Paikallisessa sopimisessa työnantajien ja työntekijöiden välillä on Suomessa paljon kehittämisen varaa. Työ- ja elinkeinoministeriön selvitysmies Harri Hietalan esitys paikallisen sopimisen lisäämisestä työpaikoilla lähtee juuri kehittämisen tarpeesta, ei muutoksesta muutoksen vuoksi.
Hietala jätti esityksensä Juha Sipilän (kesk.) johtamalle hallitukselle torstaina.
Uudistamalla työehtojen sopimistapaa hallitus haluaa keventää työmarkkinoiden jäykkinä pidettyjä rakenteita. Se on osa hallitusohjelmassa mainittua kustannuskilpailukyvyn parantamista.
Selvitysmies Hietalan esityksen tavoite on jouhevoittaa esimerkiksi tuotannollisen tilanteen vaatimaa sopimista työpaikoilla ja taata vaikuttamismahdollisuus myös työntekijöille. Hietala korosti torstain tiedostustilaisuudessa useaan kertaan, että paikallinen sopiminen ei voi olla yksipuolista sanelua.
Työehdoista sopiminen lattiatasolla edellyttää onnistuakseen keskinäistä luottamusta, jatkuvaa tiedottamista ja neuvotteluyhteyttä. Yhteinen tahto syntyy vain, kun sopimuksen todellinen tarve on kaikilla osapuolilla reilusti tiedossa.
Työntekijöiden edustus yrityksen päättävissä elimissä on olennainen osa esitettyä sopimusmallia. Oletettavasti työilmapiiri paranee ja tekemisen meininki kasvaa, kun vastuuta työpaikoista ja yrityksen menestyksestä jaetaan alaspäin.
Tässä mielessä Hietalan esitys ei voi merkitä huononnusta suomailasille työpaikoille.
Työmarkkinajärjestöt eivät olleet tuoreeltaan innoissaan uudistuksesta. Ammattiyhdistysliikkeen ja työnantajien happamuuden voi tulkita tarkoittavan, että esitys on kohtuullisen tasapuolinen.
Ay-liikkeessä pelätään oman vaikutusvallan kutistumista, mikäli paikallinen sopiminen valtaa työpaikat.
Palkansaajajärjestöissä arvattavasti kysellään, mikä rooli heille tulevaisuudessa lankeaa, jos työehdot voi tarvittaessa sopia toisella tavalla eli heidän näkökulmastaan huonommiksi. Ay-liikkeen huolestuminen on ymmärrettävää mutta vanhanaikaista. Joukkovoiman merkitys on ollut suuri, kun työehtojen alaraja on määritelty keskusjärjestöjen kesken.
Hietalan esityksessä ojennetaan käsi ammattiliitoille, jotka saisivat kanneoikeuden riitatapauksissa.
Elinkeinoelämän keskusliitto EK ei lämpene työntekijöiden edustukselle hallituksissa tai johtoryhmissä.
EK olisi lisäksi halunnut välittömästi laajempia sopimusoikeuksia ja muutoksia. Niiden aika tulee, jos työpaikkakohtainen sopiminen todetaan käytännössä toimivaksi.
Paikallinen sopiminen vaatii sopimiskulttuuria, jollaista monillakaan suomalaisilla työpaikoilla ei vielä ole. Sellaisen oppiminen on vienyt aikaa myös Ruotsissa ja Saksassa, jotka ovat kohentaneet kilpailukykyään paikallisilla joustoilla.
Paikallisesta sopimisesta voisi tulla todella hyvä renki suomalaisille työpaikoille, mikäli se osataan ottaa käyttöön oikein ja mielletään tärkeäksi välineeksi.
Pääkirjoitus