Eikö luonnon tarkastelussa sukupuolittuneesta näkökulmasta ole vaarana, että mennään pahasti metsään, Kirsi Laurén?
Jos tarkastellaan pelkästään siitä näkökulmasta, mennäänkin. Se on yksi monista näkökulmista, mutta yksi tärkeistä. Naisten metsäsuhdetta on tutkittu huomattavasti vähemmän kuin miesten, koska luonto ja metsä on ymmärretty yleensä miesten tilaksi. Vanhassa maaseudun työnjaossa naisille kuului kodin piiri, miehille pellot ja metsä.
Metsää hallitsee mies nimeltä Tapio. Millä tavoin naisen olisi parasta lähestyä häntä?
Ajattelet siis, että Tapio on nimenomaan miespuolinen? Vaikka onhan Tapio, metsän kuningas, tietysti ymmärretty karhuksi ja nainen ikään kuin karhun morsiameksi, jos menee tähän vanhaan karhumyyttiin saakka. Joka tapauksessa kunnioittaen ja tasa-arvoisesti.
Ei pidä pyrkiä niskan päälle?
Ei missään nimessä. Ei ole mitään tarvetta pyrkiä sellaiseen vanhaan asetelmaan, että jommankumman pitäisi olla johtavassa asemassa.
Vanhoissa suomalaisissa kertomuksissa esiintyy metsänneito, joka viekoittelee miehiä kuvankauniilla olemuksellaan mutta paljastuukin selkäpuolelta lahoksi puupökkelöksi. Mitähän siitä pitäisi päätellä?
Nämä kertomukset liittyvät yleensä siihen, että on oltu pitkällä metsästysreissulla ja kun on istuttu väsyneenä nuotiolla, on nähty metsänneitoja. Ne on tulkittu miesten fantasioiksi naisista - varmaan miehellä on ollut ikävä naisensa luo.
Suotarinoiden kirjoituskilpailussa miehet vertasivat suota houkuttelevaan mutta arvaamattomaan naiseen. Tekisinkö tieteellisesti kiinnostavan päätelmän, jos väittäisin, että koko sankarillisella suo, kuokka ja Jussi -perinteellä yritetään vain peittää miehen pelokasta suhdetta naiseen?
Heh, ei se kovin tieteellinen päätelmä taida olla. Tässä on varmaan taustalla sellainen vanha näkemys, että luonto nähdään feminiinisenä ja sillä tavalla haltuunotettavana ja alistettavana. Mutta nykypäivän ihmiset kertovat, että on mukava mennä suon tai metsän syliin, kun nykypäivän yhteiskunta on niin hektinen ja vaativa ja koko ajan tulee paineita siitä, mitä pitää tehdä. Luonto on ikään kuin äiti, jonka sylissä voi olla oma itsensä.
Ennen metsään ja suohon liitettiin kasapäin myyttejä ja uskomuksia. Ovatko ne menettäneet salaperäisen hohtonsa nykyihmisen mielessä?
Eivät. Sieltä haetaan sitä, mikä koetaan kadotetuksi kaupunkielämässä. Luonto on alettu nähdä elämyksellisenä virkistyspaikkana, kun se ennen oli työn paikka. Samalla haetaan myös jotain eksoottista, ja eksoottiseksi nähdään nykypäivänä usein nämä vanhat myyttiset tarinat. Nykypäivän elokuvissa ja musiikkivideoissakin hyödynnetään luontoa myyttisenä paikkana.
Eräs mies kuuli tästä haastattelusta etukäteen ja vannotti kysymään seuraavaa: Mies puhuu metsässä, mutta yksikään nainen ei ole kuulemassa. Onko mies silti väärässä?
No ei tietenkään. Ja metsähän voi muuten olla hyvä kuuntelija. Miesten kertomuksia lukiessa on käynyt ilmi, että metsä on miehelle edelleen hyvä paikka puntaroida omia ajatuksia, monesti on helpompi miettiä metsässä kuin puhua naiselle. Mutta sama koskee myös naisia. Ja on se muuten hyvä parisuhdepaikkakin, vähän niin kuin sauna, jossa suomalaiset ovat tottuneet puimaan asioitaan. Joten metsään vaan parisuhdetta vatvomaan!