Valtion elokuvatarkastamo täyttää tänä vuonna 60 vuotta. Alusta alkaen suomalaisen elokuvien ennakkotarkastuksen pontimena oli halu suojella lapsia ja nuoria, viime kädessä koko yhteiskuntaa, elokuvissa ilmenevältä siveettömyydeltä, lähinnä seksiltä ja väkivallalta, kerrotaan teoksessa Taistelu elokuvasensuurista (
SKS
).
Suomen elokuva-arkiston tutkijan, valtiotieteen tohtori Jari Sedergrenin juuri ilmestynyt kirja kertoo valtiollisen elokuvatarkastuksen historian vuodesta 1946 tähän päivään. Elokuvatarkastuksen historiaa valottaessaan Sedergren tulee samalla valottaneeksi maamme poliittista, kulttuurista ja mediapoliittista historiaa.
Viimeistään 1930-luvulta lähtien aina 1990-luvun alkuun saakka elokuvasensuurissa painoivat myös ulkopoliittiset perusteet.
- Tiukimmillaan ulkopoliittinen elokuvatarkastus oli sota-aikana, jolloin Valtion filmitarkastamon sensuuri sulautui osaksi sotasensuuria, sanoo elokuvatarkastamon nykyinen johtaja Matti Paloheimo teokseen kirjoittamassaan esipuheessa.
- Tasavallan suojelulaki vaikutti senkin jälkeen tarkastamon päätöksiin aina 1960-luvulle saakka.
"Vetoamme YYA-sopimukseen"
Meillä sensuuriin vaikutti luonnollisesti erityisesti suhde itänaapuriin. Kun esimerkiksi Neuvostoliiton linja Suomea kohtaan kiristyi vuodenvaihteessa 1949-1950, tämä näkyi heti elokuvasensuurissakin.
Neuvostoliiton lähetystö reagoi nopeasti, kun elokuvatarkastamo leikkasi tammikuussa 1950 neuvostoliittolaisesta dokumenttielokuvasta Rauha voittaa sodan noin 300 metriä, koska se katsoi elokuvan olevan omiaan huonontamaan suhteita Ranskaan, Englantiin ja Yhdysvaltoihin.
Lähetystöneuvos Sysojev saapui ulkoministeriöön "ikäviä asioita tuomaan". Neuvostoliiton Helsingin-lähetystö halusi, että dokumentti saataisiin esittää Suomessa leikkaamattomana. Lähetystöneuvos vetosi YYA-sopimukseen, sopimus kun "edellytti rauhantahtoa".
Sedergren kertoo sitten asian käsittelyn monenmoisista - nyt katsoen surkuhupaisista - käänteistä, lusikkansa oli sopassa yhdellä sun toisella taholla ja ihmisellä. Loppujen lopuksi tapaus vietiin valtioneuvoston ulkoasiainvaliokunnan käsittelyyn. Elokuvalautakunta muutti päätöstä ja elokuvasta leikattiin 20-30 metriä, vaikka Neuvostoliitto ei tähänkään päätökseen ollut tyytyväinen.
DDR:ssä valmistettiin sellaisia läntisen Saksan vastaisia elokuvia, joita sensuuri ei voinut hyväksyä. Esimerkiksi elokuva Unternehmen Teutonenschaft vuodelta 1958 yhdisti natsi-Saksan ja Naton tavalla, joka ei läpäissyt sensuuria.
Kylmän sodan Berliini oli suomalaiselle sensuurille aina ongelmallinen kohde, esimerkiksi amerikkalainen poliittinen vakoilutarina Man on the String kiellettiin tuoreeltaan vuonna 1960.
Pilkottua film noiria
Film noir -elokuvien kovapintainen tapa kuvata urbaaneja rikoksia johti usein esityskieltoon. Niin kävi ensitarkastuksessa myös George Marshallin Chandler-filmatisoinnille The Blue Dahlia (1946). Se ja monet muut näistä elokuvista sallittiin leikattuina uusintatarkastuksissa.
Joseph Loseyn The Prowler (1951) esitteli kieron poliisin. Sitä tarkastamo ei hyväksynyt. Moraaliseksi esikuvaksi suomalaisille nuorille ei ollut Jack Arnoldsin elokuvasta Girls in the Night (1953), joka esitteli suurkaupungin slummien rikollisia tyttöjä.
Kirjassa kuvataan monia erilaisia kiinnostavia tapauksia. Sedergren on huomioinut, että monet sensuurin hampaisiin joutuneista elokuvista ovat teknisesti ja elokuvallisesti laatutyötä.
- Sensuuri näyttää kieltäneen niitä elokuvia, jotka saivat kansainvälisesti parhaimpia arvosteluja.
Se ei ollut Sedergrenin mukaan vahinko, vaan tarkastamon elokuvalautakunnan päätöksien kokonaisuudesta kehittelemä oppi oli se, että elokuvan "huono sanoma" vain korostui, jos elokuva oli teknisesti ja taiteellisesti hyvä.
Vuonna 1954 kiellettiin Laslo Benedekin Hurjapäät, jossa pääosassa oli moottoripyöräjengiläistä esittänyt Marlon Brando. Maahantuojayhtiö lupautui leikkaamaan osia elokuvasta, esimerkiksi "kohtauksen, missä poikajoukko mellastaa puhelinkeskuksessa ja kohtauksen, missä poliisi juo whiskyä". Päätöksen laitaan tarkastamossa kirjoitettiin: "Ei oteta - leikkaukset ei riitä. Henki huono 2.6.1955." Elokuva ei päässyt julkisiin esityksiin ennen vuotta 1966.