteamisen jälkeen liikuin senkin vuoksi aktiivisesti, että pystyisin menemään leikkaukseen mahdollisimman hyväkuntoisena. Mutta samalla kun pidin yllä fyysistä kuntoa, korvien välikin hoitui ikään kuin itsestään. Lenkkejä vedellessäni tunsin yhä vahvemmin, että sairaus ei ole minkään loppu vaan uuden alku."
Kun leikkaus sitten tuli ajankohtaiseksi, Törmi oli niin fyysisesti kuin henkisestikin valmis.
"Lähdin leikkaukseen sillä mielin, että nyt pannaan mies kuntoon ja sen jälkeen palataan normaaliin päiväjärjestykseen."
Pertti Törmin normaaliin päiväjärjestykseen kuuluu muiden muassa nuorten hiihtovalmennus, Oulun Kilpa-Veljien puheenjohtajuus ja Tervasoudun johtajuus. Sairauskaan ei pystynyt miestä pysäyttämään, vaikka 2-3 viikottaista dialyysihoitokertaa päiväjärjestystä sekoittikin.
Aktiivinen, omakohtainen liikunta sekä toimiminen liikunta- ja urheilutyössä oli terapiaa niin ruumiille kuin sielullekin.
"Sairaus ja siitä toipuminen opettivat, että koskaan ei saa jäädä tuleen makaamaan. Toki vakava sairaus veti välillä mielen aika mustaksi, mutta reippaan lenkin jälkeen kaikki näytti jo paljon valoisammalle."