EU:n ei ole syytä perääntyä kielteisestä kannastaan geenimuunneltujen elintarvikkeiden käytössä. Yhdysvalloissa geenimanipuloidut elintarvikkeet ovat olleet arkipäivää jo vuosikausia. Maan viljasadosta lähes 40 prosenttia on peräisin geenimuunnelluista lajikkeista. Tästä huolimatta EU ei niitä hyväksy, koska pitää mahdollisia terveysriskejä liian suurina.
Näkemysero on ollut olemassa jo pitkään, eikä perusasetelmaan ole odotettavissa muutoksia. Kumpikin osapuoli pitää kiinni kannastaan. Kysymys on kuitenkin viime aikoina noussut entistä näkyvämmin esille. Kysymys on selvästi poliittisesta valinnasta. Asiasta on tehty periaatteellinen kysymys, ei enää pelkkä kauppakiistojen alaviite.
Yhdysvallat ei ole tyytynyt huomauttamaan asiasta hiljaa, vaan on ottanut käyttöön vahvimman mahdollisen arsenaalinsa. Presidentti George W. Bush on suoraan syyttänyt eurooppalaisia Afrikan nälänhädän vaikeuttamisesta, koska Eurooppa "keinotekoisin perustein" kieltää geenimanipuloidun viljan käytön ja tuonnin alueelleen.
Näin koko asiasta on tullut arvovaltakysymys ja yksi kivi lisää kengässä, joka hiertää transatlanttisissa suhteissa. Niiden sävy on tosin muutoin taas kohenemaan päin. Äskeinen Euroopan unionin ja Yhdysvaltain huippukokous Washingtonissa sujui sävyisissä merkeissä, vaikka nimenomaan kauppapoliittiset kiistat jäivät siellä vaille ratkaisuja. Niihin kuuluva erimielisyys geenimuuntelusta on päätymässä Maailman kauppajärjestön WTO:n käsittelyyn amerikkalaisten vastavetona EU:n kritiikille terästulleista.
Vielä on näkemättä, onnistuuko kauppakiistan rajoittaminen vai annetaanko sen roihahtaa kunnolla. EU:lla ei kuitenkaan ole mitään syytä perääntyä geenimuuntelua vastustavasta kannastaan. Amerikkalaisten vetoaminen Afrikan nälänhätään on hyvin kaksinaismoralistista, sillä Yhdysvaltain omat kauppapoliittiset edut ovat vähintään yhtä paljon pelissä.
Geenimuunnellun viljan lisääntyvä käyttö avaa uusia markkinoita amerikkalaisyhtiöille kuten monien kansalaisjärjestöjen vahvasti arvostelemalle Monsantolle. Samalla kehitysmaiden tuottajat tulevat riippuvaisiksi näiden yhtiöiden siemenistä, perinteiset lajikkeet katoavat ja paikalliselle omavaraisuudelle jää entistäkin vähemmän tilaa. Sitä paitsi Afrikan nälkäongelmien juuret ovat aivan muualla kuin uusien viljalajikkeiden tai niiden vientimahdollisuuksien puutteessa. Kyseessä on ennen muuta rakenteellinen ongelma, jota ulkopuolelta helpotetaan parhaiten pitkäjänteisellä kehitysyhteistyöllä.
Lisäksi EU:n ja Afrikan suhteissa suurin elintarvikkeita koskeva ongelma liittyy EU:n maatalouden vientitukiin, jotka ovat usein selvästi kehitysmaille haitallisia. Tämä on aivan eri suuruusluokan kysymys kuin geenimuunnellun viljan käyttö. Osin siihen myös yritettiin äskeisellä EU:n maatalousratkaisulla vastata.
Vaikeita poliittisia ja moraalisia kysymyksiä on tullut eteen esimerkiksi silloin kun nälänhädän uhkaama Sambia kieltäytyi ottamasta vastaan hätäapuna amerikkalaista geenimuunneltua viljaa. Tällaisissa tilanteissa hätäapu muuttuu herkästi propagandavälineeksi kauppasodassa, ja kärsijöinä ovat täysin sivulliset ihmiset, joilta on loppunut ruoka.
Painostus on kuitenkin vahvaa, ja EU saattaa ajan oloon taipua siirtämään vastuun kuluttajille sallimalla tuonnin, jos pakkauksissa on merkintä geenimuunnellusta viljasta. Mutta ennen muuta kyseessä on kauppapoliittinen sota, jota käydään kulissien takana maailmanlaajuisella rintamalla. On vastenmielistä ottaa Afrikan nälänhätä tässä pelinappulaksi.