Porvoon mielipuolisten surmien jälkeen voi tuntua irvokkaalta puhua yhdestä toisesta viime viikon uutisesta, mutta puhutaan silti. Se myös hiukan liittyy uusimman ampumisen sytyttämään keskusteluun.
Tuo melkein huomiotta ohitettu uutinen kertoi tutkimustuloksesta, jonka mukaan Suomessa asuvat maailman onnellisimmat ihmiset.
Äkkiseltään se ehkä tuntuu vaikealta uskoa maassa, jossa Myyrmannin, Jokelan, Kauhajoen, kauppakeskus Sellon ja Porvoon tapaukset ovat vieneet ennenaikaisesti 36 ihmisen hengen. Mutta noista tapauksista huolimatta ei voi sanoa, että meillä menisi huonosti ja olisimme synkkiä ja onnettomia.
Onnellisuustutkimuksilla on viihdearvonsa, mutta eivät ne silti ole vain ajanvietettä. Useimmat niistä on tehty kirkkaan tieteellisiä metodeja käyttäen. Tuo tuorein tutkimus julkaistiin yhdysvaltalaisessa Journal of Personality and Social Psychology -aikakauskirjassa.
Muitakin samansuuntaisia tutkimustuloksia on, muun muassa European Social Survey vuodelta 2007. Siinäkään Suomi ei noussut esiin synkkänä ja onnettomana kansakunta, päinvastoin: kuulumme onnellisimpien joukkoon.
Suomen edellä menivät Euroopan maista vain Tanska ja Sveitsi. Suomen taakse jäi niukasti jopa kansankoti Ruotsi ja paljon selvemmin esimerkiksi Saksa, Britannia, Viro ja Unkari.
Samanlaista mairittelevaa viestiä välitti pari vuotta sitten Cambridgen yliopisto. Se nosti suomalaiset maanosan toiseksi onnellisimmaksi kansaksi.
Moni onnellisuustutkimus antaa viitteitä siitä, että vauraus ja onnellisuus kulkevat pitkälle käsi kädessä. Kyse tuskin on siitä, että materia toisi onnea, vaan enemmänkin siitä, että vaurauden avulla ihminen voi luoda elämästään turvallisemman.
Kun arvostettu nettilehti The Huffington Post uutisoi tuoreimmasta tutkimuksesta, se hämmästeli, etteivät maailman onnellisimmat ihmiset eläkään Yhdysvalloissa, vaikka kyseessä on maailman rikkain maa. Tämä tuskin on mikään suuri hämmästelyn aihe, sillä tuossa maassa esimerkiksi sosiaaliturvan taso ei ole lähellekään huippua.
Pohjoismaissa ja vaikkapa Hollannissa ja Kanadassa tuo asia on paremmalla tolalla, ja tulokset näkyvät onnellisuusmittauksissa. Yllättävä menestyjä niissä on usein Costa Rica. Ehkä sen pärjäämistä selittää se esille tullut seikka, että yhteiskunnan vaurauden ja hyvän perusturvan ohella onnellisuutta lisäävät demokratia, tasa-arvo ja erilaisuuden sieto sekä ylipäätään se, että yhteiskunta toimii ennakoitavasti ja oikeudenmukaisesti.
Yksilöiden elämänvalinnoissa onnen etsintä ilmenee silti edelleen usein vaurauden tavoitteluna. Yhteenhän ne osaksi liittyvätkin. Ruotsalainen menestyskirjailija ja miljonääri Jan Guillou lohkaisi joskus, että ei rikkaus tuo onnea, mutta on se aika käytännöllistä.
Mutta onneksi on myös raikkaasti keskiverrosta poikkeavia ihmisiä, jotka sanovat piut paut vaurauden tavoittelulle ja onnen etsimiselle sitä kautta. Viime aikojen kiinnostavimmaksi esimerkiksi tästä joukosta voi väittää venäläistä matemaatikkoa Grigori Perelmania, joka runsas viikko sitten jälleen kieltäytyi hänelle tarjotusta miljoonan dollarin palkinnosta.
Perelmanin tieteellinen ansio on, että hän todistanut oikeaksi niin sanotun Poincarén otaksuman. Se on ollut yksi seitsemästä ratkaisemattomasta matemaattisesta ongelmasta, jotka alan huiput määrittelivät kymmenen vuotta sitten.
Kun palkinnosta ilmoitettiin Perelmanille viime maaliskuussa, erakoitunut matemaatikko ilmoitti vaatimattoman asuntonsa oven läpi, että hänellä on kaikkea mitä hän tarvitsee.
Ulkopuolisen on tietysti vaikea sanoa originellin Perelmanin onnellisuudesta mitään varmaa, mutta sen hän ainakin opettaa, että onnen lähteet ovat kovin erilaisia.