Suomalaisten herääminen arvostamaan omia luonnonantimia on vaatinut sysäyksen ulkomailta. Niin on käynyt niin sienten, marjojen kuin kalojenkin kohdalla. Meitä tuntuu vaivaavan lähisokeus.
On vain muutama vuosikymmen siitä kun erityisesti läntisessä Suomessa sienet olivat pelkkää lehmänruokaa. Ainakaan raavaiden miesten ei sopinut syödä niitä. Jos sieniä osui polun varrelle tai nousi pihalle, ne potkaistiin lajista riippumatta nurin, sillä nehän saattoivat olla myrkyllisiäkin. Vanhat asenteet näkyvät edelleen siinä, että Suomen luonnonsienten poimintatuloista 80 prosenttia maksetaan edelleen Itä-Suomeen.
Viime vuosina sienitietämys on tosin vahvistunut ja näiden luonnonantimien käyttö ruokapöydissä yleistynyt. Silti tänä kesänä on käynyt selväksi, että sienemme ovat arvokkaampia kuin Suomessa on vieläkään tajuttu. Tätä oppia on saatu viimeksi matsutakesienen "löytymisen" ansiosta. Kohtalaisen yleistä matsutakea eli männyntuoksuvalmuskaa ei näihin asti ole löytynyt edes kaikista kotimaisista sienioppaista. Nyt tuosta kuivien kankaiden jököttäjästä puhuvat kaikki sieniharrastajat.
Männyntuoksuvalmuskan arvoa ei tajuttaisi Suomessa vieläkään, ellei olisi kuultu, että kysymyksessä on japanilaisten ylistämä kallis herkku. Matsutake-huumaa on vielä lisännyt mahdollisuus päästä sen poiminnalla sievoisiin ansioihin. Siksi sienen tunnistuskursseilla on ollut pulaa istumapaikoista.
Ennen männyntuoksuvalmuskan viennin aloitusta Suomesta on myyty ulkomaille jo suurehkoja määriä herkkutatteja erityisesti Italiaan. Sen vientikaupan vauhdittumisessa suuri merkitys on ollut yhden italialaisyrittäjän aktiivisuudella. Matsutaken Japanin-viennin aloituksesta pääansio kuuluu taas elokuvaohjaaja Pirjo Honkasalolle, joka henkilösuhteidensa avulla avasi reitin Suomen metsistä japanilaisten pöytiin.
Ilmaan voi heittää kysymyksen, ovatko virkansa puolesta markkinoita luotaavat Suomen vienninedistäjät olleet luonnonantimien kohdalla täysin nukuksissa.
Matsutakenyhtäkkinen nousu tuntemattomuudesta lupaavaksi vientiartikkeliksi herättää toisenkin kysymyksen: Mitä muita arvokkaita luonnonantimia tällä hetkellä ylenkatsomme tietämättömyyttämme tai vanhojen asenteiden takia? Jokainen sieniharrastaja esimerkiksi tietää, että herkkutattien ja matsutaken ohella erinomaisia sienilajeja nousee maasta kymmeniä, ja niistä monen voisi uskoa sopivalla tuotteistuksella ja markkinoinnilla käyvän myös vientiherkuksi. Vientimahdollisuuksia kasvattaa Suomen maine luonnonläheisenä puhtaana maana.
Marjat ovat olleet Suomessa arvossaan aina, mutta uusin tieto niiden terveysvaikutuksista kertoo, että myös niitä kannattaisi hyödyntää vielä enemmän. Viesti on mennyt sillä tavalla perille, että moni suomalainen ostaa kaupoista siististi pakattuja, mahdollisesti ulkomaisia marjakapseleita. Sama tai parempi teho syntyisi syömällä oikeita metsämarjoja.
Lähisokeus on koskenut myös kotimaista kalaa. Monelle suomalaiselle ahven on ollut vain pikkupoikien onkikala, kun silmissä ovat kiiluneet mahtilohet ja muut jalot vesipedot. Jos ahven olisi harvinaisempi, suhtautuminen siihen olisi luultavasti arvostavampaa. Ehkä vesiemme kyrmyniskan arvo vielä nousee nyt kun meille on kerrottu uutisia Sveitsistä. Siellä "eglifilets" eli ahvenfileet on suuresti arvostettu herkku, joita tullaan syömään ravintoloihin matkojen takaa.