Kyproksen konflikti saavutta ensi kuussa jo kunnioitettavan 43 vuoden iän. Tänä jaksona sen kimpussa on häärinyt lukematon joukko välittäjiä, erityisedustajia, YK:n pääsihteereitä ja muita diplomaatteja.
Kaikkia mahdollisia lähestymistapoja on kokeiltu. On yritetty totalismia: kattavaa kokonaisratkaisua. Viimeinen tällainen oli kreikkalaisen osapuolen huhtikuussa 2004 torjuma Annanin suunnitelma. On kokeiltu militarismia: sotilaallista ratkaisua. Tällaisia olivat muun muassa kreikkalaisten vallankaappausyritys 1974 ja Turkin maihinnousu. On pyritty yksipuolisiin ratkaisuihin, kuten kreikkalainen vallankaappausyritys ja turkkilaisen osapuolen johtajan Rauf Denktasin päätös 1983 julistaa pohjoispuoli itsenäiseksi. Lopulta on testattu myös vähittäisten askelien tietä, toisin sanoen minimalismia. Esimerkiksi YK:n pääsihteeri Boutros Ghali ehdotti 1990-luvun alussa sadan pienen askelen tietä kohti ongelman ratkaisua.
Mikään näistä lähestymistavoista ei ole johtanut tulokseen. Yksinkertaisin selitys tälle on, että osapuolet ovat tähän saakka pitäneet konfliktin jatkamista edullisempana kuin sen lopettamista.
Kun Suomi valmistautui ottamaan vastaan EU:n puheenjohtajuuden, oli jo tuossa vaiheessa todennäköistä, että tulisimme saamaan syliimme Kyproksen ongelman Turkin ja EU:n suhteille aiheuttaman kriisin. Niinpä maamme pyrki jo hyvissä ajoin käynnistämään toimet tämän kriisin ehkäisemiseksi.
Koska kokonaisratkaisu Kyproksen konfliktiin oli täysin mahdollisuuksiemme ulkopuolella, ja koska EU:n ja YK:n työnjaossa varsinaisen ratkaisun hakeminen on jätetty YK:n huoleksi, Suomi päätyi ehdottamaan minimalistisen linjan mukaista pakettia. Ottaen huomioon Kyproksen konfliktin aikaisemman historian tehtävä oli lievästi sanottuna epäkiitollinen.
Suomen paketti sisälsi kolme elementtiä: turkkilaisen puolen hallussa olevan Famagustan eteläisen hotellikaupunginosan, Varoshan avaamisen kreikkalaisten käyttöön, Famagustan sataman kreikkalais-turkkilaisen yhteiskäytön ja Turkin satamien ja lentokenttien osittainen avaamisen kyproksenkreikkalaisille.
Osapuolet ovat tällä hetkellä märehtineet pakettia liki neljä kuukautta, mutta mitään ei ole tapahtunut. Ensimmäinen varsinainen määräaika -- ja siihen liittynyt yritys saada osapuolet Helsinkiin neuvotteluihin -- meni kiville pari viikkoa sitten. EU otti viisaasti jatkoaikaa ja takarajana on nyt EU:n huippukokous joulukuun puolivälissä.
Suomen valitsema linja oli sinänsä viisas. Ongelmana on, että vain kolmesta elementistä on vaikea harsia kokoon tasapainoista pakettia. Niinpä ainoa tasapainoinen osa koko harjoituksessa on ollut se, että kumpikin osapuoli on torjunut ehdotuksen. Suomen olisikin syytä vakavasti harkita paketin laajentamista.
Toisena ongelmana on, että paketti ei osapuolien mielestä tarjoa niille mitään uutta. Esimerkiksi Famagustan satama on nyt yksinomaan turkkilaisten hallussa, eikä yhteiskäytön mukanaan tuoma vapautuminen saartotoimista muuta tosiasiallista tilannetta: saarto vuotaa kuin seula.
Kolmas ongelma on, että paketista puuttuu psykologinen houkuttelevuus. Kyproksen konflikti on perimmältään kuitenkin niin sanottu etninen konflikti, jossa -- kuten Anwar Sadat totesi aikoinaan arabien ja juutalaisten kiistasta -- 70 prosenttia on pelkkää psykologiaa.